Ilmoita tuloksellisimmat kampanjasi Effie Awardsiin!

Effie Awards
Markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavan Effie Awards Finlandin kilpailutöiden deadline on 27. syyskuuta. Arvostetun kisan päätuomari on tänä vuonna Bob The Robotin toimitusjohtaja Miska Rajasuo. Sanoma Media Finland jatkaa Effien pääyhteistyökumppanina.

”Effien pitäisi olla jokaisen alan toimijan ja markkinoijien ykköskilpailu Suomessa. Se tuo kiistatta esiin luovan markkinoinnin merkityksen liiketoiminnallisten tulosten saavuttamisessa. Sekä toimistojen että asiakkaiden kannalta on tärkeää, että tällaista tuloksellista yhteistyötä nostetaan esille mahdollisimman monelta eri toimialalta”, kilpailun päätuomari Miska Rajasuo sanoo.

Tuomariston jäseniksi kutsutaan markkinoinnin huippuammattilaisia asiakasorganisaatiosta ja toimistoista, jotka ovat osoittaneet aiemmissa Effie- tai muissa kansainvälisissä kilpailuissa hallitsevansa markkinoinnin tulosten tekemisen. Tuomaristoon kutsutaan edustajat myös korkeakouluista ja mediasta.

Sanoma Media Finland jatkaa jo neljättä vuotta Effie Finlandin pääyhteistyökumppanina.

”Olemme ylpeitä, että kaikista alalla olevista kilpailuista saamme olla mukana markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavassa Effiessä. Monimediatalona olemme usein mukana rakentamassa toteutuksia, jotka parhaimmillaan tuovat asiakkaalle merkittävää liiketoiminnan kasvua. Silloin ei ole pelkästään kyse yksittäisten medioiden toimivuudesta vaan hyvän sisällön ja oikean yleisön kohtaamisesta. Tämä tavoite mielessä pitäen haluamme nostaa Suomessa keskustelua markkinoinnin roolista yritysten lyhyen ja pitkän tähtäimen menestyksessä”, sanoo johtaja Karri Ahonen, Sanoma Media Finland.

Kilpailutöiden deadline syyskuussa

Deadlinet kilpailutöille ovat 27. syyskuuta ja 4. lokakuuta. Voittajat julkistetaan 7. helmikuuta 2019. Kilpailupäivät ja aikataulu >

Effie Finland 2018 tuomaristo:

Karri Ahonen, johtaja, markkinointi, insight, tuotteet, sisällöt, Sanoma Media Finland
Riikka Järvinen, markkinointijohtaja, kuluttajaliiketoiminta, DNA
Joakim Karske, Brändijohtaja, OP Ryhmä
Susanna Laine, viestintä- ja brändijohtaja, Terveystalo
Arto Lindblom, professori, Aalto-yliopisto
Karri Lehtiö, toimituspäällikkö, MTV Uutiset / Mediahub
Tommy Mäkinen, luova johtaja, Folk Finland
Matti Pentikäinen, luova johtaja, SEK
J-P Rautamaa, kaupallinen johtaja, Jalostaja & Lunden
Miska Rajasuo, toimitusjohtaja, Bob The Robot, päätuomari
Pekka Rantamoijanen, Head of Digital Marketing, Valio
Mia Ropponen, Vice president, marketing, Kesko
Samuli Salokangas, Head of Marvelous, luova johtaja, Marvelous Finland
Laine Spellman, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Säästöpankkiryhmä
Kaj Takolander, Vice President, Viking Line
Sari-Liia Tonttila, vanhempi neuvonantaja, partner, Ahjo Communications
Suvituuli Tuukkanen, brändi- ja markkinointijohtaja, Veikkaus
Perttu Tynkkynen, Vice President, Consumer Sales & Marketing, F-Secure
Alexander Sneen, markkinointijohtaja, Sinebrychoff
Tobias Wacker, luova johtaja, hasan & partners
Tia Yrjölä, johtaja, Saarioinen

Effie on maailman laajin markkinointiviestinnän tehokkuutta mittaava kilpailu. Sen omistaa Effie Worldwide Inc. Kilpailun perusti New York American Marketing Association (NYAMA) vuonna 1968. Effie on rekisteröity tavaramerkki. Kilpailua järjestetään 42 maassa. Suomessa 16. kertaa järjestettävän maakohtaisen kilpailun lisenssin omistaa Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry.