Helsingin Sanomat alkaa julkaista kolmea uutta kaupunkilehteä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla

HS Kaupunkilehdet
Helsingin Sanomat alkaa julkaista 16. tammikuuta alkaen uusia kaupunkilehtiä pääkaupunkiseudulla. HS Espoo, HS Vantaa ja HS Helsinki keskittyvät kertomaan paikallisia tarinoita oman kaupunkinsa ja sen kaupunginosien asioista, tapahtumista ja ihmisistä.

Lehdet jaetaan pääkaupunkiseudun koteihin keskiviikkoisin ilmaisjakeluna 16. tammikuuta alkaen. Torstaisin Helsingin Sanomien tilaajat saavat lehden liitteenä painetun Hesarin välissä. Mainostajille ne tarjoavat pääkaupunkiseudun tavoittavimman mediavaihtoehdon.

Uusien lehtien myötä myös HS:n verkkosivuilla aletaan julkaista entistä enemmän artikkeleita paikallisaiheista esimerkiksi liikenteestä, kiinnostavista rakennuksista, lähiöiden tunnetuista hahmoista ja paikallishistoriasta. Mukana on myös uutisaiheita taustoittavia artikkeleita sekä uudenlaista tiedonhankintaa hyödyntäviä niin sanottuja datajournalistisia artikkeleita.

Tavoitteena on kertoa entistä enemmän asioista, jotka ovat aidosti ihmisten jokapäiväistä arkea. ”Olemme todenneet, että laadukkaat paikalliset sisällöt kiinnostavat lukijoita HS.fi:ssä. Ne tulevat vahvistamaan ja täydentämään kaupunkiuutisointia, joka on jo ennestään Hesarin ehdottomia vahvuuksia verkossa”, kertoo uuden paikallisuutisista vastaavan toimituksen esimies Riku Jokinen.

Uudet lehdet täydentävät HS:n kaupunki-osiota. Joka päivä ilmestyvä kaupunkisivusto jatkaa entisen vahvuisena.

”Samalla, kun vahvistamme Helsingin Sanomia Suomen suurimpana tilattavana digitaalisena mediana, haluamme pitää entistä parempaa huolta sisällöistämme pääkaupunkiseudulla. Hyvin tehty paikallisuutisointi voi kiinnostaa ja puhuttaa myös valtakunnallista yleisöä”

                         kertoo vastaava päätoimittaja Kaius Niemi.

Helsingin Sanomien levikissä ja tilaajamäärissä tapahtui käänne viime vuonna. HS uutisoi helmikuussa, että lehti onnistui kääntämään tilaajamääränsä kasvuun ensimmäistä kertaa sitten 1990-luvun alun.

Käänne näkyy myös viime vuoden levikkiluvuissa. Media Audit Finlandin mukaan HS:n kokonaislevikki nousi viime vuonna yhden prosentin eli ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012, jolloin kokonaislevikkiä alettiin mitata. Kokonaislevikki oli viime vuonna 324 997 tilausta. Painetun lehden levikki laski 7,1 prosenttia, mutta digilehden levikki nousi 9,9 prosenttia.

Mainostajille uudet kaupunkilehdet tarjoavat:

  • Paikallisemmat mainonnan kohdennusmahdollisuudet yhdessä tai kahdessa kaupunkipainoksessa tai koko pääkaupunkiseudun alueella.
  • Ylivoimaisen tavoittavuuden pääkaupunkiseudulla: noin 400 000 taloutta ja puoli miljoonaa kontaktia.
  • Vahvan vaikuttamismahdollisuuden kuluttajan loppuviikon ostopäätöksiin.
  • Mediaympäristönä kiinnostavan ja luotettavan paikallissisällön HS laatuleimalla.

Uusiin kaupunkilehtiin on ostettavissa samat moduulikoot kuin Helsingin Sanomissa ja HS Metrossa sekä samat määräpaikat (pois lukien TV-sivu) kuin HS Metrossa.

  • Etukannen silmäkulma ja alabanneri, aukeama s. 2-3 tai s. 3, keskiaukeama ja takasivu
  • Tekstissä
  • Ilmoitusliitteet ja Kiinteät liitteet (kaikki painokset)

HUOM: HS Espoo, HS Helsinki ja HS Vantaa vaikuttavat HS Metron ilmestymiseen ja HS Tehopaketin (= HS + HS Metro) tuotteistuksiin 17.12.2018 alkaen seuraavasti:

  • HS Tehopaketti kelluvat poistuvat myynnistä 17.12. alkaen.
  • HS Metro on joululomalla 24.12-3.1. ja ilmestyy 4.1. alkaen vain maanantaisin ja perjantaisin liikennevälineissä ja telineissä. Lehden kotijakelu päättyy.
  • HS Kauppapaikka on ostettavissa 2.1. alkaen tiistaista torstaihin sekä lauantaista sunnuntaihin entisillä aluejaoilla: Keskusta, Itä ja Länsi.
  • HS Tehopaketti, Kauppapaikka on ostettavissa 4.1. alkaen vain maanantaina ja perjantaina.
  • HS Tehopaketti, teksti ja uutisosiot sekä luokitellut on ostettavissa vain maanantaisin ja perjantaisin 4.1. alkaen.