Kohta tulee sanomista, lupaavat Sanoma Media Finland ja mainostoimisto FOLK

Sanomista brändikuva auto
Sanoma Media Finlandin uusi B2B-markkinointikonsepti kiteyttää humoristisesti kaiken olennaisen, mikä liittyy markkinointiin eli ihmisiin vaikuttamiseen. Markkinoijat haluavat välittää sanomansa kohderyhmälleen. Kun se osuu ja uppoaa syntyy kiinnostus, joka johtaa kauppaan. Kumppanina konseptissa on Sanoman B2B:n uusi mainostoimisto Folk.

”Folkin strateginen ote ja lähestymistapa tavoitteisiimme, laaja-alainen markkinoinnin osaaminen sekä reipas tekemisen meininki tekivät meihin vaikutuksen”, Elina Bono, Sanoma Media Finlandin Head of Marketing B2B kertoo valinnan perusteista.

Sanoma Media Finland on maan monikanavaisin mediatoimija, joka tavoittaa lähes kaikki suomalaiset. Markkina-aseman ylläpito ja asiakkuuksien syventäminen vaatii jatkuvaa uudistumista. Nyt sitä haluttiin myös omaan kampanjointiin.

”Jaamme saman näkemyksen Sanoman kanssa. Markkinoinnin tehtävä on synnyttää keskustelua ja kiinnostusta. Sitä ostetaan mistä puhutaan. Näin uskoo ja sen mukaan toimii alan terävin kärki, johon toivon mukaan saadaan tulevaisuudessa lisää leveyttä”, kuvaa markkinoinnin olemusta Folkin toimitusjohtaja Tommi Laiho.

Yhteistyön ensimmäinen aalto näkyy medioissa jo lähipäivinä.

”Toimivan konseptin erottaa parhaiten siitä, että se tuntuu itsestäänselvyydeltä. Että miksi emme ole tehneet näin jo aikaisemmin. Konseptin viesti – Aina tulee sanomista – on juuri sellainen. Tärkein tehtävämme on auttaa B2B-asiakkaitamme menestymään.  Tämän uusi konsepti kertoo hauskalla ja erottuvalla tavalla”, Bono avaa konseptia.

Kampanjan viesti, Aina tulee sanomista, tulee olemaan mukana kaikessa Sanoman B2B-tekemisessä tästä lähin. Se ei ole vain slogan, vaan asenne sekä tapa toimia. Väistämättä se johtaa myös tilanteisiin, jossa kaikki sanominen ei ole aina vain pelkkää hyvää.

”Jokaisella brändillä tulisi olla sanoma. Ilman sitä ei voi saada yleisöä. Uskalias viesti jakaa aina mielipiteitä, kuten kuuluukin. Mutta se riski kannattaa ottaa, jos haluaa menestyä”, päättää Laiho.

Lisätiedot:

Elina Bono, Head of Marketing B2B, Sanoma Media Finland, p. 0407460427

Tommi Laiho, toimitusjohtaja, mainostoimisto FOLK, p. 0503100659