Kaikkia houkutuksia ei tarvitse vastustaa – ”Tiesimme heti, että tämä on meidän juttumme”

Subway Temptation Island
Temptation Island -ohjelmayhteistyö näkyi Subwayn® kevään myyntiluvuissa.

Subway® Suomessa käynnistyi viime vuoden kesällä brändiuudistus. Mainostoimiston vaihdon myötä Subway® on toteuttanut alkuvuodesta saakka rohkeampaa linjaa markkinoinnissaan.

”Modernisoimme ilmettämme ja avasimme pelin myös festareiden osalta viime kesänä. Tulimme lähemmäs yleisöä ja teimme hieman erilaisia juttuja kuin aikaisemmin”, Subway® Suomen markkinointipäällikkö Pia Ikonen taustoittaa. 

”Sanoma ehdotti Temptation Island -yhteistyötä ja tiesimme heti, että tämä on meidän juttumme. Lähdimme toteuttamaan kampanjaa niin, että se toimisi kokonaisvaltaisesti, myös niille jotka eivät ohjelmaa seuraa.”

Yhteistyö lähti ohjelman mukaan nimetystä Liekki-Subista®, joka oli tuoteominaisuuksiltaan myös nimensä veroinen. Yhteistyö kattoi kaikki mainonnan kanavat myymälänäkyvyydestä sosiaalisen mediaan sekä ulkomainontaan.

”Kyseessä oli ensimmäinen iso yhteistyö Sanoman kanssa. Meille avautui aivan uusi työkalupakki. Valitsimme siitä meille parhaiten sopivat palat.”

Subwaylla® oli näkyvyys Temptation Islandin lisäksi myös Temptation Island Extrassa.

”Puhalsimme Sanoman kanssa yhteen hiileen, jotta saisimme parhaan mahdollisen näkyvyyden. Yhteen ohjelman jaksoon saatiin tuotua Subit® paikan päälle. Niiden koordinoiminen Suomesta Thaimaahan ei ollut ihan helpoin prosessi”, Pia Ikonen paljastaa.

Subway® oli varautunut kannanottoihin puolesta ja vastaan. Yhteistyöstä tyyliltään rohkean ohjelman kanssa saattaisi tulla sanomista.

”Kuluttajat ovat tottuneet, että Subway® on se terveellisempi vaihtoehto. Halusimme näyttää, että Subway® on mukana myös niissä rennommissa hetkissä”, Ikonen kertoo.

Yhteistyön vastaanotto oli oikein positiivinen, mikä näkyi myös kevään myyntiluvuissa.

”Ohjelmayhteistyö oli myynnillisesti tuloksellista koko kevään ajan.  Olemme olleet siihen erittäin tyytyväisiä”, Pia Ikonen summaa.

Lue lisää: 

Ohjelmayhteistyö  >

Ohjelmayhteistyön uudet muodot: TV-ohjelmista brändättyyn sisältöön >

Tee TV-mainontaa, josta tulee sanomista >

Total TV >