Huhtikuun kuukauden kamppis on koskettava ylistys yhteistyölle ja arjen sankareille

Tulkoon mitä vaan kamppis ajankohtaista
Kuukauden kamppis on Sanoman kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka säväyttää, naurattaa, koskettaa tai joka on saanut aikaan sanomista. Huhtikuun valinta on SOK:n Tulkoon mitä vaan, täällä ollaan -kampanjafilmi.

Kun poikkeustilanne käynnistyi, myös SOK:n markkinointisuunnitelmat menivät aika tavalla uusiksi. Osaan liiketoiminnoista, kuten ravintoloihin ja hotelleihin, koronakriisi iski rajusti. 

”Tunnistimme mahdollisuuksia reagoida tässä tilanteessa uudella tavalla. Rohkaisimme kaikkia tiimejä miettimään erilaisia, poikkeustilanteeseen sopivia näkökulmia”, kertoo SOK:n markkinointijohtaja Lauri Toivonen.

S-ryhmässä on käynnissä brändityö, jonka tavoitteena on tuoda brändiin lämpöä ja ihmisläheisyyttä.

”Sisäinen tavoitteemme on nostaa henkilökunnan arvostusta ja saada porukka hitsautumaan yhteen vaikeina aikoina. Päätös filmin tekemisestä tehtiin nopeasti”, Toivonen kertoo.

”Oma henkilöstömme työskentelee kriisin eturintamassa. Se on iso tarina, jonka halusimme kertoa. Tavoitteena oli kiittää ässäläisiä, jotka tekevät arvokasta työtä joka päivä. Asiakkaille viestimme, että olemme luomassa pysyvyyttä ja turvaa vaikeinakin aikoina”, kertoo S-brändistä vastaava Tia Hallanoro.

Koskettava kampanjafilmi on saanut runsaasti innostunutta palautetta sekä omalta henkilöstöltä että eri palautekanavien kautta.

”Somessa filmiä on jaettu tuhansia kertoja. Sitä on pidetty toivoa herättävänä: tästäkin selvitään. Ihmiset ovat tägänneet filmin oheen tuntemiaan kaupan kassoja, arjen sankareita, ja osoittaneet näin heille kiitoksensa”, Hallanoro sanoo.

Kampanjafilmiä on näytetty televisiossa ja jaettu sosiaalisen median kanavissa. Filmiä ei haluttu lyhentää tai varioida eri kampanjamuotoihin.

”Viestissä on hienovaraisuutta ja voimakkuutta, joten kokonaisuutta on vaikea typistää lyhyemmäksi”, Hallanoro toteaa.

Filmin musiikkina kuullaan Paula Vesalan herkkä tulkinta Lauri Tähkän biisistä Tulkoon mikä vaan.  

Kampanjafilmin luovana toimistona toimi Bob the Robot ja sen toteutti Pictures Helsinki.

Onnea SOK, Bob the Robot ja Pictures Helsinki!

Katso filmi ja lue tuomariston perustelut