Aikakausmedia tarjoaa laatuaikaa

Satu Raunio
Aikakausmediassa sisältöön keskitytään ja mainonta koetaan oleelliseksi osaksi sisältöä. Tästä syntyy aikakausmedian vaikuttavuus, Satu Raunio kirjoittaa.

Aikkari on perinteisesti koettu brändinrakentajan mediaksi. Brändimarkkinoinnissa on äärimmäisen tärkeää, että brändi huomataan, brändisuhde vahvistuu ja ostoaie kasvaa. Aikakausmediassa nämä kaikki kolme puolta ovat tutkimusten mukaan vahvistuneet. 

Aikakausmedian vahvuus nousee esiin poikkeusaikana. Lukijat kaipaavat hektiseen arkeensa ja nykyisen koronauutistulvan keskelle inspiroivia ja viihdyttäviä hengähdystaukoja lifestyle-sisältöjen parissa. Aikkareissa mainonta koetaan osaksi lukukokemusta, ja lifestyle-sisällöissä mainostajien tarinat löytävät parhaan kotipesän. Mainokset ovat lukijalle relevanttia sisältöä ja mainonnan parissa viihdytään pitkään.

Aikakausmedia on painetun lehden lisäksi paljon muutakin, esimerkiksi digiä, blogeja ja liitteitä. Natiivimainonnalle aikakausmedia on todella hyvä alusta. Natiivi tarjoaa markkinoijalle loistavan mahdollisuuden linkittyä sekä printissä että digissä valitun mediabrändin sisältöihin.

Brändinrakennuksen lisäksi mainonnalla aikakausmediassa on myös taktisempi rooli vaikkapa reseptiikan ja tuotenäytejakelun keinoin. Esimerkiksi Dansukkerin natiivisisältöön ja resepteihin perustuva joulukampanja kampanja vaikutti myönteisesti lukijoiden mielikuviin Dansukkerista ja lisäsi tehokkaasti Dansukkerin tuotteiden ostoaikomusta.

Aikkarit toimivat erinomaisesti täsmämediana. Niillä syvennetään kuluttajasuhdetta ja ollaan kuluttajan mukana arjessa monipuolisesti.

Me Sanomalla tunnemme yleisömme ja olemme jakaneet suomalaiset heidän mediankäyttönsä perusteella eri segmentteihin. Tiedämme minkä median kautta kuhunkin segmenttiin kuuluvat tavoitetaan parhaiten.

Tunnemme yleisön ja brändit, ja teemme parasta sisältöä. Näin saadaan aikaan vaikuttavaa markkinointia.  

Satu Raunio toimii Sanomalla Media Group Managerina.