Hyvän mielen kampanja houkutteli osaajia Vaasaan

Vaasan voitti Kuntamarkkinoinnin SM-kisoissa kultaa Maailman onnellisin ihminen -kampanjakokonaisuudellaan. Jatkoksi toteutettiin Vaasan seudun yritysten kanssa työnantaja- ja rekrytointikampanja, jossa kerrottiin alueen työpaikosta ja uramahdollisuuksista.
Sanoman luova tuotanto teki kampanjan seitsemän natiiviartikkelia, joissa haastateltiin Vaasassa työskenteleviä nuoria ammattilaisia.
”Meillä on ollut jo usean vuoden aikana kampanjoita, joissa tuomme Vaasaa esiin hauskalla ja erilaisella tavalla. Yhtenä osana kampanjoissa on ollut rekrytointi. Mikä saa ihmisen muuttamaan? No tietenkin se, että hän saa työpaikan. Jos paikkakunta on täysin tuntematon, et edes katso, minkälaisia työpaikkoja siellä on tarjolla. Kampanjakokonaisuuden keskeinen ajatus oli siis tehdä Vaasaa tunnetuksi. Meillä on tekemistä jopa siitä, että suomalaiset osaavat asettaa Vaasan kartalle. Mielikuvat Vaasasta eivät vastaa sitä, mitä Vaasa oikeasti on”, kertoo markkinointipäällikkö Mari Kattelus Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKista.
Natiivimainonta päätyi kampanjan keinoksi kohderyhmän, 25–35-vuotiaiden, vuoksi. Tavoitteena oli saada heidät sitoutumaan artikkelin äärelle ja sitä kautta kiinnostumaan Vaasasta ja sen tarjoamista työmahdollisuuksista.
”Energiateknologian keskittymänä Vaasan seutu tavoittelee erityisesti energia-alan osaajia tekemään merkityksellistä työtä paremman maailman ja ympäristön eteen. Millenniaalit ovat tiedostavia ja lukijoinakin vaativia, heille sisältö ratkaisee. Natiiviartikkelit toimivat erittäin hyvin. Juttuja kävi lukemassa todella moni ja niiden parissa vietettiin keskivertoa enemmän aikaa”, Kattelus kertoo.
Samoja natiiviartikkeleja käytettiin Töihin Vaasaan -sivustolla.
”Natiiviartikkeleista tuli meille tuplasti hyötyä, sillä saimme samalla sisältöä omalle kampanjasivullemme. Sanoman kanssa oli helppo tehdä yhteistyötä kun tiesimme, että mediaympäristö on laadukas ja lukijakunta sellainen kuin halusimmekin sen olevan. Oma osiomme HS.fi:ssä houkutteli lukijoita tutustumaan myös muihin sivun artikkeleihin.”
Myös rekrytoivat yritykset olivat artikkeleihin tyytyväisiä ja hyödynsivät niitä omissa kanavissaan. Artikkelien vaikuttavuutta suoraan työnhakijoiden määrään on tosin vaikea arvioida.
”Yritykset eivät välttämättä edes tiedä, mitä kautta hakijat yleensä päätyvät hakemaan työpaikkaa. Saimme ison joukon ihmisiä artikkelien pariin. Uskon, että sillä on vaikuttavuutta. Kampanjan teho konkretisoituu vasta pidemmällä aikajänteellä.”