Markkinoinnin trendit 2023: näin suunnittelet markkinointia muuttuvassa toimintaympäristössä

Voit myös kuunnella artikkelin tästä.
Talouden tunnelma näytti vuoden vaihtuessa vähintäänkin epävakaalta – ota siis huomioon nämä Sanoman Insight Manager Katariina Karinen vinkit vuoden 2023 markkinoinnin suunnittelussa.
Suomalaisten ostokäyttäytyminen muuttuu toimintaympäristön myötä
Suomalaisten näkemys sekä omasta että maamme taloudesta on pessimistisellä tasolla. Esimerkiksi energiakriisi ja korkojen nouseminen näkyvät, tai ainakin tulevat näkymään konkreettisesti jokaisen kukkarolla.
Epävarmuus heijastuu myös suomalaisten ostokäyttäytymiseen. Valtaosa kuluttajista pohtii kuluttamistaan tarkemmin, ja etsii yhä aktiivisemmin tietoa päätöksenteon tueksi. Kuluttajat ovat entistä hintaherkempiä ja moni saattaa myös lykätä ostopäätöksiään.
Tämä kaikki aiheuttaa mainostajalle päänvaivaa. Miten yritysten kannattaa toimia tässä toimintaympäristössä, jossa kuluttajien käyttäytyminen muuttuu niin voimakkaasti? Mitkä tekijät yhdistävät niitä yrityksiä jotka selviävät tilanteessa voittajina?
Seuraavassa käyn läpi viisi tekijää, jotka yhdistävät hankalina aikoina menestyviä yrityksiä.
Tekijä 1: asiakasymmärrys ohjaa toimenpiteitä
Asiakasymmärryksen rooli korostuu nyt. On tärkeää ymmärtää, miten omat kohderyhmät reagoivat tässä epävarmassa tilanteessa.
Osa kuluttajista voi jatkaa suhteellisen samalla tavalla kuin aiemminkin, mutta olla valikoivampi esimerkiksi luksustuotteiden kanssa. Toinen ääripää taas lyö jarrut kokonaan kiinni ja vähentää ostamista merkittävästi esimerkiksi ns. hemmottelun suhteen.
Minkälaiset toimenpiteet tehoavat yrityksesi tärkeimpiin kohderyhmiin juuri nyt, ja mikä saa heidät pysymään sitoutuneina:
Vinkki: kaipaatko konkreettisia ideoita siihen, miten asiakasymmärrystä kannattaa hyödyntää markkinoinnin arjessa? Tuloksellisen mainonnan käsikirja auttaa suunnittelemaan markkinointia ja mainontaa tilanne ja tavoitteet edellä!
Tekijä 2: markkinointistrategia tukee kilpailukykyä ja kannattavuutta
Markkinointistrategiaa tulee uudelleenarvioida tai vähintäänkin hienosäätää, vaikka strategiakauden tavoitteet eivät muuttuisikaan.
Onko joitakin yrityksen kilpailukykyä tai kannattavuutta kasvattavia toimenpiteitä joita voisi ottaa käyttöön heti, tai hieman myöhemmin? Esimerkkejä tällaisista muutoksista voisivat olla muutokset hinnassa tai jakelukanavissa, uudet tai jalostetut tuotteet ja palvelut sekä lojaliteettiohjelmat tai paljousalennukset.
Tekijä 3: markkinointi ja mainonta ovat investointeja asiakkaisiin ja brändiin
Markkinointiviestintää tai mainontaa ei kannata lopettaa epävarmoina aikoina, vaan se täytyy nähdä investointina asiakas- ja brändipääomaan. Näin toimivat yritykset selviytyvät vaikeista ajoista voittajina.
Monimediallisuus kasvattaa mainonnan vaikuttavuutta ja tuottaa voimakkaimman kasvun. Kannattaa myös pitää silmällä mitä kilpailijat tekevät, koska matalampi panostus mediaan jättää haavoittuvaksi kilpailijoiden toimenpiteille.
Tekijä 4: brändi ja brändin kehitys nähdään merkittävinä kilpailutekijöinä
Huolenpito brändistä on ensiarvoisen tärkeää epävarmoina aikoina. Lyhyellä tähtäimellä vahva brändi sitouttaa, vähentää hintaherkkyyttä ja kasvattaa asiakaskohtaista kannattavuutta. Myynti ja usein myös markkinaosuus kasvavat jos kilpailijoiden asema heikentyy samanaikaisesti.
Pitkällä tähtäimellä vahvat brändit taas tuottavat korkeampaa arvoa omistajille, kestävät paremmin kriiseissä ja palautuvat nopeammin. Kiinnostava brändi myös saa ostamaan: keskimäärin 30% Internetin hauista aktivoituu, kun aiheesta on ensin innostuttu toisessa kanavassa. Voimakkaasti hakuun innostavat mediaryhmät ovat televisio-, display ja radiomainonta.
Tekijä 5: mainonnan ja median investoinneista otetaan tehot irti
Mediainvestoinneista saa parhaiten tehot irti silloin, kun mainonta laajentaa yrityksen asiakaskuntaa. Mikäli jostain on pakko tinkiä, kannattaa säästö tehdä toistosta ja keskittyä täysillä peittoon.
Samaan aikaan kannattaa mainonnan kohdentamisen eri keinoja hyödyntää monipuolisesti. Mikä kohderyhmä on vastaanottavaisin? Missä kontekstissa kannattaisi näkyä? Millä viesteillä kannattaisi lähestyä kohderyhmiä?
Myös markkinoinnin ja mainonnan jaksotukset ja kampanja-ajat kannattaa uudelleenarvioida ja keskittyä hetkiin, joilla on suurin merkitys ostopäätöksen kannalta. Miten ja milloin voit parhaiten erottautua kilpailijoista, miten säilyttää harkinta ja keskeinen asema asiakkaiden mielissä?

Haluatko ajankohtaisia vinkkejä ja näkemyksiä markkinoinnista, mediasta ja mainonnasta juuri sinun tilanteeseesi? Varaa rohkeasti maksuton juttutuokio asiantuntijamme kanssa.