Televisiota katsotaan enemmän kuin vuosi sitten

Kaupallisten televisiokanavien katselu kasvoi syys–lokakuussa kaupallisesti tärkeimmässä 25–44-vuotiaiden kohderyhmässä seitsemän prosenttia verrattuna samaan ajanjaksoon vuotta aiemmin. Myös television katselu kokonaisuutena YLE:n kanavat sisältäen kasvoi kolme prosenttia. 

”Katselun kasvu osoittaa, että tv-kanavilla on merkittävä rooli suomalaisten mediankulutuksessa. Ihmiset selvästikin pitävät siitä, että heille tarjoillaan kotisohville hyvin valikoituja laadukkaita ohjelmia ja yhteisiä kokemuksia viihdeilmiöiden ympärillä”, Nelonen Median televisiojohtaja Ville Toivonen sanoo.

Lokakuussa Nelonen oli jälleen Suomen suurin televisiokanava ja Nelonen Media Suomen suurin kaupallinen TV-yhtiö 25–44- ja 10–44-vuotiaiden joukossa. 

”Nelosella oli syys–lokakuussa ennätysmäärä huippusuosittuja sisältöjä, joista veturina toimi Suomen suosituin TV-ohjelma Vain elämää. Myös esimerkiksi Haluatko miljonääriksi? ja Napakymppi upposivat yleisöön.”

Ruudun keskimääräinen viikkotavoittavuus kasvoi yli 60 prosenttia syys–lokakuussa verrattuna edellisvuoteen. Ruutu on ylivoimaisesti Suomen suurin urheilu- ja viihdesisältöjä tarjoava kaupallinen videopalvelu.

Lähde: Finnpanel, TV-mittaritutkimus