Pohjoispohjanmaalaiset ja kainuulaiset mediankäyttäjinä

Onnellinen arki, hyvinvointi ja luotettavan tiedon etsiminen kokoaikaisen kiireen keskellä - mediaa käytetään moniin eri tarkoituksiin
Ihmiset kuluttavat mediaa päivittäin ikäryhmästä tai asuinpaikasta riippumatta. Toiset useita kertoja tunnissa, toiset harvemmin ja jotkut jopa elävät sitä, luovat sisältöjä ja vaikuttavat. Mediaa kulutetaan monella eri tavalla, tietokoneella, kännykällä, telkkariruudulta tai paperisena, reaaliaikaisena tai tallenteina.
Media on osa suomalaisten arkea, mutta millaisia pohjoispohjanmaalaiset ja kainuulaiset ovat mediankäyttäjinä?
Kolme ihmistyyppiä korostuvat mediankäyttäjinä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
Sanoma jakaa pohjoispohjanmaalaiset ja kainuulaiset kahdeksaan segmenttiin sen mukaan, millä tavalla he käyttävät mediaa. Löydät alta kolme Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa korostuvaa käyttäjäryhmää. Yhdessä nämä kolme ryhmää kattavat yli puolet alueiden asukkaista.
Kiireinen tasapainon etsijä
20 %
Hän on sosiaalinen ja empaattinen ihminen, jolle perhe ja läheiset ovat erittäin tärkeitä.
Leimallista on myös kunnianhimo ja ulkonäkökeskeisyys.
Arkeensa hän kaipaa helpotusta, ja nauttii shoppailusta ja hyvien löytöjen tekemisestä.

Laatutietoinen tiedonhakija
15 %
Hän haluaa kehittää itseään, oppia jatkuvasti uutta ja on avoin uusille ideoille ja ihmisille.
Hän haluaa olla aktiivinen jäsen yhteiskunnassa ja antaa oman panoksensa yhteisen hyvän eteen esim. vapaaehtoistyöllä.
Kuluttamisessa hän painottaa laatua, vastuullisuutta ja kotimaisuutta.

Utelias suunnannäyttäjä
12 %
Edelläkävijä, joka janoaa uusia elämyksiä ja menestystä – ulkonäkö ja trendit ovat erityisen tärkeitä
Hän on sosiaalinen, energinen ja elämäniloinen hedonisti
Vilkkaat sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä – Jakaminen ja osallistuminen eri yhteisöihin kiinnostaa

Sanoman verkostossa voit kohdentaa digimainontaa haluamillesi mediankäyttäjäsegmenteille
