Helsingin Sanomien julkaisusäännöt

Helsingin Sanomien julkaisusäännöt

Julkaisusäännöt on koottu mainostajien tueksi ja ohjeistukseksi asianmukaiseen ilmoitteluun. Säännöt eivät ole kattava luettelo kaikista yksittäiseen ilmoitukseen ja mainontaan yleensä soveltuvista määräyksistä, vaan esimerkinomainen luettelo mainontaan yleisimmin soveltuvista määräyksistä.

Lähtökohtana on, että mainostaja vastaa mainonnan sisällöstä sekä lain ja viranomaismääräysten noudattamisesta. Mainoksen asianmukaisuuden arviointiin vaikuttavat kulloinkin voimassa oleva lainsäädäntö, viranomaismääräykset ja viranomaisten kannanotot sekä Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) vahvistamat Mainonnan kansainväliset perussäännöt

Mikäli mainostaja on epävarma ilmoituksensa asianmukaisuudesta tai siihen soveltuvien lakien ja määräysten tulkinnasta, kannattaa kääntyä asianomaisen viranomaisen puoleen. Yleensä kysymykset liittyvät joko Kilpailu- ja kuluttajaviraston (kuluttajamainonta ym.), sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran (esim. alkoholijuomien mainonta) tai toimialojen ja sisältömarkkinoinnin ohjeistuksiin.

Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää tasa-arvoon ja mainoksiin, joiden kohteena ovat lapset ja nuoret. Kuluttajaviraston ohjeiden mukaan lapsiin ja nuoriin kohdistuvassa mainonnassa tulee toimia erityisen huolellisesti lakeja, määräyksiä ja hyvää tapaa noudattaen. Lapsille ja nuorille suunnattua markkinointia sekä markkinointia, joka esitystapansa tai sisältönsä vuoksi todennäköisesti kiinnostaa heitä, arvioidaan muuta markkinointia tiukemmin.

Mainostaja on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa ja ilmoituksensa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai lehdelle.

Mainoksen maksaja on vastuussa mainoksesta. Laskutusta varten Helsingin Sanomat pyytää mainostaja-asiakkailtaan Y-tunnuksen tai täydellisen henkilötunnuksen. Helsingin Sanomat pidättää oikeuden vaatia käteismaksua tarpeelliseksi katsomissaan tapauksissa.

Helsingin Sanomien vastuu mainoksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu mainoksesta maksetun määrän palauttamiseen. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä
paino-, painatus- tai taittovirheestä, joka ei vaikeuta mainoksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa.

Viranomaisten jättämissä ilmoituksissa (esim. julkiset pakkohuutokaupat) voidaan julkaista henkilön nimet sekä syntymäaika, koska esim. ulosottoasiat ovat viranomaisten mukaan julkisia. Muiden kuin viranomaisten jättämiin ilmoituksiin ei hyväksytä henkilönimiä (poikkeuksena Helsingin Sanomien perhetapahtumailmoitukset).

Helsingin Sanomat ei vastaa mainokseen tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetun aineiston puutteellisuudesta tai virheellisyydestä.

Mainosten asettelu
Helsingin Sanomat ei pääsääntöisesti sijoita mainontaa lehden sivulle vinoon, tai muuten siten, mikä olisi omiaan vaikeuttamaan lehden luettavuutta. Suosittelemme epäselvissä tapauksissa olemaan yhteydessä Sanoma Media Finland Oy:n asiakaspalveluun kolme työpäivää ennen toivottua julkaisua.

Toimituksen aineistoa muistuttavat ilmoitukset

Kuluttajansuojalaki edellyttää, että markkinoinnista käy selvästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus sekä se, kenen lukuun markkinointi toteutetaan.

Mainoksen on oltava esitystavasta ja mainosvälineestä riippumatta selvästi tunnistettavissa mainokseksi. Jos mainos esitetään mainosvälineessä, joka sisältää uutisia tai muuta toimituksellista aineistoa, mainos on esitettävä siten, että se heti voidaan tunnistaa mainokseksi.

https://media.sanoma.fi/natiivimainonnan-ohjeistus-sanomalehtiin-ja-liitteisiin

Helsingin Sanomat ei julkaise mainontaa, joka on osin tai kokonaan rakennettu suoraan toimituksellisesta aineistosta. Tämä koskee Helsingin Sanomien ohella myös muiden tiedotusvälineiden toimitusten julkaisemia juttuja, jutun osia, sivukokonaisuuksia, otsikoita, toimituksen käyttämiä typografisia ratkaisuja jne. Ainoan poikkeuksen tästä pääsäännöstä tekevät sellaiset perinteiset lyhyet lainaukset toimituksellisesta tekstistä, jotka mm. kirjojen mainonnassa ovat muodostuneet alan vakiintuneeksi ja hyväksytyksi käytännöksi.

Epäselvissä tapauksissa pyydetään mainostajaa tai mainos- tai mediatoimistoa hyväksyttämään aineisto kolme työpäivää ennen toivottua julkaisua, jotta mahdollinen ilmoituksen hylkääminen ei aiheuttaisi muutoksia ilmoittajan julkaisusuunnitelmaan.

Viittaus toimitustekstiin

Mainonnassa ei saa olla mainintoja siitä, että Helsingin Sanomien toimituksellisilla sivuilla on kerrottu jostain asiasta. Tällainen maininta viittaa siihen, että toimitus olisi sopinut ilmoittajan kanssa jutun painamisesta lehteen. Tällaiset sopimukset ovat vastoin Helsingin Sanomien toimintaperiaatteita eikä niitä tehdä. Ainoan poikkeuksen tästä pääsäännöstä tekevät sellaiset perinteiset lyhyet lainaukset toimituksellisesta tekstistä, jotka mm. kirjojen mainonnassa ovat muodostuneet alan vakiintuneeksi ja hyväksytyksi käytännöksi.

Epäselvissä tapauksissa pyydetään mainostajaa tai mainos- tai mediatoimistoa hyväksyttämään aineisto hyvissä ajoin, jotta mahdollinen ilmoituksen hylkääminen ei aiheuttaisi muutoksia mainostajan julkaisusuunnitelmaan.

Ilmoitusliitteet

Sananvapauslain mukaan Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja päättää julkaisun sisällöstä. Edellä mainittu koskee Helsingin Sanomien kaikkia mediatuotteita, kuten kantalehteä ja ilmoitusliitteitä.

Helsingin Sanomilla ei ole velvollisuutta julkaista aineistoa, joka voi vahingoittaa sen omaa tuotetta tai on Helsingin Sanomien tuotteen kanssa kilpaileva tuote. Helsingin Sanomilla on näin ollen oikeus jättää aineisto julkaisematta mm. tapauksissa, joissa aineiston julkaiseminen tarkoittaisi Helsingin Sanomien tuotteen, työn, kokemuksen ja/tai maineen käyttämistä kilpailevan elinkeinonharjoittajan tuotteen hyväksi. Helsingin Sanomilla on lisäksi oikeus pidättäytyä aineiston julkaisemisesta, mikäli aineiston julkaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan kuluttajille virheellisen mielikuvan tai julkaiseminen muulla tavoin olisi hyvän liiketavan vastaista.

Oikeus pidättäytyä aineiston julkaisemisesta ilman vahingonkorvausvastuuta jatkuu aiottuun julkaisuajankohtaan saakka. Helsingin Sanomat ilmoittaa aineiston julkaisematta jäämisestä viipymättä.

Advertoriaaliliitteitä koskevista ehdoista sovitaan erillisellä sopimuksella.

Tekijänoikeus

  • Mainos ja mainosaineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että Sanoma Media Finland Oy saa aineistoon vapaan käyttöoikeuden toteutus- ja jakelutavasta riippumatta sekä muuntelu- ja edelleenluovutusoikeuden. Mainostaja vastaa lehdelle siitä, että hänen antamansa aineiston julkaiseminen tapahtuu kenenkään tekijän- tai muuta oikeutta loukkaamatta.
     

Lisätietoja

Kuluttajavirasto kkv.fi

Lääkemainonta
Lääkkeiden markkinointia säännellään lääkelaissa. Lisätietoa: laaketeollisuus.fi

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto VALVIRA valvira.fi
Alkoholimainonta valvira.fi
Alkoholilaki säätelee alkoholimainontaa. http://www.valvira.fi/alkoholi/mainonta
Arpajaiset
Arpajaisten järjestämisessä on noudatettava arpajaislakia ja kuluttajansuojalakia. kkv.fi
Aseet
Aseiden ostoa ja myyntiä koskevissa ilmoituksissa on noudatettava ampuma-aselakia. Lisätietoa finlex.fi ja poliisi.fi
Tekijänoikeudet kopiosto.fi

Markkinoinnin kansainväliset ohjeet

Vuodelta 2011 olevat Markkinoinnin kansainväliset ohjeet (The Consolidated ICC Code of Advertising and Marketing Communication Practice) ja niitä täydentävät muut ICC:n ohjeet luovat yrityksille yhdenmukaisen eettisen pohjan vastuulliselle mainonnalle, markkinoinnille ja sponsoroinnille. Markkinoinnin kansainväliset ohjeet ovat keskitetysti koottu ICC Codes Centre–palveluun (www.codescentre.com).

Suomessa Keskuskauppakamarin Liiketapalautakunta ja Mainonnan Eettinen Neuvosto päättävät aina sovellettavasti kansallisesta itsesääntelyohjeistosta. ICC-ohjeet ovat niiden perustana. www.chamber.fi.