Kesäedut_Hero_banner_3840x1280.jpg

Kesälläkin tulee sanomista

5 + 1 vinkkiä kesämarkkinointiin.



Kesällä suomalaisten mieli avartuu ja lompakko aukeaa. Kesällä kuluttajat käyttävät enemmän rahaa kuin muulloin ja kulutus on spontaanimpaa. Rahaa kuluu mm. matkailuun, juhlintaan, mökkeilyyn, veneilyyn ja kulttuuriin. Kesällä on myös aikaa tehdä heräteostoksia ja seurata trendejä. Kesä on siis erinomainen vuodenaika markkinoijalle vaikuttaa iloisiin lomailijoihin ympäri Suomen.
 

40 % suomalaisista arvioi kuluttavansa rahaa enemmän
kesällä kuin muina vuodenaikoina

Mihin arviot kuluttavasi enemmän rahaa kesällä?

Kesaedut_pylvaskuvio.png
Lähde: Sanoma, Radion Kesä -tutkimus, 2019

5 + 1 vinkkiä kesämarkkinointiin

kesaedut_urheilutapahtumat.png

1. Panosta digimainonnassa alueellisuuteen ja kontekstikohdentamiseen

Kesämarkkinoinnissa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota alueellisuuteen, sillä suomalaiset mökkeilevät ja matkustavat paljon kesäisin. He myös kuluttavat paikallisesti. Mainontaa kannattaa kohdentaa esimerkiksi suosituille mökkialueille, kuten Kuopioon, Mikkeliin tai Paraisiin. Sitä voi myös tehostaa kohdentamalla esimerkiksi säätilan mukaan, sillä kesäpäivän viettämiseen vaikuttaa paljon se sataako vai paistaako.

Kesän kiinnostavimmat aihepiirit tarjoavat markkinoijille oivan paikan näkyvyydelle. Kuluttajia kiinnostavassa ympäristössä asiakkaan kontekstiin sidottu mainonta osuu ja uppoaa.

Kaikkia Sanoman medioita voi seurata myös mobiilisti. Mobiilin osuus Sanoman sisältöjen kulutuksessa korostuu kesäisin.

kesaedut_uutiset.png

2. Uutiset kiinnostavat kesälläkin – mainosta monikanavaisesti uutismedioissa

Uutisia seurataan tasaisesti ympäri vuoden, myös kesällä. Hesarin lukijoista valtaosa kertoo käyttävänsä lehden lukemiseen kesällä yhtä paljon tai jopa enemmän aikaa kuin muinakin vuodenaikoina.

Kesällä näköislehtien lukeminen ja mobiilisovellusten käyttö lisääntyy, joten mainonnassa kannattaa panostaa monikanavaisuuteen. Ilta-Sanomien irtonumeromyynti kasvaa kesäisin mökkikauden myötä. Juhannuksen suurpainoksen myynnin kasvu on jopa 100 %.

kesaedut_ruutu.png

3. Laatuohjelmat koukuttavat kesälläkin

Mobiililaitteita suosivat lomailevat TV:n katsojat saat kätevästi kiinni Ruudusta. Kesäisin TV:tä katsellaan hieman normaalia myöhempään, mutta laatusisältöjä katsotaan silloinkin aktiivisesti.

Markkinoijan kannattaakin hyödyntää lineaarisen television rinnalla Ruutua. Ruudussa voit kohdentaa spottisi samalle ostokohderyhmälle kuin televisiossa, jolloin tavoitat kohderyhmäsi entistä laajemmin.

kesaedut_radio.png

4. Radio on todellinen kesämedia

Kesäisin radion osuus mediankäytöstä kasvaa, joten siihen kannattaa panostaa. Radio on aito kesämedia ja kulkee matkassa mukana joka paikkaan. Kuuntelupaikat ovat siellä missä kuluttajat kulloinkin oleilevat ja matkailevat – mökillä, pihalla, rannalla ja autossa. Myös radion mobiilikuuntelu lisääntyy kesäisin.

Radion lukuisat kesäaiheiset promootiot tarjoavat ajankohtaisen ja helpon tavan vaikuttaa suomalaisiin. Radiomainonta on helppo toteuttaa ja se on kustannustehokasta ja nopeaa, joten sinullekin jää aikaa lomailla.

kesaedut_aikakausmedia.png

5. Lomalla on aikaa syventyä

Aikakausmedian sisältöjen pariin keskitytään silloin, kun lukijalle itselleen aika ja paikka on sopivin.

Aikakausmedia tarjoaa lukijoille omaa aikaa heille tärkeiden aiheiden äärellä. Mainostaja tavoittaa yleisöt juuri oikeaan mielentilaan viritettynä. Mainonta myös koetaan tervetulleena osana aikakauslehteä. Aikakauslehtien irtonumeromyynti lisääntyy kesäisin. Samanaikaisesti näköislehtien ja verkkosivujen käyttö lisääntyy.

kesaedut_investoi.png

+ 1. Investoi markkinointibudjettisi fiksusti

Kesällä on edullisempaa mainostaa kuin muina vuodenaikoina. Ota siis maksimaalinen hyöty irti budjetistasi ja mainosta kesällä.

Sanoman kesäedut

ohjelmallinen ostaminen display

Display-mainonnan kesäetu

  • Hintaindeksi on 80, kun näytöt ajetaan aikavälillä 22.6.–9.8.2020. Lisäksi saat sopimusalennuksen. 
     
  • Alennus koskee CPM-hinnoiteltuja kampanjoita. Alennusta ei anneta monikanavaisista tuotteista, ohjelmallisesta ostamisesta tai Sanoma Network Optimizerista.
tv ikoni

TV:n kesäedut

 

  • Viikoilla 26–28 hintaindeksi 95 ja viikoilla 29–31 hintaindeksi 85. Lisäksi saat sopimusalennuksen.
radio ikoni

Radion kesäedut

 

  • Radiossa viikoilla 26–31 hintaindeksi 90. Lisäksi saat sopimusalennuksen.
printti ikoni

Uutis- ja aikakausmedioiden kesäetu

  • Ilmoituksen julkaisu aikavälillä 1.6.–31.8.
     
  • Kun ostat neljä ilmoitusta kesäetukaudelle, saat -50 % edun kaikista. Lisäksi myönnetään mahdollinen mediatoimisto- tai suora-asiakasalennus.
     
  • Edut koskevat sekä uutismediaa että aikakauslehtiä, ja etuihin voi yhdistellä lehtiä molemmista. Ilmoituskoko ja aineistot voivat vaihdella. Etua ei voi hyödyntää aiemmin tehtyihin varauksiin.
    • Esimerkki 1: 1 x Helsingin Sanomat, 1 x ET-lehti, 1 x Kodin Kuvalehti ja 1 x Kuukausiliite
    • Esimerkki 2: 2 x Helsingin Sanomat ja 2 x Ilta-Sanomat
       
  • Varaukset tulee tehdä samanaikaisesti. Etu koskee kaikkia alla mainittuja painettuja lehtiä.
Uutismediat: Helsingin Sanomat, HS Kuukausiliite, HS Espoo, HS Helsinki, HS Vantaa, HS Viikko, Ilta-Sanomat, IS Urheilulehti ja IS TV-lehti
Aikakauslehdet: ET-lehti, ET Terveys, Gloria, Glorian Koti, Glorian ruoka & viini, Hyvä terveys, Kodin Kuvalehti, Matkaopas, Me Naiset, Meidän Perhe, Sport, Suuri Käsityö, Tiede, Tiede Luonto, Vauva, Aku Ankka