HS etusivu toi Beelyn sivuille 700 prosentin kävijämäärän kasvun

Beely HS etusivu artikkelikuva
Beely haluaa uutena brändinä ja palveluna tavoittaa laajasti suomalaiset autoilijat ja autoista kiinnostuneet kuluttajat. Tämän vuoksi Beely on hyödyntänyt laajasti Sanoman eri medioita. Liikennettä Beelyn sivuille toi erityisesti 6. elokuuta Hesarin etusivulla julkaistu tarinallinen ilmoitus.

”Kampanjan avulla liikenne kasvoi yli 700 prosenttia verrattuna vastaavaan ajankohtaan. Sivustolla vietetty aika sekä vaihtoautoliidien määrä kasvoi huomattavasti edelliseen päivään verrattuna”, Beelyn markkinointijohtaja Jonna Hiltunen kertoo.

"Halusimme mainokselle mahdollisimman suuren huomioarvon. Printti on mediana sellainen, jonka pariin syvennytään ja sen kanssa vietetään aikaa. Sarjakuvat vetävät puoleensa aina, sillä ihmiset rakastavat tarinoita. Sen lisäksi, että sarjakuva mahdollistaa kiinnostavan tarinankerronnan, se on myös printtimedialle ominainen ja lukemaan houkutteleva formaatti. Se oli tässä tapauksessa paras mahdollinen valinta."

Harkinta-aika auton hankinnassa on noin 4−6 viikkoa.

”Elo-syyskuun myyntimme on ylittänyt tavoitteemme ja uskon, että tämän on aiheuttanut laaja markkinointi Sanoman kaikissa kanavissa”, Hiltunen toteaa.

Beelyn keskeisin tavoite oli kasvattaa brändin tunnettuutta sekä havainnollistaa esimerkkien kautta Beely-autoilun hyödyt.

”Liikevaihtomme on kymmenkertaistunut viime vuoteen nähden ja taomme myyntiennätyksiä joka kuukausi. Koen, että television, radion, printin ja digin yhdistelmällä saamme viestimme vahvasti läpi, ja tuomme tätä uudenlaista tapaa hankkia auto suomalaisten tietoisuuteen. Yhteistyö Sanoman kanssa on sujunut ketterästi ja koen, että saan eri mediaryhmiltä asiantuntevaa apua mediasuunnittelun tueksi.”

Katso myös: 

Startup Beely nousi puolessa vuodessa tunnettuudessa toimialansa kolmanneksi