Hyvä mainos tuntuu ja tulee iholle
Aamukahvi ja paperinen sanomalehti. Paahdetun leivän tuoksuun sekoittuva painomusteen häivä. Kiireetön, nautinnollinen hetki aloittaa mahdollisuuksia täynnä oleva uusi päivä. Unelma, haavekuva aamusta, joka harvoin toteutuu samankaltaisina ohikiitävien päivien turbulenssissa. Joskus viikonloppuisin. Ehkä. Arkitotuus on vessanpöntöllä hammasharjan kanssa, päiväkodin parkkiksella, työpaikan hississä ja kaupan kassajonossa puhelimen näytöltä vauhdilla selatut puolikkaat uutiset ennen kuin taas pitää lentää.
Kun halusta huolimatta ei uutisista aina ehdi lukea enempää kuin pää- ja väliotsikot, olen huomaamattani alkanut lukea mainoksia. Kyllä, luit oikein. Luen mainoksia kuin lehden sisältöä. Samaistun mainoksiin, kietoudun niihin. Niiden nopeisiin välähdyksiin ympäröivästä maailmasta, tarinan palasiin, jotka liikauttavat jotain minussa ja herättävät ajatuksia. Hymyilen, saan hyvistä mainoksista energiaa, joka kantaa. Keskustelen niistä samaan tapaan kuin säästä tai mistä tahansa päivän polttavasta tapahtumasta, kerron ystävilleni kuulumisten lomassa ajatuksiani näkemästäni mainoksesta ja pohdin ääneen miksi juuri se jäi mieleen. Korona-ajalla tähän tuskin on mitään vaikutusta, enemmän ihan elämäntilanteella vaan. Jatkuvalla aikataulujen kiinnijuoksemisella, puolikkaiden minuuttien varastamisella sieltä täältä. Matalalennolla. Näillä päivillä, kun puoliltaöin huomaa, ettei koko päivänä ole ehtinyt oikeastaan edes hengittää. Tänäänkään.
Kun eräs brändi lanseerasi marraskuun puoliväliin vuoden harmaimman päivän juhlateeman, tartuin koukkuun. Mikä tarina! Miten ihanan nerokasta, suomalaista itseironiaa! Majakan valo syksyn tasapaksussa sumussa, melkein yhtä kollektiivinen kansallinen kokemus kuin se kesäinen grillauskeli, kun vettä ei sada ollenkaan niin paljon kuin eilen. Tämän routaisen maan omaa voimaannuttavaa huumoria, jota vain me täällä voimme ymmärtää.
Mutta vielä enemmän kuin tuo päivä, minua ilahdutti saman aamun lehden B-osassa, luokiteltujen ilmoitusten joukossa, ollut käyntikorttikokoinen mainos. Paikallinen peräkärrymyyjä oli tarttunut päivän juhlateemaan ja myi sen kunniaksi kaikki harmaakuomuiset kärrynsä tarjoushinnoin. En käytä peräkärryä, ja jos jostain syystä sellaista tarvitsen, mieheni lainaa sen isältään. Mutta mainos iski johonkin oikeaan kohtaan minussa. Aina huomionkiinnittämiseen ja muistijäljen jättämiseen ei tarvita isoa pintaa tai etusivun paikkaa. Riittää, että ajoitus ja oivaltavuus ovat kohdillaan.
Teen markkinointia markkinoijille Sanoman aluestrategian mukaisesti ja haluan onnistua juuri tuossa. Oivaltavuudessa ja oikea-aikaisuudessa. Kuvan ja tekstin yhteydessä. Läheisyydessä, siinä tunteessa, että mainos tulee iholle ja koskettaa tiettyä kohtaa vastaanottajassa. Mikä se kenellekin missäkin hetkessä sitten on. Me markkinoijatkin olemme ihmisiä omine elämäntilanteinemme. Haaveaamuinemme ja arkitotuuksinemme.
Mainoksista on ihan ok tulla sanomista.
Kirjoittaja on vanhan omakotitalon omistaja, kahden pienen tytön äiti, kirjailija, reseptintekijä, osa-aikainen yrittäjä ja B2B-markkinoinnin sisällöntuottaja Sanomalla.