Sydän-Satakunta on vuoden paras yksipäiväinen paikallismedia

sydansatakunta_lehti_artikkelikuva.jpg

Kokemäellä torstaisin ilmestyvä Sydän-Satakunta on valittu yksipäiväisten lehtien parhaaksi Uutismedian liiton paikallislehtikilpailussa.​

Palkinnon perusteluiden mukaan Sydän-Satakunta tarjoaa monipuolista journalismia. Lehdessä on muisteluja vanhasta, mutta myös uutisia ja modernia menoa, ja verkko päivittyy rivakasti. Arviointiraati arvosti myös lehden tapaa ottaa rakentavasti kantaa keskustelua herättäviin aiheisiin. Erityiskehut Sydän-Satakunta sai monimuotoisuusteeman taitavasta käsittelystä.

”Seuraamme hyvin tarkasti verkkoanalytiikkaa, josta opimme, millaisia juttuja lukijamme haluavat lukea. Uutisten lisäksi haluamme välittää lehdellämme myös hieman kaihoa, tunnetta”, Sydän-Satakunnan päätoimittaja Timo Simula sanoo.

Osoituksena onnistumisesta Simula pitää myös lehden levikkikehitystä, joka on kasvanut jo kolmatta vuotta peräkkäin. Viimeisimmän KMT-mittauksen mukaan Sydän-Satakunta tavoittaa 12 500 lukijaa. 

”Sydän-Satakunta on oman alueensa odotetuin ja luotetuin lehti, lehti jonka paikalliset tuntevat. Ja siksi alueen mainostajat haluavat olla meidän kumppaneitamme”, Sydän-Satakunnan myyntipäällikkö Janne Arola summaa.

Sanoman aluemedioista viiden parhaan joukkoon sijoittui myös Tyrvään Sanomat. Kankaanpään Seudun uutinen Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän ongelmista sai kilpailussa kunniamaininnan.

Parhaat kaupunkilehdet ja paikallismediat sekä kaupunki- ja paikallislehtijutut julkistettiin Uutismedian liiton (entinen Sanomalehtien liitto) Vuoden parhaat -virtuaaligaalassa 12.11.2020. Paikallismediakilpailuun osallistui 71 lehteä ja 104 juttua.

Viime vuonna 20-vuotisjuhliaan viettänyt Sydän-Satakunta on yksi Sanomalle siirtyneistä aluemedioista. ​ 

Aluemedioiden 11 paikallislehteä ja yksi kaupunkilehti ovat lukijoille läheisiä, vahvan paikallistuntemuksen välittäjiä. Paikallisista uutisista Pirkanmaan alueella kertovat Nokian UutisetValkeakosken SanomatTyrvään Sanomat sekä KMV-lehti. Satakunnan alueella vaikuttavat Sydän-SatakuntaMerikarvia-lehti ja Kankaanpään Seutu. Keski-Suomessa ilmestyvät mediat ovat Jämsän Seutu & Vekkari ja Suur-Keuruu, Kanta-Hämeessä Janakkalan Sanomat ja Varsinais-Suomessa Rannikkoseutu.​

Ajankohtaista

Kuukauden kamppis Kustantamossa artikkelikuva

Marraskuun kuukauden kamppis on WSOY:n Kustantamossa

Sanoman Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka säväyttää, naurattaa, koskettaa tai joka on saanut aikaan sanomista. Kustantamossa-kampanjalla luotiin yhteys kirjailijoiden ja lukijoiden välille uudenlaisella tavalla.
Uutismedia
Luovat ratkaisut
Natiivimainonta
Kuukauden kamppis
Marraskuun kuukauden kamppis on WSOY:n Kustantamossa
HS-Meidän-Perhe.jpg

Uudistunut HS Meidän perhe – vanhemmuuden aikakauslehti paremman elämän puolesta

HS Meidän perhe on ajan tasalla ja askeleen edellä. Lukija saa tutkittuun tietoon ja asiantuntijuuteen pohjautuvia konkreettisia neuvoja elämän pulmiin ja vanhemmuuden kysymyksiin. Ensimmäinen HS Meidän perhe -nimeä kantava numero ilmestyi 3.12.
Uutismedia
Aikakausmedia
Uudistunut HS Meidän perhe – vanhemmuuden aikakauslehti paremman elämän puolesta
Case Silmäasema artikkelikuva

Silmäaseman monimediallinen natiivimainoskampanja kasvatti tehokkaasti ostoaikomusta

HS.fi:ssä ja IS.fi:n Me Naiset -osiossa julkaistut natiivimainokset tavoittivat runsaasti kiinnostuneita silmäpareja. Kaikkien mittareiden mukaan erittäin onnistunut kampanja oli esillä myös Kuukausiliitteessä ja Me Naisissa sekä monikanavaisena ilmoituksena Helsingin Sanomissa
Uutismedia
Aikakausmedia
Luovat ratkaisut
Natiivimainonta
Case
Silmäaseman monimediallinen natiivimainoskampanja kasvatti tehokkaasti ostoaikomusta