Ääni ratkaisee myös Genelecillä

Suomen suurin viihdetalo Genelec

Viisi kautta kestänyt yhteistyö The Voice of Finlandin kanssa on tuonut kovat kasvuluvut Genelecin myyntiin.

The Voice of Finland on kotimaisten laatukaiuttimien valmistaja Genelecin vuoden isoin yksittäinen markkinointitoimenpide.

”Kaikki lähti siitä, että näin The Voice of Finlandin ensimmäisen kauden jakson tv:stä ja aloin unelmoida, että olisi todellinen match kotimaisen äänialan yrityksen näkökulmasta, jos joskus pääsisi tuohon ilmiöön mukaan”, Gelenecin business manager Sami Mäkinen kertoo.

Yhteys viihteeseen ja musiikkiin oli yhteistyön käynnistymisessä ratkaisevaa.

”The Voice of Finlandin slogan Ääni ratkaisee alleviivasi yhteyttä. Se sopisi erinomaisesti myös Gelenecin sloganiksi”, Mäkinen toteaa.

Yhteistyö The Voice of Finlandin kanssa onnistui erinomaisesti jo ensimmäisellä kaudella. Tavoitteet ylittyivät ja investointi osoittautui kannattavaksi.

Aluksi TV-näkyvyys oli Genelecille keskeisin juttu, mutta vuosien varrella on kehitetty yhteistyötä ja lisätty siihen uusia elementtejä. Yhteistyöhön on sisältynyt näkyvyyttä mainoskatkoilla, ohjelmayhteistyötunnisteita, tuotesijoittelua ohjelman sisällä, digiratkaisuja bannereista natiivimainontaan HS.fi:ssä ja IS.fi:ssä sekä ilmiön hyödyntäminen kaikessa tekemisessä.

”Käytämme yhteistyötä laajasti kaikessa omassa viestinnässämme. The Voice of Finland on vahva ohjelmabrändi, ja olemme pystyneet yhdistämään sen Genelecin brändiin. Tässä on kyse brändiviihteellisestä yhteistyöstä, josta kumpikin osapuoli hyötyy”, Mäkinen sanoo.

Yhteistyö on tuonut kovat kasvuluvut Genelecin myyntiin.

”Yhteistyömme on jatkuvaa, ja koen saavani Sanomalta markkinointimme luottokumppanina sellaista palvelua kuin tarvitsemme, jotta voimme jatkuvasti parantaa omaa tekemistämme niin luovuuden kuin kaupallisen menestyksenkin saralla. Vain yhdessä voimme menestyä. Näin ison mittakaavan yhteistyössä on kyse yhdessä onnistumisesta”, Mäkinen summaa.

Samin Mäkisen vinkit toimivaan yhteistyöhön brändiviihteen parissa:

1. Sitouta ja osallista oma henkilökunta johtoa myöten jalkautukseen.

”Meillä on ihan ylimmälle johdollekin on tärkeää, että valitsemamme ohjelma on laadukas ja siinä annettava palaute kilpailijoille on pääsääntöisesti positiivista. Yhteinen arvomaailma on tärkeää. Anna tarvittava tieto kaikille, jotka pystyvät sitä hyödyntämään. Meillä jälleenmyyjätkin on sitoutettu jalkautukseen. Paras lopputulos tulee, kun ajattelee isosti ja panostaa jalkautukseen varsinaisen yhteistyön päälle.”

2. Markkinoi monikanavaisesti.

”Monikanavaisuus on parasta, mitä markkinoinnissa voi tällä hetkellä tehdä, joten hyödynnä eri ratkaisut äläkä tyydy kompromisseihin.”

3. Ole rohkea.

”Jos joku idea tai yhteistyö tuntuu aluksi liian isolta, niin älä tyrmää itse omaa ideaasi mielikuvallasi, että se olisi mahdoton toteuttaa. Kun on tahto kohdillaan, niin aina löytyy tie sen toteuttamiseen. Tavalla tai toisella. Mutta jos ei yritä, ei ideaa ainakaan toteuteta.”

4. Luota omiin luottokumppaneihisi.

”Viisaus ei asu yksin omassa päässäsi. Markkinoinnin luottokumppanit, kuten meille Sanoma, tekevät kaikkensa jotta onnistuisit.”

Katso myös: 

Natiivikampanjalla uutta voimaa Genelecin The Voice of Finland -yhteistyöhön

Suomen suurin viihdetalo palveluksessasi

Katso Jaajo Linnonmaan ja Sami Mäkisen keskustelu Sanoman Suomen suurin viihdetalo -webinaarissa:

Liittyvät artikkelit