Vagisanin natiiviartikkeli kiinnosti laajasti kaikenikäisiä naisia

Vagisan artikkelikuva

IS.fi/menaiset-sivusto on tehokas tapa naiskohderyhmän tavoittamiseen.

Vagisanin kampanjan tavoitteena oli kasvattaa tietoisuutta brändistä, tavoittaa uusia kuluttajia, kasvattaa kiinnostusta sekä kehittää brändimielikuvaa.

Keinoksi valikoitui natiiviartikkeli IS.fi/menaiset-osiossa.

”Natiiviartikkeli on tehokas tapa tavoittaa halutut kohderyhmät ja toimiva ratkaisu, kun tavoitteena on aktivoida ja sitouttaa kohderyhmää”, kertoo brand manager Kati Kekkonen Sirowa Finlandilta.

Kampanjalla haluttiin tavoittaa kaksi eri kohderyhmää, 35–54-vuotiaat ja 55–74-vuotiaat naiset. Molempien ryhmien tavoittamisessa onnistuttiin.

”IS.fi/menaiset-sivusto on erittäin hyvä ympäristö tällaisille aihepiirille. Erityisesti nuoremmat, 25–44-vuotiaat naiset kokivat artikkelin sisällön kiinnostavaksi.”

Kekkosen mukaan kampanja onnistui erinomaisesti.

”Mainonnan vaikuttavuustutkimuksen tulokset osoittavat, että natiivimainonta kasvatti brändin muistamista, brändin tunnettuutta sekä lisäsi tuotteen ostamisen harkintaa. Erityisen suuri vaikutus oli ostoaikomukseen.”

”Yhteistyö Sanoman kanssa oli erittäin helppoa ja sujuvaa. Sanoman vahvuus on korkea kohderyhmien tavoittavuus sekä laaja verkosto”, Kekkonen kiittää.

Tutustu caseen tarkemmin  

Liittyvät artikkelit
Susanne Ropponen artikkelikuva

Ketä tavoitteletkaan, me tavoitamme hänet

Natiivimainonta on vakiinnuttanut paikkansa vaikuttavana ja tehokkaana mainonnan ja markkinointiviestinnän muotona, kirjoittaa Susanne Ropponen.
Luovat ratkaisut
Natiivimainonta
Omakynä
Ketä tavoitteletkaan, me tavoitamme hänet
Sanoma palauttaa mainontaa artikkelikuva

Sanoma palauttaa mainospaikkoja uutissivustoilleen

Sanoma on sulkenut mainontaa pois uutissivuiltaan Ukrainan sodan vuoksi. Tilannetta seurataan viikoittain ja muutoksia tehdään tarvittaessa.
Digiratkaisut
Uutismedia
Sanoma palauttaa mainospaikkoja uutissivustoilleen
Case Tutorhouse artikkelikuva

ROMI-mallinnuksella vauhtia kasvuun

Tutorhouse on kasvattanut alkuvuoden aikana kokonaismyyntiään yli 20 prosenttia ja median ROI:ta yli 33 prosenttia optimoimalla mediavalikkoaan.
Case
Digiratkaisut
Näkemyksiä markkinoinnista
ROMI-mallinnuksella vauhtia kasvuun