Sinä olet ainutlaatuinen osa työyhteisöäsi, myös virtuaalisesti

satu_ketopelto_artikkeli.jpg

Kun jaksaa kuunnella, asuu viisaus monesti ympärillä, Nelonen Median Head of Creative ja Mindfulness Facilitator Satu Ketopelto kirjoittaa.

Kuluneen vuoden aikana tutkimusten mukaan yli miljoonaa suomalaista yhdistää yksi tekijä: etätyö.

Työelämää ei voi erottaa muusta ihmisenä olemisesta. Myös työelämässä meillä on mukana ilot ja surut – ihan jokaisella meistä. Kun jaamme monia yhteisiä kokemuksia, voidaan puhua jaetun ihmisyyden kokemuksesta. Jaetun ihmisyyden kokemus tarkoittaa, että kaikki me kuljemme samaa matkaa kaikkien tunnesävyjen kanssa. Kaikki me olemme samassa veneessä. Etäajassa on hyvä muistaa tämä, vaikka tuntuisi, että jokainen soutaa omaa venettään omalla etäpisteellään.

Kun pandemiakriisi keväällä 2020 puhkesi, siirtymä etätoimistoille ei ollut kivuton. Omassa organisaatiossani Nelonen Medialla vedän markkinoinnin luovaa tuotantoyksikköä, jonka infra oli lähinnä rakennettu kiinteiksi työpisteiksi Sanomataloon editteineen ja graafisine työpisteineen. Tiiminvetäjän työnkuva muuttui kertaheitolla. Kun fyysinen läsnäolo puuttuu kokonaan, on oltava todella luova löytääkseen keinot kuulla ja nähdä toinen ihminen.

Olin vuoden 2019 aikana saanut osallistua etujoukoissa yrityksemme Windows 10 -migraatioon ja tämän vuoksi uudet etätyöskentely-ympäristöt olivat kuin ihmeen kaupalla itselle tuttuja. Se edesauttoi suuresti esimerkin näyttämistä käyttöönotoissa ja avunannossa omaksumisvaiheessa. Olimme kriisin alkaessa organisaationa juuri saaneet migraation täysmääräisesti toteutettua, ja koko valtavan suuri työyhteisömme oli suuren muutoksen äärellä. Onneksi täydellinen ajoitus oli puolellamme ja ohjelmistovalmiudet etätyöskentelyyn siis olemassa. Kuunteleva ja kokeileva asenne auttoi ja opin nopeasti, ettei kaikkeen tarvitse olla itsellä ratkaisua. Oikeastaan päinvastoin. Kun jaksaa kuunnella, asuu viisaus monesti ympärillä.

Vahvan asiantuntijaorganisaation vahvuuksia ovat ihmiset. Jokainen tekijä on joka päivä omalla ammattitaidollaan viemässä tärkeää visiotamme eteenpäin. Kun tunne oman työn merkityksestä kohtaa yrityksen arvomaailman kanssa, on työntekijällä parhaat mahdolliset edellytykset onnistua työssään. Kun tunnet omat taitosi, tunnet myös itsesi.

Vaikutamme työllämme miljoonien ihmisten elämään päivittäin. Teemme työtä tarjotaksemme korkealaatuisia oppimismateriaaleja maailmanlaajuisesti, riippumatonta journalismia ja monipuolista viihdettä kaikille suomalaisille. Tavoitteenamme on luoda parempaa ymmärrystä ihmisten, yhteisöjen ja yritysten kehittymiselle ja menestymiselle. On siis äärimmäisen tärkeää ymmärtää sekä itseään että muita ja kaikkia niitä samankaltaisia tuntemuksia ja tunteita, joita meillä ihmisillä on. Jaetusti.

Päivän sana on tunnetaidot. Tunteet kuuluvat (työ)elämään samalla tavalla kuin hengittäminen ja sydämen lyönnit. Tunnetaidoilla tarkoitetaan kykyä havaita, ilmaista ja säädellä omia tunteita. Tunneäly puolestaan on omien tunteiden tiedostamista ilman, että joutuu niiden kaappaamaksi. Se mahdollistaa viisaiden valintojen tekemisen.

Kehittyneellä tunneälykkyydellä tarkoitetaan omien tunteiden tunnistamisen ja tulkinnan lisäksi myös muiden ihmisten tunteiden havaitsemisesta, kykyä hoitaa ihmissuhteita ja itsensä motivoimista. Tunnetaitoja tarvitaan siis myös toisten tunteiden hahmottamisessa ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Jos omia tunteita ei pysty näkemään, on hankala ymmärtää toistenkaan tunteita. Olemme toistemme peilejä: kun metsään huutaa, se myös vastaa. Antamalla arvostusta saat sitä myös itsellesi.

Kun sinä voit hyvin, lähipiirisi voi hyvin. On silkkaa itsetuntemusta ja ammattitaitoa tiedostaa, että kokonaisvaltainen hyvinvointi takaa niin onnistumiset työssä kuin yksityiselämässäkin.

Jos mukailtu Esa Saarisen kysymys ”Mitä tuot huoneeseen kun tulet huoneeseen?” vietynä etämaailmaan, olisi ”Mitä tuot Teamsiin kun tulet Teamsiin?”, niin pohdi, mitä sinä voisit omalta osaltasi siitä ajatuksesta viedä käytäntöön. Jos tuntuu, että seuraavista vinkeistä voisi olla avuksi arkeen, niin testaa ja anna hyvän kiertää. Sinä olet ainutlaatuinen osa työyhteisöäsi, myös virtuaalisesti.

10 vinkkiä avoimen vuorovaikutuksen lisäämiseen ja jaetun ihmisyyden ymmärtämiseen työyhteisössä

1. Luottamus

Luota vuorovaikutuskumppaniisi aina ja kaikissa tilanteissa. Ole luottamuksen arvoinen. Saatat olla isojenkin salaisuuksien arvoinen. Ihminen joka avaa sinulle omaa elämääsi ei ehkä ole voinut kertoa asioistaan kenellekään muulle.

2. Pienet isot asiat

Tee jokin pieni kiva asia. Ne saattavat olla henkilölle todella isoja. Väsyneelle ihmiselle kuppi kahvia tai seura rauhallisessa tilanteessa saattaa olla päivän pelastus.

3. Ole ystävällinen

Koskaan ei voi tietää, mitä taustalla on.

4. Kysy

Ole aidosti kiinnostunut ja kysele. Kun on kiinnostunut, saa yleensä paljon paremmin aikaan myös aitoa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

5. Kuuntele

Tietoinen kuuntelija ottaa toisen huomioon keskeytyksettä ja arvostavalla asenteella.

6. Kannusta

Kehu onnistumisista, mutta myös hyvästä yrityksestä. Kaikissa asioissa on aina jotain hyvää.

7. Katso silmiin

Kohtaa ihminen rohkeasti ja läsnäolevasti. Aidosti nähdyksi tuleminen on meille kaikille todella tärkeää.

8. Välitä

Olet olemassa minulle ihmisenä ja minulla on aikaa havaita sinut.

9. Pidä huolta itsestäsi

Tämä on kaikkein tärkeintä.

10. Toista edellinen ❤


Kirjoittaja on Head of Creative Team Nelonen Medialla sekä Certified Mindfulness Facilitator CMIF®️.

Tutustu: Tauon paikka - Mindfulness-harjoituksia arkeen

Kuva: Sakari Itkonen

Liittyvät artikkelit

Effie Eeva Ingnatius

Mitä Effie merkitsee mainostajalle?

Toisin kuin monet markkinointiviestinnän luovaa suoritetta mittaavat kilpailut, Effie kiinnittää huomiota koko prosessiin ja sen taustalla olevaan ammattitaitoon, kirjoittaa Hartwallin Eeva Ignatius.
Effie
Näkemyksiä markkinoinnista
Vieraskynä
Mitä Effie merkitsee mainostajalle?
Effie Christoffer Hultin

Suomi ei ole markkinoinnin supervalta. Vielä.

Suomea ei ole historiallisesti tunnustettu markkinoinnin supervallaksi. Suomi on kuitenkin maailman huippuluokkaa oppimisessa, kirjoittaa Group M:n toimitusjohtaja Christoffer Hultin, joka tuomaroi ensimmäistä kertaa Global Effie Awards -kilpailussa.
Effie
Näkemyksiä markkinoinnista
Vieraskynä
Suomi ei ole markkinoinnin supervalta. Vielä.