Tänäänkin lähtee – Hitmix on todellinen markkinoijan aarreaitta

Ohjelmapäällikkö Petra Piipari kertoo, miksi yhteistyö kovassa vedossa olevan Hitmixin kanssa kannattaa.

Hitmix uudistui vuodenvaihteessa, miten kanavalla nyt menee?

Hitmixin kanavauudistuksessa muuttui juontajakattaus ja samalla myös ohjelmapäällikkö.

Uudistus toi mukanaan paitsi uusia ihmisiä myös entisille juontajille uutta tapaa tehdä. Avasimme Hitmixin kuoren, vahvaa musiikin energiakenttää rikkomatta, ja lähdimme hienosäätämään sisältöämme ja työtapojamme. Uudistus hioi särmiä, toi sisältöön huolellisuutta ja reippautta, sekä bonuksena aivan uutta energiaa kautta ohjelmakartan. Uusien ihmisten jano tarttui muihinkin, ja hyvin pienessä ajassa koko kanava on sähköistynyt todella mielenkiintoiseksi ja raikkaaksi. Ja se todella näkyy voimakkaasti nousevissa numeroissa!

Mitä Hitmix haluaa tarjota kuulijoilleen?

Hitmix haluaa tarjota kuulijoilleen hymyä ja rytmittää päivän heti kello kuudesta lähtien oikeille urille. Kanava heijastaa sloganiaan Tänäänkin lähtee kaikessa tekemisessään.

Tunnettu hittimusiikki luo hyväntuuliselle tunnelmalle oivat raamit, ja sisältö heijastaa samaa fiilistä kautta ohjelmien, kuuntelet mihin kellonaikaan hyvänsä. Aamun tekijät Alma Hätönen ja Tuomas Rajala eivät kaihda heittäytymistä. Siinä missä aamut voivat olla omassa arjessa aavistuksen jäykkiä, Hitmixillä ne eivät sitä ole. Keskipäivässä Joonas Vuorela ryydittää työpäivään pehmeää virtaa ja houkuttelee ihmisiä osallistumaan lähetyksen tekoon voimakkaasti, ja se toimii. Hitmixin uudessa iltapäivässä upea voimakaksikko Oku Luukkainen ja Sara Forsberg tekevät tyylikästä ja varmaa viihdepakettia paketoimalla kuulijan päivän plusmerkkiseksi.

Vahva perjantai heijastelee viikonloppua aamusta lähtien. Kombinaatio Sami Kurosen Kurosen Grilli klo 14–18 ja Dj Oku Luukkaisen Retroradio klo 18 saa ihmiset pysymään taajuudella koko päivän ja mikä parasta jäämään usein suoraan lauantain puolelle Retroradion kyydissä.

Viimeksi Hitmixin tekijöiden joukkoon liittyi Sami Kuronen, onko uusia yllätysavauksia luvassa lähiaikoina?

Sami Kuronen hyppäsi ansiokkaasti Hitmixin tiimiin huhtikuun alussa, mutta uudistukset eivät jääneet siihen. Saman kuun puolella lanseerattiin myös Hitmixin uusi viikonloppu ja siinä erityisesti lauantai-iltoihin hienosti kanavan musiikkiformaattia tukeva HitMix Mixmasters. Ohjelmaa isännöi dj Tony ja hän nostaa joka viikko suomalaista dj-osaamista framille. Startti oli upea ja resonoi jo hienosti kuulijoillemme.

Miksi markkinoijan kannattaisi tehdä yhteistyötä Hitmixin kanssa?

Hitmix on tällä hetkellä todellinen markkinoijan aarreaitta. Olemme vahvasti nouseva kanava, tekijäkaarti on sähköistynyt, ohjelmamme ovat huolellisesti suunniteltuja ja formaattimme seksikäs. Kanava on myös erittäin monipuolinen ja siksi loistava alusta mainostamiselle. Haluamme osallistua yhteistyön suunnitteluun jo alusta lähtien ja näin taata, että mainostamamme tuotteet saavat parhaan mahdollisen alustan jalkautua kuulijoidemme elämään. Ajat ovat myös täydelliset hyväntuuliselle kevyelle sisällölle. Siinä Hitmix on Suomen paras!

Hitmix aamu: Tuomas Rajala ja Alma Hätönen
Hitmix keskipäivä: Joonas Vuorela
Hitmix iltapäivä: Oku Luukkainen ja Sara Forsberg
Perjantaisin:
Sami Kuronen ja Kurosen Grilli klo 14–18
Oku Luukkainen ja Retroradio klo 18–
Lauantaisin: 
Kuulijakaappaus 16–18
Hitmix All Stars 18–20
Hitmix Mixmasters 20–23

Kuuntele Hitmixiä Suplasta

Liittyvät artikkelit