Radio Suomipopin hyväntekeväisyyskampanja tukee tulevaisuuden tähtiä

Radio Suomipop juhlii 20-vuotissynttäreitään koko vuoden, ja juhlavuoden kunniaksi Suomipop käynnisti toukokuussa mittavan hyväntekeväisyyskampanjan. Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa -kampanjan tavoitteena on tukea esimerkiksi musiikkiyhdistyksiä, harrastebändejä ja nuorisotaloja ympäri Suomen.

”Radio Suomipop tekee tärkeää työtä kotimaisen popmusiikin hyväksi. Haluamme kampanjallamme varmistaa, että meillä olisi tulevaisuudessakin ikivihreitä koko kansan suosikkikappaleita. Tässä nuoret musiikinharrastajat ja muut tulevaisuuden tähdet ovat ensiarvoisen tärkeitä”, Nelonen Median radioiden markkinointipäällikkö Laura Hyvärinen sanoo.

Kampanjan brändimittarit kertovat, että kampanja on huomattu ja brändin käytön harkinta on lähtenyt kasvuun.

Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa -hyväntekeväisyyskampanjasivuston kautta kaikki tulevaisuuden tähtimuusikot ympäri Suomen voivat hakea musiikkiharrastukseen liittyvää apua. Hakuaikaa on 15.8. saakka, ja kampanja jatkuu koko vuoden 2021. Lahjoituksista kerrotaan Radio Suomipopin somekanavilla.

Hyväntekeväisyyskampanjan tunnuksena soi Anssi KelanMaija VilkkumaanToni Wirtasen ja Evelinan laulama uusi versio Suomipoppia-kappaleesta.

Uuden version tekijät ovat levy-yhtiö Kaiku Entertainment ja tuotantoyhtiö Vallila Music House.

”Kampanjassa on hyväntekeväisyyspuolen lisäksi hienoa se, että se yhdistää sisältötekemisen, markkinoinnin, levy-yhtiön ja artistit. Olemme kaikki yhteisellä asialla suomalaisen musiikin puolesta”, Hyvärinen toteaa.

Liittyvät artikkelit
Huikeimmat radioohyt artikkelikuva

Luovuuden mestarit

Radion ohjelmayhteistyössä on vain mielikuvitus rajana.
Audio & radio
Luovat ratkaisut
Luovuuden mestarit