Valitsin ohjelman, en kanavaa – Opit Aamulypsyltä

Päivi Nieminen artikkelikuva

Brändillä voi olla paikka leirinuotiolla, mutta se on ansaittava, kirjoittaa Netraudan Päivi Nieminen.

Olemme tehneet yhteistyötä Radio Suomipopin Aamulypsyn kanssa hyvän aikaa. Yhteistyö toimii, ja uskallan jopa väittää, että kaikkien osapuolien näkökulmasta. Yleisö tuntuu olevan innoissaan Aamulypsyn ja meidän yhteisistä tempauksista. Juontajat ja yleisö pääsevät luonnolliseen vuorovaikutukseen, ja myyntikäyrämme näyttävät menevän oikeaan suuntaan. Tuntuu välillä, että minulta kysytään MIKSI-kysymys aina kun markkinointitoimenpide menee poikkeuksellisen hyvin. Miksi menitte siihen mukaan, miksi juuri radio, miksi juuri Aamulypsy?

Keskiössä on hyvä sisältö, esiintyjät ja juontajat sekä suhde yleisöön.

Olemme tehneet viihteen sisällön parissa yhteistyötä eri rajapinnoissa laajasti viime vuosina muun muassa Youtubessa, televisiossa, elokuvissa, tapahtumissa, radiossa ja somevaikuttajien kanssa. Kaiken keskiössä on hyvä sisältö, esiintyjät ja juontajat. Kaikista tärkeintä on esiintyjien ja juontajien suhde sisältöön ja yleisöön. Näiden elementtien kesken syntyy leirinuotio, missä myös Netraudalla – eli ulkoisella toimijalla – saattaa olla paikka, jos olemme sen ansainneet. Mikä tahansa ei tietenkään kelpaa. Edellä mainittujen elementtien tulee olla aina poikkeuksellisen hyviä ja herättää tunteita. Mediaa voi ostaa mistä tahansa, mutta poikkeuksellisen hyvä sisältö ei ole lainkaan itsestäänselvyys. Tässä keskinkertaisen ja erinomaisen vaikutus lopputulokseen saattaa olla kriittinen.

Takaisin Aamulypsyyn. Miksi Aamulypsy on mielestäni poikkeuksellinen? Olen itse maatilan tyttöjä, joten Aamulypsy herättää fiiliksiä. Suomipopin Aamulypsy alkaa, kun aamulypsylle on kiirehdittävä, kello 6 aamulla. Aamulypsy on jo nimellään kiinni suomalaisessa historiassa ja toisaalta myös muutoksessa eläessään modernia arkea meidän kaikkien kanssa. Aamulypsy tuulettaa keskustelua ja toisaalta luo turvallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta. Aamulypsystä on 15. vuodessa muotoutunut suomalainen radioikoni. Tavoitettavuus on myös kunnossa, sillä kuuntelijoita on puoli miljoonaa viikossa. Suplassa Aamulypsyn Koko Shitti -sisältöjä startataan kunnioitettavat 3 miljoonaa kertaa kuukaudessa. Sisältö check!

Juontajat? Kyseessä ovat Suomen parhaat juontajat. Kaikilla meillä on omat suosikkijuontajat, mutta let’s face it: esimerkiksi Jaajo on voittanut parhaan radiojuontajan palkinnon 9 kertaa. Juontajat check!

Suhde yleisöön? Tätä on vaikeaa sanallistaa, joten ajattelin kertoa esimerkin, joka kertoo mielestäni juontajien suhteesta omaan yleisöönsä varsin konkreettisesti.

Koska en itse kuvittele tietäväni mikä radiossa toimii, kysyin Jaajolta vinkkejä ennen ensimmäistä Netraudan ja Aamulypsyn ohjelmayhteistyötä. Vastaus oli, että päivittäiset palkinnot ja joku kiva koukku. Kun skaba on tekijöiden ja osallistujien mielestä jännä, niin se myös kuuluu. Tämä selvä, aletaan hommiin, ei tulisi mieleenkään kyseenalaistaa kokeneen konkarin argumentteja. Juontajat ja yleisö ovat yhteisö, jossa brändimme on lähtökohtaisesti ulkopuolinen. Paikka leirinuotiolla tulee ansaita. 

Tuke kertoi, että yhteistyöstämme tekee poikkeuksellisen huikeat lähetyksessä arvottavat palkinnot sekä hauska voittomekanismi. Voittajalla on 15 minuuttia aikaa soittaa studioon nimensä kuultuaan. Studiossa todella jännitetään, soittaako voittaja vartin sisällä vai arvotaanko uusi. Kun puhelin soi ja nähdään, että numero täsmää, niin innostus ja ilo on oikeasti aitoa studiossakin. Ilo välittyy radiotaajuuksia pitkin kuulijoille ja yhteisöllisyys Aamulypsyn kuulijoiden kesken on käsinkosketeltavaa ─ jaettu ilo tarttuu.

Ja sitten Grande Finale. Eräs syyskuinen perjantai oli pääpäivä ─ silloin arvottiin Mitsubishin ilmalämpöpumppu Netraudan asennuspalvelun kera. Voitto meni Esa Hurskaiselle. Esa soitti lähetykseen vaaditun ajan puitteissa vain ja ainoastaan sen ansiosta, että Aamulypsyn kuulija oli vaivautunut soittamaan numerotiedusteluun ja selvittänyt Esan numeron kertoakseen, että soita nyt heti lähetykseen niin voitat! Jo tämä kertoo, miten sitoutunutta joukkoa Aamulypsyn yleisö on. Miten mieletöntä yhteisöllisyyttä! Draaman kaari vaan parani. Esa kertoi, miten he ovat asuneet nykyisessä asunnossaan 20 vuotta ja koko tuon ajan on haaveissa ollut ilmalämpöpumppu, mutta aina tullut joku takaisku tai katastrofi tai vaimon pitänyt ostaa uusia talvitakkeja ja kenkiä – useammat joka talvi. Esasta olisi pitkästä aikaa kiva päästä naapureille näyttämään, että kyllä heilläkin asiat hoituvat. Yleisö check!

Sanomme "heck no" mainostamiselle sisällöissä ilman osallisuutta.

Itselle jäi kuulijana se fiilis, että nyt olet Esa kyllä pumppusi ansainnut. Soitin ja kysyin luvan kirjoitukselleni. Esan kanssa oltiin samaa mieltä – voitto oli hieno ja tuli tarpeeseen. Mutta se, mikä erityisesti lämmittää sydäntä, on tuo tuntemattoman kuulijan hyvä teko. Samalla Esa oli hieman ihmeissään ja häkeltynyt, miten joku vaivautui? Vähän kuin meillä maalla – kaikkien ei tarvitse omistaa puimuria, vaan sillä yhdellä voidaan hyvin puida naapuripellotkin.

En uskalla väittää, että Netrauta on nyt osa Aamulypsyn yhteisöä, mutta me opettelemme sitä ja yritämme tuoda lisäarvoa kuulijoille. Haluamme tuoda Netraudan brändiä esille, jotta tunnettuus lisääntyisi ja sitä kautta kauppa kävisi. Mutta sanomme ”heck no” mainostamiselle sisällöissä ilman osallisuutta.  Jos et pysty tuomaan mitään muuta kuin tukun rahaa pöytään, niin voit olla varma, että olet ensimmäisenä vaihtopenkillä, kun rahat loppuvat.

BHG Finlandin markkinointijohtaja Päivi Nieminen luottaa markkinoinnissa tunteiden voimaan ja innostuu ihmisistä, jotka eivät pelkää herättää tunteita. Päivin mielestä markkinointi on turhaa silloin kun se on turhaa. Ja silloinkin kun se on hyödyllistä, se on usein tylsää.

Miten ryhdyt audioedelläkävijäksi?  Katso vinkit täältä: 

Toisesta korvasta sisään, toisesta tulos

Ota ääni haltuun audion etusivulla:

Audion etusivu

Liittyvät artikkelit
Get Tomorrow 2021 yleisö artikkelikuva

Asiakaskokemuksesta luovaan kokemukseen

Mitkä oletukset halvaannuttavat luovaa ajatteluasi? TBWA\Worldwiden Agathe Guerrier tarjosi puheenvuorossaan Get Tomorrow’ssa esimerkkejä perinteiset tavat haastavasta markkinointiviestinnästä.
Näkemyksiä markkinoinnista
Asiakaskokemuksesta luovaan kokemukseen