Marraskuun Kuukauden kamppis on Vuoden harmain päivä

Kk-kamppis_marraskuu_Hartwall_kollaasi.png

Kuukauden kamppis on Sanoman kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka säväyttää, naurattaa, koskettaa tai joka on saanut aikaan sanomista. Marraskuun valinta on kaupunkikohtaisesti räätälöidyt Vuoden harmain päivä -etusivut.

Vuoden harmainta päivää juhlistettiin tänä vuonna jo neljättä kertaa, ja voidaan sanoa, että Hartwall Original Long Drink on tuonut Suomeen uuden juhlapäivän.

”Original on sen kokoinen brändi, että kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen suhde siihen. Meille on tärkeää, että olemme koko Suomen brändi ja halusimme varmistaa, että kampanja näkyy ympäri maata eikä vain isoimissa kaupungeissa”, kertoo Brand Manager Ella Lindberg Hartwallilta. 

Hesarin etusivua on käytetty Vuoden harmaimman päivän kampanjoinnissa alusta asti.

”Viime vuonna tehtiin vähän isompi printtikampanja, joka toimi todella hyvin. Päätettiin tehdä niin myös tänä vuonna.”

Tämän vuoden kampanjassa tuotiin esiin paikallista kulmaa. Helsingin Sanomien etusivulla kerrottiin, että Helsinki on marraskuussa Euroopan harmain pääkaupunki. Kouvolan Sanomien etusivulla leikiteltiin sillä, että kouvolalaisten mielestä Kouvola on Suomen harmain kaupunki. Turun Sanomien ja Aamulehden etusivujen ilmoituksissa käytettiin Turun ja Tampereen murretta. Muualla Suomessa käytetyn ilmoituksen ”Harmaa on niin kaunis” -toteamuksella viitattiin ”Maa on niin kaunis” -kappaleeseen.

”Erityisesti Kouvolan Sanomien mainos sai tosi paljon näkyvyyttä ja resonoi hyvin kouvolalaisten keskuudessa. Tavoitteemme oli, että saamme näiden printtimainosten kautta keskustelua aikaiseksi.”

Etusivujen lisäksi Vuoden harmain päivä -kampanja sisälsi myymälänäkyvyyttä, tv-mainontaa, sääyhteistyötä sekä digi- ja ulkomainontaa.

Hartwallin verkkokaupassa oli myynnissä bokseja, joissa oli täydellinen setti Vuoden harmaimman päivän viettoon, eli sadeviitta, sadehattu, alkoholittomia Original Long Drink -juomia ja tölkkicooleri.

”Ensimmäisinä vuosina järjestimme isot bileet Allas Sea Poolilla. Korona-aikana tämä ei ole ollut mahdollista, ja muutenkin haluamme viestittää, että voit viettää Vuoden harmainta päivää riippumatta siitä missä olet. Siksi toinen tärkeä osa tämän vuoden kampanjaa oli, että halusimme näyttää kuluttajille miten Vuoden harmainta päivää vietetään.”

Kampanja onnistui Lindbergin mukaan erinomaisesti myös tänä vuonna.

”Printtimainokset toimivat todella hyvin. Tavoitteena oli saada jengi puhumaan ja tuoda pienet hymyt ihmisten huulille. Siinä kyllä onnistuimme. Suomalaiset arvostavat tässä kampanjassa sitä, miten siinä käännetään marraskuun harmaus iloiseksi asiaksi. Sää nyt vain on tällainen marraskuussa, joten nautitaan siitä. Kampanjan viesti resonoi edelleen, ja siitä on tullut paljon positiivista palautetta.”

Vuoden harmaimman päivän vietto jatkuu jälleen ensi vuonna.

”Kalenteriin kannattaa laittaa jo 12. marraskuuta 2022”, Ella Lindberg vinkkaa.

Onnea Hartwall, Bob the Robot ja Dagmar!

Katso tuomariston perustelut: 

Kuukauden kamppis

Vuoden Harmain päivä pokkasi Effien 2020: 

Effie-voittaja toi Suomeen uuden juhlapäivän

 

Liittyvät artikkelit
Satu Salminen artikkelikuva

5 vinkkiä julkishallinnon markkinointiin

Kotimainen ja luotettava mediaympäristö tukee julkishallinnon viestintää, kirjoittaa Client Manager Satu Salminen.
Näkemyksiä markkinoinnista
Omakynä
5 vinkkiä julkishallinnon markkinointiin
Jaakko Lintunen artikkelikuva

Markkinointi – hokemia vai hajusuolaa?

Markkinointiväki voisi ottaa roolin strategiatyön oraakkelina, kirjoittaa Jaakko Lintunen.
Näkemyksiä markkinoinnista
Vieraskynä
Markkinointi – hokemia vai hajusuolaa?