”Laatua, vastuullisuutta ja mielenkiintoisia tuotteita”

Vepsäläinen Remppa vai muutto artikkelikuva

Vepsäläisen koettiin sopivan erinomaisesti Remppa vai muutto Suomen yhteistyökumppaniksi.

Kun Vepsäläiselle ehdotettiin kumppanuutta Remppa vai muutto Suomi -sarjassa, oli helppoa vastata kyllä.

”Historiamme on kotien kalustamisessa, ja vaikka tarjoamme nykyisin kattavat palvelut myös yrityksille, kodeissa operoimme edelleen eniten. Läsnäolomme kymmenessä eri kotikohteessa oli tosi houkuttelevaa ja brändillemme luontevaa”, kertoo Vepsälaisen markkinointijohtaja Outi Lahtinen.

"Sarjan muut pääyhteistyökumppanit olivat Bo LKV ja Nordea, jonka kanssa teemme yhteistyötä muutenkin, joten asia oli sitä myöten selvä. Koimme myös, että me kolme sovimme kumppaneina hyvin yhteen."

”Vepsäläisellä on vahva imago, johon yhdistyy laatu, tyylikkyys, turvallisuus, pitkäikäisyys ja design. Ihmisillä saattaa olla designista yksiulotteinen kuva. Sarja tarjosi meille loistavan mahdollisuuden päästä kymmenen erilaisen kohteen kautta tuomaan esiin erilaisia puolia Vepsäläisen tarjonnasta.”

Kumppanuuden päätavoite oli tuoda Vepsäläinen lähemmäs asiakasta kymmenen erilaisen kodin kautta.

”Design kuuluu kaikille ja arkeen, myös lapsiperheisiin. Designhuonekalut eivät ole näyttelyesineitä, vaan ne tekevät arjesta mukavampaa ja parempaa. Tämä sarja oli hyvä tilaisuus näyttää, mitä se käytännössä tarkoittaa.”

Ohjelmayhteistyöllä oli tutkimuksen mukaan positiivinen vaikutus Vepsäläisen brändimielikuvaan monella tavalla.

”Ohjelmayhteistyöllä oli toivotunlaiset tulokset mielikuvaamme. Monet tavoitteistamme toteutuivat: muun muassa mielikuva valikoimasta monipuolistui, ja ihmiset kokivat, että olimme luonteva ja hyvä kumppani ohjelmasisältöön.”

Ohjelman tekeminen rikkoi raja-aitoja monella tavalla ja yhdisti eri tahoja.  

”Istuimme muiden pääyhteistyökumppaneiden, Bo LKV:n ja Nordean, kanssa samaan pöytään ja sparrailimme keskenämme. Olimme jokainen avoimia kohtaamistamme haasteista, tuimme ja autoimme toisiamme. Ohjasimme esimerkiksi liikennettä ristiin toistemme Remppa vai muutto Suomi -aiheisiin sisältöihin.”

Remppa vai muutto oli yksi syksyn menestyneimmistä ohjelmista ja ylitti katsojatavoitteet moninkertaisesti.

Kiinnostus ohjelmaa kohtaan näkyi myös Google-hauissa ja Vepsäläisen asiakaspalvelun chatissa, jossa asiakkaat mainitsevat useaan kertaan Rempan vai muuton.

Kumppanuuteen kuului myös Ruudun spin of -sarja Sisustamoextra.

”Pyrimme tekemään sisällöt niin, että ne toimivat myös itsenäisinä, vaikka ne syventävät Rempan vai muuton jaksoissa nähtyä. Sisustamoextrassa puhutaan erilaisista tyyleistä tai trendeistä ja yhtä lailla annetaan ohjeita siihen, miten voit käyttää värejä tai miten valitset hyvän sohvan. Sisältö ei vanhene ja tarjoaa viihteen lisäksi hyviä vinkkejä.”

Outi Lahtisen mukaan Sanoman vahvuus on ehdottomasti monimediallisuus.

”Kaikki mediat voi asiakkaan näkökulmasta ostaa yhdeltä luukulta. Toiminta on saumatonta yhteistyöehdotuksesta ja tarjouksesta loppuun saakka.”

Tutustu ohjelmayhteistyön tuloksiin tarkemmin 

Katso myös: 

Lokakuun Kuukauden kamppis on Bo LKV:n ja Remppa vai muutto -ohjelman yhteistyö 

Liittyvät artikkelit
Minna Andersson artikkelikuva

3 hyvää syytä valita liikkuvan kuvan kumppaniksi Sanoma

Liikkuvan kuvan mainonta toimii tutkitusti ja tavoittaa laajemman yleisön kuin koskaan aiemmin, kirjoittaa Sanoman viihdemedioiden kaupallisista ratkaisuista vastaava Minna Andersson.
Näkemyksiä markkinoinnista
Omakynä
TV & video
3 hyvää syytä valita liikkuvan kuvan kumppaniksi Sanoma
Mirko Baas artikkelikuva

Valovoimaisia tähtiä ja suuria tunteita – Sanoma TV tarjoaa molempia

Ohjelman pitää herättää tunnetta. Tunne voi olla iloa, surua, onnellisuutta tai vaikkapa kateutta, mutta sitä pitää löytyä, jotta katsoja palaa yhä uudestaan sisällön pariin, kirjoittaa Nelonen Median kotimaisen viihteen päällikkö Mirko Baas
Näkemyksiä markkinoinnista
Omakynä
TV & video
Valovoimaisia tähtiä ja suuria tunteita – Sanoma TV tarjoaa molempia