Pitkäjänteinen ohjelmayhteistyö tuo tulosta

Rahalaitos OHY artikkelikuva

Rahalaitos kiinnittyy ohjelmailmiöihin oivaltavalla tavalla.

Rahalaitos on tehnyt pitkään hyvin taktista ja tuloshakuista markkinointia.

”TV on ollut meille alusta asti päämedia tavoittavuutensa ja vaikuttavuutensa vuoksi. Se on auttanut kasvattamaan tunnettuuttamme ja vaikuttanut positiivisesti liiketoimintamme kasvuun”, kertoo Rahalaitoksen toimitusjohtaja Jaakko Sipola.

”Tapamme tehdä markkinointia on jatkuvan näkyvyyden strategia. Aloimme miettiä, miten saisimme pitkäkestoista vaikutusta tiettyihin yleisöihin kustannustehokkaasti ja jollain uudella tavalla.”

Rahalaitos päätti kokeilla, miten ohjelmayhteistyö voisi tukea taktista mainontaa.

”Ohjelmayhteistyö ei ole lähtökohtaisesti niinkään taktisen mainonnan työkalu vaan enemmänkin brändin rakentamista, mutta halusimme tuoda siihen taktisemman kulman. Lähdimme kokeilemaan, ja olemme saaneet hyviä tuloksia.”

Ohjelmien valinnan perusteena Rahalaitoksella on tavoittavuus ja positiivinen ohjelmaympäristö. Valittuja ilmiöohjelmia ovat olleet esimerkiksi Vain elämää, Selviytyjät Suomi, Bond-leffat, The Voice of Finland ja Big Brother Suomi

”Haluamme yhdistää brändimme ohjelmaan, ja olemme kokeneet, että se onnistuu luontevimmin isojen viihde- ja realityohjelmien kanssa.”

Valinnan perusteita ovat myös riittävän pitkä ohjelmakausi ja nettiulottuvuus, jonka kautta kävijöitä voi ohjata Rahalaitoksen sivuille.

 Vuoden 2019 Big Brotherissa käytettiin valuuttana Rahalaitoksen rahnaa. Big Brother -talon asukkaat ansaitsivat rahnaa Rahalaitoksen äänestyksistä, osallistumalla päivätehtäviin tai myymällä hyödykkeitä muille asukkaille. Näin brändi kiinnittyi hauskalla ja mielenpainuvalla tavalla ohjelman sisältöön.

”Pieni elementti toi positiivisen liittymän meidän ja Big Brotherin välille. Meillä oli silloin hyvä kasvuvaihe menossa, ja yhteistyö vahvisti hyvin kasvuamme.”

Tänä vuonna Rahalaitos on mukana Arman Pohjantähden alla -sarjassa ja Farmissa. Myös syksyyn on jo suunniteltu uusia yhteistyökuvioita.

”Nämä ohjelmat istuvat hyvin ajatuksiimme sopivasta ympäristöstä ja tyylistä.”

Rahalaitos tekee markkinoinnin suunnittelun ja siihen liittyvät mediapäätökset itse.

”Kun käytössämme ei ole ulkopuolista suunnitteluapua, meille on erityisen tärkeää suora yhteys median kanssa. Sillä on iso merkitys, että Sanoman yhteyshenkilö ymmärtää liiketoimintaamme ja tapaamme markkinoida. Saamme Sanomalta valmiiksi mietittyjä ja meille sopivia tarjouksia, jotka helpottavat päätöksen tekemistä. Lisäksi ohjelmayhteistyöratkaisut on paketoitu niin, että siihen kuuluu kaikki. Meidän kannaltamme on ollut helppoa, että olemme saaneet Sanomalta apua luovan ratkaisun miettimiseen ja toteutukseen.”

Myös Sanoma TV:n ohjelmien profiilit ja tavoittavuudet vastaavat Rahalaitoksen tarpeisiin. 

”Tavoittelemme isoa kohderyhmää ja riittävää tavoittavuutta. Olemme kokeneet, että Sanoman kautta ne saamme.”

Rahalaitos on ottanut omissa tunnisteissaan ilmiöohjelmien sisällöstä ja aiheista varsin luovasti ja oivaltavasti kiinni. Näin on luotu vahvaa muistijälkeä ja kiinnitytty ohjelmien teemoihin ja arvoihin.  

Esimerkkejä Rahalaitoksen ohjelmayhteistyötunnisteista: 

Selviytyjät Suomi 

Bond-elokuvat 

The Voice of Finland

Liitä brändisi tarina vuoden kiinnostavimpiin tv-ilmiöihin. 
Kysy lisää mahdollisuuksista Sanoman yhteyshenkilöltäsi 

Tutustu ohjelmayhteistyön vaihtoehtoihin: 

Ohjelmayhteistyö

 

 

Liittyvät artikkelit
Minna Andersson artikkelikuva

3 hyvää syytä valita liikkuvan kuvan kumppaniksi Sanoma

Liikkuvan kuvan mainonta toimii tutkitusti ja tavoittaa laajemman yleisön kuin koskaan aiemmin, kirjoittaa Sanoman viihdemedioiden kaupallisista ratkaisuista vastaava Minna Andersson.
Näkemyksiä markkinoinnista
Omakynä
TV & video
3 hyvää syytä valita liikkuvan kuvan kumppaniksi Sanoma
Mirko Baas artikkelikuva

Valovoimaisia tähtiä ja suuria tunteita – Sanoma TV tarjoaa molempia

Ohjelman pitää herättää tunnetta. Tunne voi olla iloa, surua, onnellisuutta tai vaikkapa kateutta, mutta sitä pitää löytyä, jotta katsoja palaa yhä uudestaan sisällön pariin, kirjoittaa Nelonen Median kotimaisen viihteen päällikkö Mirko Baas
Näkemyksiä markkinoinnista
Omakynä
TV & video
Valovoimaisia tähtiä ja suuria tunteita – Sanoma TV tarjoaa molempia