Sanoman radiolla loistava startti vuoteen 2022

Sanoman radio alkuvuosi artikkelikuva

Sanoman radiokanavat tavoittavat viikoittain yli puolet Suomen 2554-vuotiaista ja saavat myös noin puolet kaikista kohderyhmän kaupallisen radion kuunteluun käytetyistä minuuteista.

Kansallisen radiotutkimuksen ensimmäisen vuosineljänneksen tulokset osoittavat, että Sanoman radio on markkinajohtaja kaupallisesti kysytyimmässä 25–54-vuotiaiden kohderyhmässä. Sanoma on ykkönen lähes kaikissa 25–54-vuotiaiden taustaryhmissä, kuten esimerkiksi lapsiperheiden ja päättäjien parissa. Erityisen suuren siivun Sanoman kanavat saavat autossa tapahtuvasta, keskittyneestä kuuntelusta.

Sanoma on kuunnelluin koko arkipäivien prime timen (klo 6–18) ajan ja markkinajohtaja kaikissa arkipäivien prime timen ohjelmablokeissa. Sanomalla on myös uskollisimmat kuuntelijat. Sanoman 25–54-vuotiaista kuuntelijoista peräti 57 % on ns. core-kuuntelijoita, jotka viihtyvät yli puolet kaikesta radiokuunteluun käyttämästään ajasta Sanoman kanavien parissa.

Radio Suomipopilla on enemmän 25–54-vuotiaita kuuntelijoita kuin millään muulla radiokanavalla Suomessa. Radio Rock on puolestaan Suomen kuunnelluin kaupallinen radiokanava ​alle 55-vuotiaiden miesten keskuudessa.

Kansallisen radiotutkimuksen alkuvuoden tulokset ennakoivat Sanomaa radiolle kaikkien aikojen kesää 2022.

Lähde: Finnpanel Oy, KRT 13/2022 

Katso myös: 

Sanoman radiot ja kesä 2022: Aito Iskelmä

Sanoman radiot ja kesä 2022: HitMix

Sanoman radiot ja kesä 2022: Radio Suomipop

Sanoman radiot ja kesä 2022: Radio Rock

 

Liittyvät artikkelit
Janni Hussi artikkelikuva

Radion tekijät: Janni Hussi

Sanoman radiot hallitsevat aamumarkkinaa. Yksi aamujen tukipilareista on hauskempien aamujen puolesta operoiva Aamulypsy. Vuoden vaihduttua Lypsyssä alkoi uusi aika, ja onkin syytä tutustua paremmin yhteen tiimin persoonaan.
Audio & radio
Radion tekijät: Janni Hussi