Viihdettä vastuullisesti

Ville Toivonen artikkelikuva

Nelonen Median televisiojohtaja Ville Toivonen kertoo, miten vastuullisuus näkyy viihteen tekemisessä.

Nelonen Media määritteli omat vastuullisuustavoitteensa viime keväänä. Miksi vastuullisuus on tärkeää viihteen tekemisessä?

Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo. Vastuullisuustavoitteemme on muodostettu nimenomaan siitä näkökulmasta, että teemme viihdettä.

Otsikkotasolla tavoitteita on seitsemän: Viihde on merkityksellistä, Viihde on reilua, Viihde on hauskaa, Viihde on monimuotoista, Viihde on turvallista, Viihde on kestävää ja Viihde luo työtä.

Ymmärrämme, että kyseessä ovat nimenomaan tavoitteet, joita kohti haluamme mennä. Kaikki ei ole valmista, mutta suunta on meillä selkeä.

Seuraamme tarkkaan globaalien toimijoiden vastuullisuuteen liittyvää kehitystä ja pyrimme ottamaan ne huomioon tekemisessämme. Tämän lisäksi olemme sitoutuneet Sanoman yhteisiin vastuullisuustavoitteisiin.

Mitä viihde merkitsee yleisölle ja tekijöille?

Me uskomme viihteeseen. Sillä on merkittävä rooli ihmisten arjessa siinä missä vaikkapa journalismillakin. Viihteen rooli korostuu epävarmoina aikoina, kun maailmantilanne tai talouden näkymät saattavat aiheuttaa harmaita hiuksia. Viihde tarjoaa eskapismia, rentoutumista ja elämyksiä. Tekijöille se tarkoittaa työtä. Olemme Suomen suurin kotimaisen viihdetuotannon mahdollistaja ja viihteen puolestapuhuja. Työllistämme ja tuemme audiovisuaalisen alan tekijöitä.

Miten vastuullisuus näkyy mainostajille?

Pidämme Sanomalla huolta tietosuojasta, olemme sitoutuneet viranomaisten määrittelemiin ikärajoihin ja takaamme näidenkin toimien avulla turvallisen mainosympäristön. Nelonen Median ohjelmia ja markkinointia tekevät ihmiset ajatuksella, eivät koneet. Olemme mainostajalle luotettava kumppani ja käytämme Sanomalla kuluttajilta kerättyä dataa reilusti, lakeja ja säädöksiä noudattaen.

Miten varmistetaan, että viihteen tekeminen on reilua osallistujille?

Haluamme tarjota sisältöjen tekijöille ja esiintyjille turvallisen tilan, jossa voi tuoda esiin myös vaikeita aiheita. Panostamme osallistujakokemukseen, ja osallistujien tukena ollaan tuotantoprosessin eri vaiheissa. Suurimmat osan meidän ohjelmistamme tekevät kansainväliset tuotantoyhtiöt. Sen lisäksi, että heillä on omat vastuullisuustavoitteensa, he ovat sitoutuneita myös Sanoman tavoitteisiin.

Millaista huumoria ohjelmissa nähdään?

Meillä on valtava määrä ohjelmia, ja siksi viihdettä ja huumoria on monenmoista. Haluamme ajatella, että huumorin keinoin voi ja pitää käsitellä myös vakavia aiheita, mutta syrjivät tai rasistiset vitsit eivät sovi Nelonen Medialle.

Miten monimuotoisuus huomioidaan?

Olemme tavoitteissamme sitoutuneet siihen, että annamme tilaa erilaisuudelle ja haluamme edistää monipuolista maailmankuvaa. Kohtelemme ihmisiä yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti. Tavoitteena on olla viihteen edelläkävijä ja uusien näkökulmien näyttäjä. 

Mitä toimenpiteitä on tehty ympäristön ja kestävän kehityksen huomioimiseksi?

Sanoma kuuluu Televisioakatemian perustajajäsenenä Albert-ympäristöjärjestelmään, jonka avulla voidaan laskea ja pienentää tuotannon ympäristövaikutuksia. Albert käynnistettiin tänä vuonna ja se on osa koko av-alalle suunnattua kestävän kehityksen strategiaa.

Sanoman tavoitteena on olla hiilineutraali koko arvoketjun osalta vuoteen 2030 mennessä. Sitoudumme luonnollisesti tähän tavoitteeseen.

Katso myös: 

9 vastuullisuussuositusta markkinointipäättäjille

Sanoman vastuullisuusstrategia

Isoveli valvoo yhä – vastuullisesti!

Liittyvät artikkelit
Markus Nieminen artikkelikuva

Kasvua taantumassa

Kasvu taantumassa kuulostaa hullulta ajatukselta. Sitä se ei kuitenkaan ole. Jos tutkitaan markkinoinnin historiaa ja tieteellisesti todistettuja faktoja, voidaan todeta että kyse ei ole hulluudesta ollenkaan, kirjoittaa TBWA:n Markus Nieminen.
Näkemyksiä markkinoinnista
Vieraskynä
Kasvua taantumassa
Anna Lujanen artikkelikuva

Televisio elää ajassa – samoin siihen liittyvä terminologia

Englanninkielisillä sanoilla mennään vääjäämättä kohti maailmaa, jossa käytännössä kaikkien alojen ammattisanastot jäävät ilman suomenkielisiä vastineita. On kriittisen tärkeää, että Suomeen luodaan aktiivisemmin uusia sanoja, kirjoittaa Screenforcen Anna Lujanen. 
Näkemyksiä markkinoinnista
TV & video
Vieraskynä
Televisio elää ajassa – samoin siihen liittyvä terminologia