Millaisin nuotein kasvuun? – Markkinoinnin ammattilaiset vastaavat

GT Executive Forum artikkelikuva

Vuoden merkittävin markkinointialan tapahtuma tulee taas. Get Tomorrow´ssa tapaillaan tällä kertaa kasvun nuotteja. Luvassa on inspiraatiota kasvun luontiin olosuhteista riippumatta.

Elämme maailmassa, jossa ennustaminen kuukauden, saati puolen vuoden päähän on vaikeaa. Olivat olosuhteet mitkä tahansa, yritysten tulisi pitää kasvu agendallaan – jos ei lyhyellä niin ainakin pidemmällä aikavälillä.  Menestyvät yritykset ovat elinehto koko suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnille.  

Keskustelimme syyskuun alussa yritysjohtajien kanssa Notes for Growth -teemasta. Keskusteluissa nousi selkeästi esiin, että suomalaisissa yrityksissä on paljon kasvun mahdollisuuksia ja innovointikykyä. Kriisi voi olla myös mahdollisuus. Usko, rohkeus ja halu riskinottoon kasvaa uudessa tilanteessa.

Jokainen murrosvaihe tarjoaa markkinoinnin näkökulmasta paljon mahdollisuuksia. Silloin pitää vain uskaltaa panostaa brändiin.”

– Luova johtaja

Kasvun tekeminen vaatii paljon rohkeutta. Pitää uskoa tulevaisuuteen. Vaikeat ajat ovat niitä hetkiä, jolloin tehdään markkinaosuutta. Tämä vaatii rohkeutta, intohimoa ja yhdessä tekemistä.”

– Toimitusjohtaja

Pitkän aikavälin kasvu rakentuu monipuolisesta asiakasymmärryksestä. Asiakaskokemus on tärkeää brändin kasvatuksessa joka vaiheessa. Jokaisen kohtaamisen kuluttajan kanssa tulee rakentaa brändiä.

Datan ja tekoälyn hyödyntäminen on todella tärkeässä roolissa. Mediakäyttö on pirstaloitunutta, ja silloin on todella tärkeää, että osaamme tehdä oikeanlaisia viestejä oikeanlaisiin kanaviin.”

– Senior Brand Manager

Yritysten markkinoinnissa korostuu muutosaikoina entistä syvällisempi ymmärrys kuluttajasta tai yritysasiakkaasta. Todella syvällistä ymmärrystä asiakkaan todellisesta tarpeesta tarvitaan juuri nyt.”

– Toimitusjohtaja

Haastavien aikojen keskellä on huolehdittava siitä, ettei jäädä kriisiin jumiin vaan katsotaan pidemmälle. Tulevaisuutta varten tehdyt skenaariot auttavat ulos kriisistä.

Tällä hetkellä elämme vähän sumussa. Yritysten kannattaa tehdä muutama vaihtoehtoinen skenaario, tuntea hyvin kilpailijakenttänsä ja kasvun aihionsa, omat tuotteensa ja asiakkaansa. Kun tilanne alkaa seljetä, skenaarioiden avulla tiedetään mitä tehdä.”

– Markkinointijohtaja

Mitkä ovat merkittävimmät kuluttamiseen vaikuttavat muutosvoimat ja mitä mahdollisuuksia ne yrityksille tarjoavat? Minkälainen markkinointi luo kasvua ja mitä se edellyttää yrityksiltä?

Tule hakemaan nuotteja kasvuun sekä ideoita ja inspiraatiota jokapäiväiseen tekemiseen. Get Tomorrow'n virtuaalitapahtumaan 6. lokakuuta ovat tervetulleita kaikki markkinoinnin tekijät ja alasta kiinnostuneet. 

Tutustu tapahtumaan ja ilmoittaudu 


Kuva:  Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju alusti kasvun mahdollisuuksista Get Tomorrow Executive Forum -tilaisuudessa syyskuun alussa. Tilaisuuden juontajana toimi Karri Ahonen.

Tapahtumasivulta löytyy myös Aki Kangasharjun puheenvuoro.

Liittyvät artikkelit
Markus Nieminen artikkelikuva

Kasvua taantumassa

Kasvu taantumassa kuulostaa hullulta ajatukselta. Sitä se ei kuitenkaan ole. Jos tutkitaan markkinoinnin historiaa ja tieteellisesti todistettuja faktoja, voidaan todeta että kyse ei ole hulluudesta ollenkaan, kirjoittaa TBWA:n Markus Nieminen.
Näkemyksiä markkinoinnista
Vieraskynä
Kasvua taantumassa
Anna Lujanen artikkelikuva

Televisio elää ajassa – samoin siihen liittyvä terminologia

Englanninkielisillä sanoilla mennään vääjäämättä kohti maailmaa, jossa käytännössä kaikkien alojen ammattisanastot jäävät ilman suomenkielisiä vastineita. On kriittisen tärkeää, että Suomeen luodaan aktiivisemmin uusia sanoja, kirjoittaa Screenforcen Anna Lujanen. 
Näkemyksiä markkinoinnista
TV & video
Vieraskynä
Televisio elää ajassa – samoin siihen liittyvä terminologia