Supersuosittu Aamulypsy uudistuu!

Jaajo Linnonmaa artikkelikuva

Jaajo Linnonmaa tekee viimeisen lähetyksensä 22.12.

Yksitoista kertaa Vuoden radiojuontajana palkittu Jaajo Linnonmaa kertoi tänään aamulla Radio Suomipopin Aamulypsyssä jättäytyvänsä radiotyöstä tämän vuoden lopussa.

Linnonmaa kertoo päätöksen taustalla olevan halu viettää enemmän aikaa kotona kouluikäisten lastensa kanssa ja erityisesti olla mukana lastensa arkiaamuissa. Linnonmaan mukaan päätös kypsyi tämän vuoden alussa, jolloin hän vietti kolme kuukautta isyysvapaalla. Jaajon viimeinen Aamulypsy kuullaan torstaina 22.12.

Jaajo, Jari Oy, Jarsse Paatero, rakkaalla radiojuontajalla on monta nimeä, jotka ovat ehtineet muodostua monien Lypsy-vuosien aikana.

Aamulypsyn taival käynnistyi jo vuonna 2006, kun Jaajo ja Anni Ihamäki (tuolloin Hautala) yhdistettiin juontopariksi Suomipopin aamuihin. Ensimmäisen kerran Jaajo jäi radiosta sivuun 2011, tehden voitokkaan paluun vuonna 2013. Tämän jälkeen Aamulypsy on määrittänyt Suomessa aamuohjelmien standardin.

Omaa nimeään kantavan jäähallinkin Kiuruvedelle saaneen Aamulypsyn uudistuksista paljastetaan lisää ensi viikon maanantaina 28.11.

Tuoreet kuuntelijaluvut todistavat, että joka vuosi vuodesta 2014 lähtien Suomen suosituimmaksi radio-ohjelmaksi Radiogaalassa valittu Aamulypsy on edelleen Suomen kuunnelluin aamuohjelma. Maanantaina julkaistut Finnpanelin Kansallisen radiotutkimuksen luvut ovat Lypsyn kannalta komeaa katseltavaa.

Tuoreimmassa kolmen kuukauden kuulijamittauksessa (8–10/2022) Aamulypsy on 9+ -kohderyhmässä tavoittavuudessa ykkösenä ja ydinkohderyhmässään 25–54-vuotiaat ylivoimainen ykkönen niin tavoittavuuden kuin kaupallisen kuunteluosuudenkin osalta.

Ennen Jaajon viimeistä lähetystä 22. joulukuuta Aamulypsyssä on luvassa paljon mielenkiintoista erikoisohjelmaa. Jaajon, Tuken ja Jannin seurana joulukuussa tulee mukana olemaan Aamulypsyssä vuosien varrella olleita suosittuja juontajia, kuten Juha ”Peris” Perälä, Anni Ihamäki ja Hovimuusikko Ilkka.

Kyse ei olisi Aamulypsystä, ellei yllätyksille jätettäisi omaa sijaansa. Kaikki on mahdollista tässä rytäkässä. Aivan kaikki.


Radio Suomipop

Radio Suomipop hauskuuttaa, koskettaa ja viihdyttää jutuillaan sekä musiikillaan kaikkia suomalaisia joogasaleilta tukkimetsiin.

Suomipop haluaa tuoda kuuntelijoiden jokaiseen päivään lisää merkityksellisiä hetkiä. Siinä onnistumisen takaavat Suomen paras musiikki ja taitavimmat tähdet, jotka tietävät, mistä tänään puhutaan.

Radio Suomipop on vuoden jokaisena päivänä parasta viihdettä, jota Suomessa voi kuulla, nähdä ja kokea. Täydellinen radiomainonnan kumppani siis.

Radio Suomipopin mediatiedot

Katso myös:

Sanoma hallitsee aamuradiota

Radiomainonnan opas

Liittyvät artikkelit
Case Valopilkku Terhi Salmi ja Tytti Stranding artikkelikuva

Sanoma on Valopilkun markkinoinnin luottokumppani

Monikanavaisella markkinoinnilla ja johdonmukaisella mittaamisella on päästy huikeisiin tuloksiin.
Aikakausmedia
Audio & radio
Case
Digiratkaisut
Luovat ratkaisut
Natiivimainonta
TV & video
Uutismedia
Sanoma on Valopilkun markkinoinnin luottokumppani
aamulypsy_kuvaaja_vilmatoyras

Sanoma hallitsee aamuradiota

Voita aamu, voitat markkinat. Tämä toteamus pitää yhä paikkansa radiomarkkinoilla. Sanoma pitää hallussaan aamujen selkeätä ykköspaikkaa kaupallisesti kiinnostavimmassa 25–54-vuotiaiden kohderyhmässä.
Audio & radio
Sanoma hallitsee aamuradiota
Karoliina Tuominen artikkelikuva

Radion tekijät: Karoliina Tuominen

Sanoman radiot kätkevät sisäänsä todellisia moniosaajia. Seuraavaksi esiteltävä henkilö on radioiden tarkin vihannesten leikkaaja. Tämän veitsitaiturin leikkaamia siivuja ohuempia ei löydy näet mistään.
Audio & radio
Radion tekijät: Karoliina Tuominen