Aikakausmedia-hero.jpg

Sanoman aikakausmedia

Aikakauslehtimainonta

Aikakausmedia ei ole paperia, se on laatuaikaa. Elämys, joka tuo pienen palan luksusta omaan hetkeen arjen keskellä. Kun sisältö on taitavasti kirjoitettu, se aiheuttaa tunteita, jotka taas jättävät muistijäljen. Mikä parasta, aikakausmediassa mainonta koetaan kiinteäksi osaksi lukuelämystä, jopa palveluksi.

Tältä sivulta löydät lisää tietoa mainonnasta aikakausmediassa sekä ideoita ja inspiraatiota työsi tueksi.

Laatuaikaa mainonnalle

Logomeri Sanoma aikakausmedia.png

Aikakausmedia elää kuluttajien mukana arjessa. Se on monimediainen pitäen sisällään printin ja digin lisäksi myös esimerkiksi natiivimainonnan ja tapahtumat.

Aikakausmedian sisältöjen pariin keskitytään silloin, kun lukijalle itselleen aika ja paikka on sopivin. Mainostaja tavoittaa yleisöt juuri oikeaan mielentilaan viritettynä ja mainonta pääsee osaksi yhteisöä. Jokaisella aikakausmedian brändillä on oma luonteensa, johon kaupallinen kumppani voi samaistua luontevasti joko yksityiskohtaisen tuoteinformaation tai pidemmän tarinankerronnan välityksellä. Mainonta koetaan aikakausmediassa osana lukukokemusta. Näin luodaan laatuaikaa myös mainonnalle.

Sanoma on Suomen parhaita aikakausmedian tekijöitä. Meillä on töissä iso joukko tarinankerronnan ammattilaisia, jotka suhtautuvat intohimoisesti ja kunnianhimoisesti työhönsä.

Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää

Näkemyksiä markkinoinnista

Rennie artikkelikuva

Kohderyhmät tehokkaasti kiinni kontekstikohdennuksella

Bayerin kampanjassa näytettiin Rennie-tuotteen mainontaa kontekstikohdennettuna tiettyjen avainsanojen yhteydessä Sanoman verkostossa.
Uutismedia
Digiratkaisut
Aikakausmedia
Case
Kohderyhmät tehokkaasti kiinni kontekstikohdennuksella
Minna McGill

Tarinoita, jotka tekevät hyvää

Aikakauslehti muistuttaa taidokkaasti kerrotuilla tarinoillaan, mikä on elämässä tärkeää ja merkityksellistä, Kodin Kuvalehden päätoimittaja Minna McGill kirjoittaa.
Aikakausmedia
Omakynä
Tarinoita, jotka tekevät hyvää
Aku Ankka Hymynokat artikkelikuva

Hymynokat-liite välitti hammasterveyden ilosanomaa

Cloettan Jenkki-purukumille tuotettiin oma räätälöity Aku Ankka -liite, joka käsitteli ankkamaisella otteella Jenkki-brändille tärkeitä asioita ja arvoja.
Aikakausmedia
Luovat ratkaisut
Case
Hymynokat-liite välitti hammasterveyden ilosanomaa

Caset

Case_Radisson_blue_hero

Case Radisson Blu – Preferenssin kasvattaminen

Radisson Blun natiivikampanja tavoitti hyvin kohderyhmän ja artikkelien sisältöä pidettiin kiinnostavana ja erottuvana. Mielikuvat Radisson Bluta kohtaan paranivat. Mainonta onnistui kasvattamaan merkittävästi kuluttajien harkintaa ja ostoaikomusta.
Radisson Blu
Case the other danish guy

Case the other danish guy – myyntimenestys alle yhdeksässä kuukaudessa

Tuntematon suomalainen alusvaatemerkki, the other danish guy (TODG), käynnisti Sanoman kanssa tiiviin yhteistyön maaliskuussa 2018. Aiemmin he olivat tehneet lähinnä tulospohjaista mainontaa Facebookissa, mutta se ei tuonut toivottuja myynnillisiä tuloksia. Oli siis aika kokeilla uutta strategiaa
the other danish guy
Case Colonic Plus

Case Colonic Plus® – Tunnettuuden kasvattaminen

Colonic Plus® suoliston rauhoittaja -tuotteen monimediallinen kampanja rakentui natiiviartikkeleiden ympärille. Mainonnan vaikuttavuutta lisäsi viestin toistuminen eri kanavissa. Suoliston hyvinvointi kiinnosti aiheena lukijoita ja aktivoi heitä onnistuneesti: lähes 3000 vastaajaa halusi antaa oman
Colonic Plus®