Muutos vaatii rohkeutta ja kumppanin

Kunkku-parallax.jpg


Vaatii rohkeutta tehdä vastoin
odotettua ja rikkoa vanhat säännöt. 

Eivät monarkiatkaan muutu, ennen kuin joku tekee ensimmäisenä toisin. Kun sinä markkinoijana haluat saada muutoksen aikaan, niin yllättävä kumppani voi olla paras ratkaisu. Vain tekemällä poikkeuksellisia ratkaisuja saa aikaan poikkeuksellisia tuloksia.

Sanoma lokeroidaan helposti vain mediaratkaisujen tarjoajaksi, ja osa markkinointipalveluidemme tarjonnasta jää hyödyntämättä. On varsin ymmärrettävää, että näin käy.  Meidät tunnetaan  mediaratkaisuistamme aivan syystä, sillä tavoitammehan 97 % suomalaista viikoittain eri medioillamme TV:llä, digillä, radiolla ja uutismedialla.

Lähde kanssamme muutosmatkalle.

Olemme kaikki muutosmatkalla maailman muuttuessa ympärillämme yhä datavetoisemmaksi, automatisoidummaksi, konsultoivammaksi ja teknologiapainotteisemmaksi. Jokaisen markkinoijan muutosmatka on omanlaisensa. Joku tekee toisin, uskaltaa kyseenalaistaa olevan ja haastaa markkinaa. Sellaisissa keskusteluissa haluamme olla mukana. Emme pelkää, että tulee sanomista. Niin kuuluu tullakin. Se on markkinoinnin tehtävä.

Modernin markkinoinnin malli

Kumppanuus on
strategiamme ydin.

Kun olemme työllämme ansainneet luottamuksen ja kumppanuuden, teemme kaikkemme sen säilyttämiseksi. Kehitämme osaamistamme koko ajan, jotta pystymme ennakoimaan muuttuvan markkinan tarpeita.

Haluamme yhdistää yleisöt ja brändit suhteeseen, joka palvelee molempia pitkäikäisesti.

Älä lokeroi meitä vain mediataloksi. Meistä on enempään kuin arvaatkaan. Sen moni asiakkaamme on jo nähnyt ja voi numeroin todistaa.

Lähdetään yhdessä muutosmatkalle.

Kunkku-parallax.jpg

Kun pöydän äärellä kohtaa kaksi tahoa...

...joilla on yhtä suuri tahto, ripaus hulluutta ja poikkeuksellinen näkemys siitä mitä ollaan tekemässä, saadaan aikaiseksi kaupallisia puheenaiheita.

Kuka haluaa tehdä markkinointia,
josta ei tule mitään sanomista?

Niinpä. Teemme kuten puhumme. Tutustu Sanoman uuteen B2B-kamppikseen muutosmatkasta.

Tehtävämme on kysyä, kuunnella ja ratkaista.

Ei päteä tai viisastella.

Kuluttajasuhteemme ansiosta meillä on ainutlaatuinen tilaisuus tarjota markkinoinnin kokonaisvaltaista palvelua.  Yhteistyömme voi syventyä vain, jos menestymme yhdessä. Koska sielunmaisemamme ja perimämme on suomalainen, tiedostamme mitä kansan syvissä riveissä tapahtuu, usein ennen muita.

Miten hyvin seuraavat ominaisuudet mielestäsi sopivat Sanomalle?

(Sopii erittäin hyvin (5) + hyvin (4) vastanneiden osuus) Kaikki vastaajat (N=317)

Sopivat ominaisuudet

Haluatko luoda vaikuttavia sisältöjä?

Mietitkö, miten saisit viestisi tehokkaammin ja vaikuttavammin perille? Tahdotko tehdä rohkeaa markkinointia?

Tarjoamme kattavan kokonaisuuden markkinoinnin palveluita, joiden avulla sinä voit parantaa markkinointi-investointiesi tuottoa ja kasvattaa liiketoimintaasi. Tunnistamme tavoitteisiisi sopivat ratkaisut mediassa ja täydennämme kokonaisuutta palveluilla, jotka tekevät vaikutuksen nykyisiin ja tuleviin asiakkaisiisi. Toimimme saumattomasti yhdessä myös muiden kumppaniesi kanssa.

Lue lisää

Jokaisen markkinoijan muutosmatka on omanlaisensa.

Alueellinen-mainonta-jakokuva.jpg

Moni alueellinen markkinoija tekee oman muutosmatkansa lisäämällä uusia medioita omaan markkinointiinsa. Paras lopputulos löytyy kokeilemalla uusia ratkaisuja rohkeasti. Olemme toimineet paikallisesti vuosikymmenien ajan eri puolella Suomea. Tavoitamme eniten ja useammin suomalaisia pitkin maata.

Lue lisää

Asiakaskohtaisuus ja ratkaisukeskeisyys viitoittavat tietä kohti unelmakumppanuutta

Näin asiakkaat puhuvat meistä.

Asiakaskohtaisuus-ja-ratkaisukeskeisyys-avoimet-kommentit

Unelmakumppanuus

Asiakaskohtaisuus-ja-ratkaisukeskeisyys-avoimet-kommentit-mobiili.jpg

Tervetuloa muutosmatkalle

Ota yhteyttä