Sanoma_b2b_runo_herokuva_3840x1280.jpg

Jokainen hyvän tahdon ele, sana ja teko on vastaisku huolelle ja lannistumiselle.


Koronakriisi koettelee nyt yksilöitä, yrityksiä ja yhteiskuntaa. ”Kyllä tästäkin selvitään”, kuten Presidentti Sauli Niinistö sanoi. Selviytymisessä itsekkyyden sijaan vastuullisuus ja yhteistyö ovat avaintekijöitä. Meidän on kannettava vastuumme osana yhteiskuntaa niin terveydellisten ja taloudellisten vahinkojen ennaltaehkäisemiseksi kuin myös vahinkojen tapahtuessa niistä selviytyäksemme.

Meidän jokaisen velvollisuus on auttaa heikompia jaksamaan. Itse kriisiin emme voi vaikuttaa, siihen miten siihen reagoimme voimme. Kriisin aikana yhteistyön arvo niin yksilö- kuin yritystasolla mitataan. Kukaan ei tiedä, kauan kriisi kestää. Se on kuitenkin jo selvää, että vaikutukset ovat pitkäkestoiset ja moniulotteiset. 

Ensimmäisen vaiheen taloudelliset vaikutukset kohdistuvat erityisesti pienyrittäjiin,  meille jokaiselle tärkeään palveluammatin harjoittajaan. On ollut ihailtavaa nähdä, miten suomalaiset pitävät huolta toisistaan oman lähipiirin ulkopuolellekin. Aloitteet, kuten #koronakantis, osoittavat aitoa välittämistä ja lähimmäisenrakkautta.

Talouden pyörät täytyy pitää pyörimässä. Tässä markkinointiviestinnällä on iso rooli. Markkinoinnin tarpeet muuttuvat nyt nopeasti ja monet suunnitelmat menevät uusiksi. Teemme kaikkemme Sanomalla auttaaksemme suomalaisia markkinoijia ja pyrimme tukemaan muutoksessa. Ollaan avoimia ja mietitään yhdessä, miten tästä eteenpäin. Yhdessä meissä on voimaa.

Mietitään sinulle paras mahdollinen ratkaisu kriisin aikana ja sen jälkeen.

Ota yhteyttä

Tuomas-Airisto



Tuomas Airisto
Kaupallinen johtaja, Sanoma B2B
tuomas.airisto@sanoma.com

background_yellow.jpg

"Mitä useampi markkinoija jättää vetämättä käsijarrusta, niin toivoa on."

– Jani Halme, ToinenPHD

Keräsimme alle omaa ja ulkopuolista sisältöä, jonka uskomme tukevan meitä markkinoijia erikoisena aikana. Toivomme, että tästä on apua ja ideoita työhösi.
 

Ajankohtaista sisältöä

Markkinointia poikkeusaikana

Kokkikartano_saastopankki_telia_sok.png

Faktat koronan vaikutuksesta mediankäyttöön

Poikkeusaikana janoamme sekä ajantasaisia ja luotettavia uutisia että niiden vastapainoksi viihdettä. Harrastuksilta ja työmatkoilta vapautunut aika näkyy kasvavana mediankulutuksena. Keräsimme alle faktat medioidemme käytön muutoksista viime viikkoina. Lisätietoa saat omalta asiakasvastaavaltasi tai jättämällä yhteydenottopyynnön.

Sanoma Total TV:n minuutit kasvussa 

Viikko 14/2020 vs. viikko 10/2020

+15 %

kohderyhmässä 25–54 v.

+13 %

kohderyhmässä N25–54 v.

+24 %

kohderyhmässä N15–34 v.

Lähde: Finnpanel Oy, TotalTV–tutkimus

Sanoman Total TV:n viikkotavoittavuus

Viikko 14/2020

83 %

Kohderyhmässä 25–54 v.

87 %

Kohderyhmässä N25–54 v.

Lähde: Finnpanel Oy, TotalTV–tutkimus

Ruutu Videoverkoston starttimäärä ennätysluvuissa

Viikko 14/2020

  • Ruutu Videoverkostossa yli 8,5 miljoonaa videostarttia
     
  • Ruudun AVOD-katselu + 64 % (vs. vk 10)
     
  • Ruudun AVOD-jaksostartit + 74 % (vs. vk 10)

Lähde: TAT, Sanoma Videoanalytiikka

Käynnit ja sivunäytöt Sanoman uutismedioissa

Viikko 14/2020 vs. viikko 14/2019

IS.fi:n ja HS.fi:n käynnit kasvoivat

+64 %
 

IS.fi:n ja HS.fi:n sivunäytöt kasvoivat

+57 %

 

Sanoman uutismedioissa vietetty aika

Viikko 13/2020 vs. viikko 13/2019

IS.fi:n ja HS.fi:n sisältöjen parissa kulutettu aika kasvoi

+ 83 %

IS.fi:n ja HS.fi:n videoiden katselu starteissa kasvoi

+ 115 %

Suplan tavoittavuus ja kuunteluaika

Viikot 12–13/2020 vs. viikot 1–11/2020 keskiarvo

  • Viikkotavoittavuus päätelaitteissa mitattuna on kasvanut 4,1 % (keskiarvo 174 000)
     
  • Nettiradiostartit ovat kasvaneet 11 % (287 000 starttia)
     
  • Keskimääräinen kuunteluaika on kasvanut 13,4 % (23 min/kuuntelusessio)

Suomalaiset viettävät enemmän aikaa kaupallisen TV:n ääressä

  • Kaupallisen TV:n katseluminuutit kasvoivat viikolla 11 edelliseen viikkoon verrattuna 8 % ja viikonlopun katseluminuutit jopa 20 % (kohderyhmässä 25–54 v.)
     

  • Sanoman TV-kanavilla vastaava kasvu viikonloppuna oli huikeat 27 %
     

  • Kaupallisen Total TV:n viikkotavoittavuus viikolla 12 oli 89 % kohderyhmässä 25–54 v. ja 91 % kohderyhmässä N25–54 v.

Suomalaisten tiedonjano näkyy merkittävänä kasvuna Sanoman uutismedioissa

  • IS.fi ja HS.fi takaavat kaikille avoimen pääsyn tietoon. HS.fi avasi koronauutisoinnin kaikille avoimeksi ja maksuttomaksi.
     

  • Viihteen, urheilun ja lifestyle- ja featuresisältöjen käyttö kasvoi edellisiin viikkoihin verrattuna.
     

  • Uutisten lisäksi kuluttajia kiinnostavat muun muassa omaan arkeen ja hyvinvointiin liittyvät aiheet sekä rentouttavia hetkiä tarjoavat sisällöt.

Radion ja printin osalta mediakäytön luvut päivittyvät hitaammalla syklillä. Tiedämme kuitenkin, että poikkeustilanteissa ihmisten mediankulutus kasvaa. Uutissisältöjen huima kulutus näkyy digilehtien kasvaneissa luvuissa.

Ota yhteyttä


Mietitään sinulle paras mahdollinen ratkaisu kriisin aikana ja sen jälkeen.

Ota yhteyttä

Lukulinkkejä

Marketing Week

Marketing Weekin seuranta markkinointiyhteisön reagoinneista koronakriisin asettamiin haasteisiin.

Dentsu Aegis Network

Dentsu Aegis Networkin helposti pureksittavia näkökulmia siihen, miten navigoida myrskyn läpi.

AdAge

AdAgen päivittyvä lista brändien keinoista reagoida poikkeustilanteeseen.

Google

Google Maps -dataan perustuva raportti suomalaisten liikkumisesta alueittain.

Harvard Business Review

Harvard Business Review’n artikkeleita ja podcasteja johtamisesta ja työskentelystä pandemian aikana. Linkin takana mm. vinkkejä etäjohtamiseen sekä aikaisia oppeja Kiinasta.

Kantar

Kantarin näkemyksiä koronan vaikutuksesta brändiin ja sen tulevaisuudennäkymiin. Linkin takana mm. COVID-19 checklist brändeille sekä webinaarisarja siitä, mitä keinoja brändit ovat Britanniassa ottaneet käyttöönsä selviytyäkseen kriisistä.