L-Energyn verkkokaupan kävijämäärä ja myynti ampaisivat huikeaan kasvuun klikkipohjaisella bannerimainonnalla

Kodinkoneita, hyvinvointituotteita ja pienelektroniikkaa maahantuovan ja tukkumyyvän vantaalaisen L-Energy Oy:n valikoimasta löytyy uutuustuote, joka helpottaisi monen suomalaisen arkea esimerkiksi mökillä ja asuntoautossa: maailman nopein ilman vesiliitäntää toimiva pöytämallinen Bob-astianpesukone.
”Bob on valmistettu Euroopassa 50-prosenttisesti kierrätysmateriaaleista, ja sillä on huomattavasti pienempi hiilijalanjälki kuin Kiinasta tuotavilla malleilla. Halusimme lisätä kuluttajien tietoisuutta ekologisesta energiaa ja vettä säästävästä tuotteesta sekä edesauttaa mallin myyntiä”, kertoo vuonna 2009 perustetun L-Energyn toimitusjohtaja Juha Liimatta.
L-Energy on mainostanut Sanoman kanavissa jo kymmenisen vuotta, ja Liimatta kertoo olleensa tyytyväinen yhteistyöhön ja sen tuloksiin. Niinpä tälläkin kertaa oli helppo kääntyä Sanoman ja ennestään tutun myyjän Valtteri Kuuselan puoleen, Liimatta sanoo.
Tulospohjainen CPC-kampanja toi huipputulokset

”Valtteri ehdotti, että kokeilisimme CPC Cross Screen -mainosmuotoa. Konsepti oli meille vieras, mutta Valtteri kertoi, mistä CPC-kampanjassa on kyse ja vakuutti, että se olisi tarpeisiimme toimiva”, Liimatta kertoo.
Kyseessä on bannerikampanja, josta asiakas maksaa klikkien perusteella (CPC on lyhenne sanoista Cost per Click eli hinta per klikki). L-Energy on tehnyt aikaisemmin monenlaisia banneri- ja printtikampanjoita Sanoman verkostossa, mutta tällä kertaa tulokset olivat paremmat kuin koskaan: kampanja keräsi 1,1 miljoonaa näyttöä ja 8 450 klikkiä. Klikkiprosentti oli 0,8.
Liimatta kertoo, että L-Energyn oman verkkokaupan kaupanpäälle.fi kävijämäärä kymmenkertaistui kampanjan ansiosta. Hän ei halua paljastaa euromääriä, mutta sanoo olevansa erittäin tyytyväinen myös mainostetun astianpesukoneen myynnin kasvuun.
”Verkkokaupassamme tuotteen myynti moninkertaistui, ja myös jälleenmyyjät ovat kertoneet kampanjan näkyneen kasvaneena kysyntänä ja myyntinä. Minulla on ollut puolityperä virne naamalla, kun olen aamuisin katsonut verkkokaupan kävijämääriä”, Liimatta iloitsee.
Mainostaa kannattaa myös pienellä budjetilla
Liimatta kertoo oppineensa kampanjasta ennen kaikkea sen, että verkossa tehtävään mainontaan ei välttämättä tarvitse laittaa valtavia summia rahaa.
”Markkinointiin voi halutessaan käyttää rajattomasti budjettia, mutta pienilläkin panoksilla voi saada äärimmäisen hyviä tuloksia.”
Liimatta kiittelee Sanoman myyntitaitoista organisaatiota ja erityisesti Kuuselaa. Hän on ilahtunut siitä, että tämä on proaktiivinen ja tekee ehdotuksia uusista kampanjoista ja vinkkaa tarjouksista.
”Valtterista huomaa, ettei hän ole pelkästään rahan perässä. Hän esimerkiksi soitti kesälomaltaan kertoakseen, että kampanjastamme on tulossa huikeat tulokset. Meidän välillemme on syntynyt luottamus ja se on minulle tärkeää pitkäjänteistä asiakassuhdetta luotaessa.”
Millainen mainoskampanja sinulle saisi olla?
Saat meiltä mutkattomasti markkinointiin ja mainontaan liittyviä palveluja ja ratkaisuja – niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Suunnitellaan sinulle toimiva ratkaisu yhdessä.