Vastuullisuus markkinoinnissa
Autamme yritystäsi kohti parempaa, kestävämpää tulevaisuutta

Vastuullisuus on viisautta
Yritysten vastuullisuusteot vaikuttavat kuluttajien mielikuviin ja ostopäätöksiin. Suomalaiset vaativat, että yritykset pyrkivät parantamaan yhteiskunnan tai luonnon olosuhteita, antamaan osansa parempaan elämään ja tulevaisuuteen. Se on viisas vaatimus. Luotettava mediaympäristö tukee yrityksesi mielikuvaa, kun kuluttajat hakevat tietoa vastuullisuudesta.
9 vastuullisuussuositusta markkinointipäättäjille
1
Toimi heti
Vastuullisuuden aalto kasvaa ja vahvistuu. Vaikka yrityksesi olisikin tehnyt vastuullisuustyötä jo vuosia, on vastuullisuuskenttä juuri nyt murroksen edessä. Etenkin nuoret aikuiset valitsevat käyttämänsä brändit aiempaa arvopohjaisemmin.
2
Kartuta luottamuspääomaa
Voiton tavoittelu ja vastuullisuustyö saattavat tuntua kuluttajasta ristiriitaisilta tavoitteilta. Riippumattoman tahon selvitykset ja myöntämät sertifikaatit sekä faktaluvut ovat vaikuttavinta vastuullisuusviestintää.
3
Iloitse pienistä teoista
Aika usein yritykset kertovat teemoistaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki on valmista. Matka kohti vastuullisesti toimivaa yritystä on vähintään yhtä mielenkiintoista. Uskalla siis iloita ja kertoa pienistäkin teoista ja suunnitelmista.
4
Tee matkaa läpinäkyvästi
Aina kun kerrot jotain vastuullisuudesta, viestin taustalla on oltava todisteita, tekoja ja lisätietoa helposti saatavilla. Kuluttajat haluavat ymmärtää, mistä tuote muodostuu, ketä kaikkia tuotannossa on ollut mukana ja miten vastuullisesti he toimivat.
5
Tuo vastuullisuus kiinteäksi osaksi tarinaasi
Mieti, mitkä teemat ovat oman yrityksesi kannalta relevantteja ja brändillesi uskollisia vastuullisuustekoja ja viestejä, jotta viestisi ei tunnu päälle liimatulta – pahimmillaan viherpesulta. Muista myös todentaa tekosi faktoihin perustuen.
6
Rakenna tiivistä sisäistä yhteistyötä
Vastuullisuusasiantuntijoilla, markkinoijilla ja kuluttajilla voi olla hyvin erilaisia tarpeita. On tärkeää varmistaa yhteiset tavoitteet, terminologia ja ymmärrys kuluttajaviestinnän tavoista.
7
Auta kuluttajia toimimaan vastuullisesti
Helpota kuluttajan kiireistä arkea. Vastuullinen valinta ei saa viedä arjesta aikaa tai aivokapasiteettia yhtään enempää kuin perinteinen vaihtoehtokaan.
8
Puhuttele positiivisen kautta
Yrityksiltä toivotaan kannustavaa otetta ja äänensävyä: vastuullisuus koetaan vahvasti yhteiseksi asiaksi – vähän kuin pihatalkoot, joissa koko porukka on mukana hyvällä fiiliksellä ja yhteishengessä.
9
Huomaa uudet liiketoimintamahdollisuudet
Vastuullisuudella voit erottua kilpailijoistasi positiivisesti. Hae vastuullisuustyötä koko arvoketjussa ja yli rajojen. Jo vastuullisuus itsessään voi synnyttää uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kumppanuuksia.
Nostoja Sanoman vastuullisuuskartasta
Vastuullisuuskartan pohjalla on valtavasti dataa eri lähteistä. Määrällisen datan lisäksi on tehty haastatteluja vastuullisuuden asiantuntijoiden, markkinointipäättäjien ja kuluttajien keskuudessa.
67 %
kuluttajista pitää vastuullisuutta tärkeänä omissa arjen päätöksissään ja valinnoissaan.
56 %
suomalaisista näkee vastuullisuuden tärkeänä kriteerinä yritysten tulevaisuuden menestykselle.
67 %
suomalaisista pitää vastuullisuutta tärkeänä osana yritysten toimintaa.
yli 50 %
kokee vaikeaksi vastuullisuuden arvioinnin tai vertailun.
30 %
ei luota siihen, mitä yritykset kertovat vastuullisuudestaan.
46 %
kuluttajista vähentää tietoisesti oman kuluttamisen määrää.
Markkinointijohtajan pitää ymmärtää, että vastuullisuus ei ole vain markkinointia, vaan keskeistä koko liiketoiminnalle.
Lataa tiivistelmät toimialojen vastuullisuuskartoista
Miten kuluttajat suhtautuvat vastuullisuuteen juuri nyt?
Kuluttajat tuntevat kasvavaa epäluottamusta yritysten vastuullisuusviestintää kohtaan, kirjoittaa insight strategi Nina Kupula. Lataa tuoreet maistiaiset Sanoman vastuullisuuskartasta.

Miten itse viestimme vastuullisuudesta?
Työskentelemme vastuullisen journalismin, kotimaisen viihteen ja innostavan oppimisen hyväksi. Katso kuusi teemaa, joihin keskitymme Sanoman vastuullisuustyössä.

Näkökulmia vastuullisuudesta
Sanoma tutki: Säästöpaine hankaloittaa vastuullisia ruokavalintoja
Lataa maistiaiset Sanoman tekemästä, ruokaan keskittyvästä vastuullisuuskartasta.

Välitämme on Postille paljon enemmän kuin kampanja – se on sitoumus toiminnan jatkuvasta kehittämisestä
Sanoman Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka säväyttää, naurattaa, koskettaa tai joka on saanut aikaan sanomista. Huhtikuun Kuukauden kamppis on Postin Välitämme.

Viherpesun lopettaminen on myös yritysten etu
Viherpesu ei ole ainoastaan kuluttajien harhaan johtamista. Vielä ongelmallisempaa on se, että yritykset valehtelevat myös itselleen, väittää Antti Isokangas.

”Ympäristöystävällinen”, ”eko” tai jopa ”päästötön”
Mainonnan yleiset ympäristöväittämät johtavat usein kuluttajia harhaan. Mitä me markkinoinnin ammattilaiset voisimme asialle tehdä, pohtii viestintäpäällikkö Ritva Lassila.

Vastuullinen kuluttaminen on vaikea ja monimutkainen asia ja siksi useimmat keskittyvät siihen, mikä itselle on merkityksellistä
Markkinoijilla on valtaa ja vastuuta ohjata kohderyhmiään kohti helpompia ja selkeämpiä vastuullisuusvalintoja, kirjoittaa Ivalo Creativen Leena Komulainen.

Muuttuva ympäristö luo mahdollisuuksia, tartu siis toimeen nyt
Muuttuvan ympäristön keskellä menestyy tarttumalla toimeen. Tässä tutkimukseen pohjautuvassa artikkelissa pureudumme suomalaisen kuluttajan käyttäytymiseen ja arvoihin seuraavien teemojen kautta: verkko-ostaminen, vastuullisuus ja tulevaisuuden suunnitelmat.

Asiakkaidemme menestystarinoita
Xploran natiivikampanja tavoitti kohderyhmän tehokkaasti
Näyttävä erikoisartikkeli lasten kellopuhelimista tavoitti monikymmenkertaisesti lukijoita keskimääräisiin lukuihin verrattuna.

Natiivikampanjalla vaikuttavuutta Biolanin vastuullisuusviestintään
Biolanin natiiviartikkelit HS.fi:ssä ja IS.fi:ssä tarjosivat kiinnostavaa sisältöä mullan ekologisuudesta. HS.fi:n artikkelia luettiin kaksinkertaisesti sivuston vertailulukuihin nähden.

Näyttävä natiivimainonnan kokonaisuus HS Teemassa sopi täydellisesti Viking Linen kesäkampanjaan
Viking Linelle oli luonnollinen valinta olla mukana HS Teeman Ahvenanmaasta kertovassa Saaristo-julkaisussa.
