Sanoma tutki: Säästöpaine hankaloittaa vastuullisia ruokavalintoja

Vastuullisuus on valtaosalle suomalaisista vähintään melko tärkeää niin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, oman arjen valinnoissa kuin yritysten toiminnassa.
”Vuoden takaiseen verrattuna vastuullisuuden painoarvo on kuitenkin hieman laskenut erityisesti yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja omassa arjessa. Akuuteimmat kriisit, kuten energiakriisi ja inflaatio, ovat osin muuttaneet kuluttajien prioriteetteja ja myös aiheuttaneet kotitalouksille konkreettisia säästöpaineita vastuullisten valintojen kustannuksella”, kertoo insight strategi Nina Kupula.
Reilusti yli puolet suomalaisista kokee vastuullisten elintarvikkeiden ostamisen edes jossain määrin hankalaksi. Näin ajattelevien osuus on entisestään kasvanut, ja tiedon tarve korostuu entisestään.
Ruokakaupassa hinta on merkittävin vastuullisia valintoja hankaloittava tekijä. Sen merkitys on noussut nykyisessä taloustilanteessa merkittävästi vuoden takaisesta.
Suomalaisille vastuullisuus on elintarvikkeiden valinnassa tärkeämpää kuin muissa kategorioissa, ja kotimaisuus koetaan ylivoimaisesti tärkeimmäksi ruuan vastuullisuutta määrittäväksi tekijäksi.
Syvennämme kuluttaja- ja toimialaymmärrystä tutkimusten valossa. Haluatko kuulla lisää ruokaan keskittyvästä vastuullisuuskartasta? Kysy lisää yhteyshenkilöltäsi Sanomalla tai ota yhteyttä.
Lataa alta yhteenveto ruokaan keskittyvästä vastuullisuuskartasta ja ota talteen vinkit markkinointiin.
Lataa yhteenveto
Käsittelemme tietojasi vastuullisesti. Lue tietosuojakuvaus.