Finanssi

Finanssilan palveluissa kuluttajien harkintalista on lyhyt
Finanssialan palvelut eivät ole lähtökohtaisesti ihmisten mielessä arjen keskellä, vaan tarve palveluille herää usein vähän yllättäen ja sesongista riippumatta, esimerkiksi elämänvaiheen muuttuessa tai kodinkoneen rikkoutuessa. Alalle onkin elintärkeää olla aktiivisen markkinan mielessä jatkuvasti ja kohderyhmälle relevantilla viestillä.
Tutkittua finanssialalta
Pankkia vaihdetaan vain painavista syistä
Kuluttajien harkintalista on erittäin lyhyt, eikä kilpailuvaiheeseen pääse kovin moni pankki, Sanoman tekemästä finanssialan toimialatutkimuksesta selviää. Mikä vaikuttaa eniten pankin valintaan? Millaista mainontaa ja asiakasviestintää pankeilta toivotaan?
Ratkaisuja toimialallesi
Kohdenna mainontaasi paremmin
Autamme potentiaalisten kohderyhmien tunnistamisessa esimerkiksi elämänvaiheisiin liittyvän tiedon avulla. Sinulla saattaa olla käytössäsi oma segmentointi, joka voidaan mallintaa tutkimuspaneelimme kautta ostettaviksi ja rikastettaviksi kohderyhmiksi.
Lue lisää
Natiivimainontaa kaikissa Sanoman kanavissa
Natiivimainonnassa yhdistyy luotettava mediaympäristö, laadukas sisältö ja tehokas ohjaus. Nämä yhdessä varmistavat, että viestisi menee varmasti perille. Samalla natiivimainonta antaa mahdollisuuden tulla lähelle kuluttajia ja koskettaa, naurattaa, itkettää, aktivoida tai osallistaa yleisöäsi.
Tutustu
Näköalapaikalla-webinaari | Katso tallenne!
Finanssialan markkinointi – kasvua aktiivimarkkinan avulla
Miten finanssialan markkinoija pystyy tunnistamaan aktiivisen markkinan kohderyhmät ja valintahetket ajoissa ja hyödyntämään niitä markkinaosuuden kasvattamisessa? Entä miten tukea näihin hetkiin liittyvää markkinointia brändimarkkinoinnilla?
Asiakastarinoita finanssitoimialalta
Danske Bank otti kaiken irti talk show’staan – sisältömarkkinoinnin kokonaisuus tavoitti kohderyhmän ja herätti keskustelua
Keskusteluohjelma ja sen ympärille rakennettu sisältömarkkinointikokonaisuus rakensi Danske Bankista mielikuvaa taloudellisen mielenrauhan kumppanina.

OP Länsi-Suomen lakipalvelut tulivat lähelle ihmistä
OP Länsi-Suomi ja Sanoma tavoittelevat yhdessä arkea, jossa satakuntalaiset tuntevat paikallisen pankkinsa. Siksi pankki palvelee ihmisen äänellä. Vaikuttavuuteen tähdätään tosissaan ja ilolla tarinankerronnan voimalla.

Ohjelmayhteistyö Diilin kanssa välitti tehokkaasti Fennian viestiä yrittäjyyden puolestapuhujana
Ohjelmayhteistyö kasvatti kiinnostusta ja paransi Fennian brändimielikuvaa.

Sortterille liikennettä ja myyntiä Tuotenostolla
Tuotenosto toi lainojen vertailupalvelu Sortterille erinomaisia tuloksia. Sivustolle tullut liikenne näkyi myös myynnissä.

LähiTapiolan terveyteen keskittynyt älyartikkeli tavoitti ennätysmäärän kävijöitä
Räätälöitävän sisällön avulla onnistuttiin puhuttelemaan lukijoita henkilökohtaisesti ja kasvattamaan tehokkaasti harkintaa.

If Keltanokka-kampanjalla laajaa huomiota lasten liikenneturvallisuudelle
Ifin Keltanokka-kampanja huomattiin, se oli erittäin selkeä ja pidetty ja onnistui hyvin myös aktivoinnissa. Kampanja vaikutti erityisesti preferenssiin, mikä viestii siitä, että kampanja kosketti tunnetasolla.

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä ja jutellaan, miten saisimme tavoitteesi yhdessä saavutettua.