Matkailu ja liikenne

Matkustusmotiivit ovat murroksessa
Korona vauhditti matkailutoimialan toimintamallien muutosta. Pandemian jälkeen vanhoistakin asiakkaista on tullut uusasikkaita. Kuluttajien inspirointi on toimialalla keskeistä. Joustavuudesta ja nopeasta reagoinnista on tullut jatkuvan muutoksen keskellä tapa toimia.
Sanoma tutki
Lähes puolet suomalaisista pitää vastuullisuutta tärkeänä matkaa varatessaan
Mainonnan rooli tietolähteenä korostuu matkailumainonnassa yleiseen vastuullisuusviestintään verrattuna. Lataa maistiaiset matkailuun keskittyvästä vastuullisuuskartasta.

Kotimaan vetovoima matkakohteena jatkuu
Kiinnostus matkailuun kotimaassa on lisääntynyt vastuullisuusnäkökulmasta. Viidesosa kuluttajista aikoo lisätä kotimaanmatkailua entisestään, selviää vapaa-aikaa ja kotimaanmatkailua koskevasta tutkimuksesta.

Ratkaisuja toimialallesi
Kaikki mediakanavat samalle viivalle
ROMI-mallinnus asettaa kaikki mediakanavat samalle viivalle objektiivisesti ja arvioi tuloksia sijoitetun pääoman tuotolla. Näiden tulosten perusteella sekä sisäinen että kumppaneiden tai johtoryhmän kanssa käytävä keskustelu muuttuu huomattavasti rakentavammaksi.
Lue lisää
Hyödynnä omaa dataa tehokkaammin
Evästemuutoksen myötä on oman datan hyödyntäminen entistä tärkeämpää. Voit hyödyntää esimerkiksi kanta-asiakasdataa yhteistyössä Sanoman kanssa. Asiantuntijamme auttavat myös oikean puhuttelutavan valinnassa sekä toimivat markkinointitiimisi tukena verkkokaupan myynninohjauksessa.
Lue lisää
Asiakastarinoita toimialaltasi
Näyttävä natiivimainonnan kokonaisuus HS Teemassa sopi täydellisesti Viking Linen kesäkampanjaan
Viking Linelle oli luonnollinen valinta olla mukana HS Teeman Ahvenanmaasta kertovassa Saaristo-julkaisussa.

VR - Lomalipun liite Matka-lehdessä paransi brändimielikuvaa
Mainos onnistui hienosti vahvistamaan myönteistä mielikuvaa VR:stä peräti 80 prosentilla. Ostoaikomus heräsi yli kolmanneksella.

Lahden seutu - HS etusivu kasvatti kiinnostusta ja kävijämääriä
Monikanavainen HS etusivu toi merkittävän piikin Visit Lahden verkkosivuliikenteeseen.

Viking Line - monipuolinen ohjelmayhteistyö Big Brotherissa
"Raikas ja uusiutuva, pystyy heittäytymään maailman muutoksiin." Ohjelmayhteistyön katsottiin parantaneen Viking Linen brändimielikuvaa, joka koettiin yhteistyön ansiosta erityisesti entistä hauskemmaksi ja trendikkäämmäksi.

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä ja jutellaan, miten saisimme tavoitteesi yhdessä saavutettua.