Bensapumppu, joka pysäytti autoilijan
HSL:n Bensapumppu-kampanja lähti rakentumaan pienemmästä kohti isompaa kampanjakokonaisuutta.
” Meillä oli alkuvuonna kausilipuista hintamielikuvallista kampanjointia. Halusimme tehdä myös autoilijoille jatkuvaa ulkomainontaa heitä puhuttelevalla versiolla. Syntyi idea bensapumpusta. Kun kampanjasta alkoi kantautua korviin positiivista palautetta, sitä päätettiin laajentaa myös digin puolelle”, kertoo HSL:n markkinointisuunnittelija Sonja Karosvuo.
Vannoutuneet autoilijat ovat HSL:lle haastava kohderyhmä.
”Kun onnistuimme puhuttelemaan juuri heitä, havaitsimme että tässä kampanjassa on jotain todella toimivaa.”
Helsingin Sanomien etusivu sattui juuri samalle päivälle kuin 10 kerran sarjalipputarjouksen viimeinen päivä.
”Saimme istuttua sen kivasti HS:n etusivun mainontaan. Kuten alekampanjoissamme aina, viimeisenä sunnuntaina myynnissä näkyi selkeä piikki.”
HS etusivun lisäksi kampanjassa on mukana autoilijoille kohdennettuna display-mainontaa.
Bensapumppu-kampanjan konsepti on luova toimisto Wörksin käsialaa. Kun bensan hinta alkoi puhututtaa, kampanjan teema nousi vähän vahingossa ajankohtaisemmaksi.
”Emme osanneet ennustaa tätä ikävää kriisiä, mutta se toi lisää huomiota Bensapumppu-kampanjalle”, Karosvuo naurahtaa.
Onnea HSL, luova toimisto Wörks, mediatoimisto Dagmar sekä ulkomainosyhtiöt Outshine ja Meks!
Raadin kommentit
"
Autoilijoita puhutteleva oivaltava näkökulma.
"
Yksinkertainen idea, joka skaalautui isoksi.
"
Täsmällinen ajoitus ja dataa hyödyntävä mediavalinta.
Sanoman Kuukauden kamppis
on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka herättää huomiota, erottuu muusta mainonnasta, jättää muistijäljen ja joka on saanut aikaan sanomista.