Erikoistavarakauppa

Verkon osuus ostokanavana kasvaa
Erikoistavarakaupan digitalisaatio on saanut viimeisen parin vuoden aikana voimakkaasti tuulta purjeisiin: kuluttaja haluaa inspiroitua ja ostaa tuotteet silloin kun se hänelle sopii.
Keväällä 2021 tehdyn tutkimuksemme* mukaan toimiva verkkokauppa korostui voimakkaimmin kysyttäessä valintakriteerien tärkeyttä koronan aikana verrattuna sitä edeltävään aikaan. Palvelujen helppokäyttöisyys, ostoprosessin sujuvuus ja mahdollisuudet asioida monikanavaisesti varmistavat kilpailukykyä.
Pandemia-aika vahvisti verkon roolia ostoprosessissa pysyvästi
Verkon rooli ostoprosessissa nousi täysin uudelle tasolle pandemia-ajalla sekä Suomessa että globaalisti. Mitkä ovat verkkokaupan kasvuun linkittyvät mediatrendit?
Sanoma tutki: Kodin sisustuksen ja puutarhan hankinnat tehdään useimmiten kivijalkaliikkeestä
Asiakaskokemuksen näkökulmasta on tärkeää tunnistaa asiakkaan tarpeet, innostaa, inspiroida, palvella ja olla läsnä kuluttajan ostopolun eri vaiheissa.
Lapsiperheet eivät mahdu yhteen muottiin
Miten markkinoijan tulisi ottaa lapsiperheiden moninaisuus huomioon? Miten erilaisia lapsiperheitä kannattaa puhutella ja mistä heidät tavoittaa? Tilaa Sanoman koostamat vinkit lapsiperheiden tavoittamiseksi.
Ratkaisuja toimialallesi
Ymmärrä asiakkaitasi paremmin
Sanomalle kertyy jatkuvasti tietoa suomalaisten kiinnostuksen kohteista, arvoista ja asenteista. Lisäksi kasvatamme kuluttajaymmärrystä tutkimuksin. Autamme sinua tavoitteidesi määrittelyssä ja tarjoamme tietoa kohderyhmiesi kiinnostuksen kohteista, mediankäytöstä ja siitä, miten heitä kannattaa puhutella.
Lue lisää
Asiakastarinoita toimialaltasi
Aluekohdennettu display-mainonta tuplasi kävijämäärän Kymppikylppäreiden verkkosivuilla
"Iso oppi itselleni on ollut, että markkinointiin kannattaa satsata jo yrityksen ensitaipaleella", kertoo Kymppikylppäreiden Jussi Siikakoski.

Mainos Porilaisessa sai Pyöräpajan puhelimet soimaan
Pormestarinluodon asukasyhdistyksen Pyöräpaja sai vauhtia toimintaansa lehtimainoksilla Porilaisessa. Mainoksiin käytetty investointi kuittautui nopeasti takaisin ja pajalle tärkeitä pyörälahjoituksia tehtiin ennätysmääriä.

Xploran natiivikampanja tavoitti kohderyhmän tehokkaasti
Näyttävä erikoisartikkeli lasten kellopuhelimista tavoitti monikymmenkertaisesti lukijoita keskimääräisiin lukuihin verrattuna.

Natiivikampanjalla vaikuttavuutta Biolanin vastuullisuusviestintään
Biolanin natiiviartikkelit HS.fi:ssä ja IS.fi:ssä tarjosivat kiinnostavaa sisältöä mullan ekologisuudesta. HS.fi:n artikkelia luettiin kaksinkertaisesti sivuston vertailulukuihin nähden.

Sanoman ja Ifolorin yhteistyönä syntyy inspiroivia sisältöjä liikkuvan kuvan ja natiiviartikkelien keinoin
Sanoman ja Ifolorin sisältömarkkinointiyhteistyö tarjoaa ideoita Ifolorin kuvatuotteiden monipuoliseen hyödyntämiseen ja varmistaa kävijävirran verkkokauppaan.

Silmäaseman natiiviartikkeli saavutti lukijatavoitteet moninkertaisesti
Kiinnostava aihe, lasten likinäköisyys, tavoitti tehokkaasti lapsiperheet HS.fi:n ja IS.fi:n kautta.

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä ja jutellaan, miten saisimme tavoitteesi yhdessä saavutettua.