Viihde ja vapaa-aika

Arjen helpottaminen ja elämykset korostuvat
Kuluttajat kaipaavat pandemian jälkeen takaisin elämysten pariin, mutta alan kasvua rajoittaa taloudellinen epävarmuus.
Ravintolatoimialalle merkittävä kasvun ajuri on asiakasvirtojen varmistaminen sekä uusasiakashankinnalla tai käyntiuseutta lisäämällä. Keskeistä on ymmärtää erilaisten kuluttajaryhmien motiivit ja tarpeet vapaa-ajan palveluille ja viedä tämä ymmärrys osaksi palvelujen ja kommunikaation suunnittelua.
Ratkaisuja toimialallesi
Asiakastarinoita toimialaltasi
Miten muuttaa tacoemoji oikeaksi tacoksi? – Monikanavainen kampanja lisäsi tacojen myyntiä 480 %
Taco Bell on Suomessa matkalla kohti isompaa tunnettuutta. Monikanavainen ja rohkea näkyvyys avaintuotteen ympärillä toi erinomaisia myynnillisiä tuloksia

Hartwallin ja Teflon Brothersin after ski -keikka piristi koronan kurittamaa kansaa
IS.fi:n natiiviartikkeli tavoitti lähes tuplasti vertailulukuja enemmän kävijöitä.

Kotipizzan Kotisporttituur - Kun poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia tekoja
Kevät 2020 tullaan muistamaan aikana, jolloin oltiin kotona. Ja jolloin kaikki sportti maailmassa oli tauolla. Tämä ei kuitenkaan meitä lannistanut. Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia tekoja. Kotisporttituur jatkoi Hokituurin ja Sporttituurin perinteitä levittäen positiivista fiilistä.

Kotipizza - Pepsin makushottien onnistunut lanseeraus
Kotipizzan valikoimaan kuuluvien Pepsin makushottien lanseeraus toteutettiin onnistuneesti The Voice on Finland -ohjelmayhteistyöllä. Ohjelmassa viestittiin innovatiivisella ja kiinnostusta herättävällä tavalla, että Kotipizzan ravintoloissa voi nauttia suosittuja virvoitusjuomia aivan uudenlaisilla makuvivahteilla.

Radisson Blu - Preferenssin kasvattaminen
Radisson Blun natiivikampanja tavoitti hyvin kohderyhmän ja artikkelien sisältöä pidettiin kiinnostavana ja erottuvana. Mielikuvat Radisson Bluta kohtaan paranivat. Mainonta onnistui kasvattamaan merkittävästi kuluttajien harkintaa ja ostoaikomusta.

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä ja jutellaan, miten saisimme tavoitteesi yhdessä saavutettua.