Ennen ja aina − 130-vuotias Hesari on osa sukupolvien ketjua

Kaius Niemi
Pitkäaikaiset ja luotettavat, digitalisoituvat brändit kiinnostavat sekä lukijoita että mainostajia myös jatkossa, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kirjoittaa.

Helsingin Sanomat täytti marraskuussa 130 vuotta. Siksi on hyvä pysähtyä hetkeksi sen ääreen, että niin lukijoita, tekijöitä kuin mainostajiakin yhdistää sukupolvien ketju. Sen ylläpitäminen on erityisen tärkeää murrosaikoina. HS 130 vuotta -juhlaliitteessä ilmestyneessä jutussa toimittaja Anu Nousiainen kävi tapaamassa pohjalaista sukua, jolle lehti on tullut Päivälehden alkuajoista saakka jo viidennessä polvessa. 

Sellainen saa päätoimittajankin herkistymään. Me teemme lehteä, jonka perintö ja sieltä kumpuava rooli yhteiskunnassa on suurempi kuin yhdenkään yksittäisen tekijän. Helsingin Sanomat on tekijöillään ikään kuin lainassa. Se tarkoittaa, että juuri nyt töissä olevien sukupolvien tulee pitää tarkkaa huolta lehden siirtämisestä uuteen digitaaliseen aikaan kestävästi. 

Tämä työ ei saa epäonnistua, sillä kyse on paljon isommasta asiasta kuin yksittäisen firman kyvystä tehdä rahaa. Hesarin kohdalla kysymys on suomalaisen kulttuuriprojektin ja sivistysinstituution elinvoimaisuudesta − lopultakin siitä, ovatko myös nuoret lukijat halukkaita maksamaan sisällöistä olemalla tilaajia. Olemme iloisia, että lehden tilaajamäärä on kasvanut jo kolmena peräkkäisenä vuotena, ensimmäistä kertaa 25 vuoden jälkeen.

Tämä ei voi olla vaikuttamatta mielikuvaan Hesarista mainonnan alustana. Hesari tulee pärjäämään pitkäjänteisellä työllä ja tarjoaa brändeille luotettavan alustan mainonnalle. Markkinoijat ovat nykyisin yhä tarkempia siitä, millaisessa ympäristössä heidän mainontansa näkyy. Pitkäaikaiset ja luotettavat, digitalisoituvat brändit kiinnostavat mainostajia myös jatkossa.

Sanomalehtien liiton marraskuussa 2018 julkaiseman tutkimuksen mukaan peräti 91 % 18−24-vuotiasta piti luotettavuutta uutis- ja ajankohtaismedian tärkeimpänä ominaisuutena. Aikuisväestöstä näin ajatteli 83 %. Tämä antaa meille tunteen jatkuvuudesta. Sekä aikuisille mutta erityisesti nuorille on merkitystä sillä, mistä lähteestä he seuraavat ajankohtaisia asioita.

Jos digitaalisiksi evankelistoiksi itsensä kohottaneita matkasaarnaajia kuunteli vielä viisi vuotta sitten, sanomalehdillä ei ollut tulevaisuutta. Nuoret lukisivat korkeintaan viihdettä, tekisivät kaiken sisältönsä itse. Etenkään he eivät maksaisi mistään digitaalisesta.

Syyskuussa 2015 ilmestyneen Talouselämä-lehden kannessa kysyttiin versaalikirjaimin “Kuoleeko media?” − pääotsikon yhteydessä kanteen oli painettu kysymys “Ilmestyykö Suomessa yhtään lehteä kymmenen vuoden kuluttua?”

Artikkelit olivat melko synkkää luettavaa. Ne noudattivat silloista katastrofimielialaa, joka juontui digitaaliselle disruptiolle hyvin tyypillisestä heiluriliikkeestä:

2000-luvun alun digitaalisen murroksen ensimmäisiin vaikutuksiin oli ylireagoitu, mutta digitalisaation pidempiaikaisiin vaikutuksiin ei puolestaan ollut varauduttu riittävästi. Ja kovaahan ne vaikutukset ei-valtiolliseen perinteiseen mediaan iskivätkin finanssikriisin jälkeisessä ajassa.

Digitalisaatio ei ole valinta vaan se on imperatiivi uuteen aikaan astuville instituutioille.

Elinkelpoinen journalismi on avoimen demokraattisen järjestelmän tärkeitä kulmakiviä. Mitä hurjemmaksi maailma ympärillä muuttuu, sitä enemmän tarvitaan luotettavaa ja syvällistä journalistista analyysiä. Mitä enemmän autoritaariset johtajat ottavat toisiltaan oppeja kokonaisten yhteiskuntien haltuunotosta, sitä enemmän tarvitaan herätteleviä kriittisiä äänenpainoja, joiden taustalla loimuaa usko vapauteen. Mitä enemmän sosiaalisen median kanavat ovat trollien ja hybridivaikuttamisen väyliä, sitä enemmän on tarvetta huolelliselle faktapohjaiselle riippumattomalle tiedonvälitykselle. 

Hesarissa on mahdollista katsoa historiaan ja oppia 130 vuoden takaisista kokemuksista jatkuvan sensuurin alla. Sen viitoittamana voi tyytyväisenä todeta, että Suomessa on hyvä tehdä journalismia melko turvallisesti ja vapaasti. 

Lehdistönvapaus ei ole lehdistöä vaan yleisöä varten. Se on yleisön oikeutta päästä sellaisen tiedon äärelle, jota muuten ei olisi saatavilla. Sellaisen tiedon, jonka avulla yksilö voi tehdä omia johtopäätöksiään ympäröivästä todellisuudesta.

Valtakunnallisen päivälehden on oltava montaa asiaa yhtä aikaa. Sen on oltava luotettava tiedonvälittäjä, rohkea journalistinen haastaja, reilu ja kohtuullinen ja sillanrakentaja erilaisten näkemysten välille.

Altistaa hyvin eri lailla ajattelevia lukijoita toistensa näkemyksille.

Mikä hieno tehtävä se onkaan sosiaalisen median uuvuttavan jänkkäämisen keskellä. Mutta samalla, kuinka vaikeaa se välillä onkaan.

Kaius Niemi kertoo videolla, mikä on Hesarin tehtävä:

Katso myös: 

Kumppanuutta ennen ja aina − Helsingin Sanomat 130 vuotta