Click Commerce on uusi digitaalisen kaupan tapahtuma Messukeskuksessa
Digitaalinen kauppa on kasvanut viime vuosina vahvasti. Messukeskuksessa herättiin siihen, että alalta puuttuu oma tapahtuma.
”Click Commercen perimmäinen idea on, että haluamme kasvattaa verkkokauppojen myyntiä ja tehdään siitä kannattavampaa. Tapahtumassa voi oppia uutta, inspiroitua ja ehkä löytää uusia kumppaneita, joka tuovat omaan bisnekseen jotain lisää”, kertoo liiketoimintapäällikkö Anssi Rajala Messukeskuksesta.
Kävijöille ilmaisen tapahtuman ohjelma tarjoaa syväluotaavan katsauksen digitaaliseen kauppaan talouden, myynnin, markkinoinnin ja datan näkökulmista.
”Haluamme tarjota laadukasta ohjelmasisältöä, oppimista ja verkostoitumista sekä osallistavaa ohjelmaa. Toivomme, että tapahtumassa tulee verkostoituminen luonnostaan, yhteisen oppimisen ja tiedon jakamisen kautta”, sanoo Messukeskuksen myyntipäällikkö Susanna Alen.
Kumppaneille on tavoitteena tarjota mahdollisimman tehokkaat kaksi päivää. Paikalla on varsin kattava edustus digitaalisen kaupan palveluntarjoajia logistiikasta alusta- ja maksupalveluihin ja mediaratkaisuihin.
”Me Messukeskuksessa luotamme kohtaamisiin. Kumppanit tulee tapaamaan paljon olemassa olevia ja nykyisiä asiakkaita. Toivon mukaan saavat kerättyä myös paljon uusia liidejä”, Alen uskoo.
Tapahtuman ohjelmaa on ollut kumppanina mukana kuratoimassa muun muassa digitaalisen kaupan yhteisö Digital Commerce Finland. Sanoma on mukana tapahtumassa mediakumppanina.
”Uusien tapahtumien tekeminen on aina jännää. Olen superinnoissani kumppanuudestamme ja odotan, että ihmiset ottavat tämän tapahtuman omakseen”, Alen sanoo.
”Teemme jo nyt Suomen suurinta digitaalisen myynnin tapahtumaa, kun katsomme miten olemme saaneet kumppaneita mukaan. Tulevaisuudessa toivomme, että pystyisimme kasvattamaan digitaalisen asioinnin tapahtumaa Pohjoismaihin.”
Mediakumppanuuden lisäksi Sanomalla on tapahtumassa puheenvuoro ja kumppaniständi.
”Meidän roolimme on auttaa verkkokauppiasta kasvattamaan asiakasmäärää vahvan markkinointistrategian avulla, jossa brändi- ja performancemarkkinointi kulkevat käsi kädessä. Ilman oikeita tuotteita, ratkaisuja ja markkinointia asiakkaat eivät löydä verkkokauppaa. Messupuheenvuorossamme avaamme verkkokaupan ostopolun murrosta Euroopan ja Kiinan verkkokauppaoppien kautta sekä viemme opit konkretiaan yhdessä Fiksuruuan Head of Marketing Henriikka Raussin kanssa”, kertoo markkinointistrategi Mia Lähdesalmi Sanomalta.
Tutustu Click Commercen ohjelmaan
Lisää aiheesta:
Verkkokaupan trendit 2026: interaktiiviset brändialustat, AI-ostaminen ja algoritmit