Tehdään joka päivä töitä Effien arvoisesti

Karri Ahonen
Effie ohjaa meitä lunastamaan markkinoinnin roolin liiketoimintastrategiassa, Karri Ahonen kirjoittaa.

Effieen kirjoitetaan parhaillaan entryjä. Jo entryn kirjoittaminen on opettava kokemus. Tulee kerrattua omat tavoitteet, mittarit, toimenpiteet ja tulokset kerralla. Takuuvarmasti ja tehokkaasti.  Mikään ei ohjaa niin tehokkaaseen toimintaan kuin lähestyvä deadline yhdistettynä kunnianhimoon. Grand Effie kruunaisi tämän vuoden ja asiakassuhteen. Effie toimii toimiston omana markkinointina ja markkinoija saa kaipaamaansa auktorisoinnin oman työnsä tuloksellisuudelle. Julkinen tunnustus tuloksekkaasta markkinoinnista ei lämmitä ainoastaan mieltä, vaan avaa ovia tuleviin projekteihin.

Kunpa tekisimme Effien tasoista työtä joka päivä. Liiketoimintastrategia näkyisi arjessamme aidosti, työmme tuloksellisuus olisi tehokkuutta tärkeämpi asia. Mittarit olisivat mielessämme ja keskittyisimme pohtimaan, viekö kampanja meitä lähemmäksi kohti tavoitetta vai ei. Arjessa tulipalojen sammuttelu, yksittäiset toimenpiteet, sisäiset palaverit, irtoideat ja kaikenlainen sälä vie keskittymistämme ja aikaamme olennaiselta. Maailmakin olisi pitänyt mieluiten saada valmiiksi jo eilen. Jos tekisimme vuoden jokaisena työpäivänä töitä kuin Effien entryä pohtiessamme, menestyisimme varmasti paremmin – emme ainoastaan vuoden tärkeimmässä markkinoinnin kisassa vaan strategian toteutuksessa. Menestys on suunnittelua.

Jos Effie olisi esimiehemme, toimeksiannot ja ohjeet olisivat varsin selkeät. ”Pidä mielessä, mitä haluat saada aikaan. Oivalla, miten saat strategisen haasteen ratkaistua. Määrittele idean ydin saivartelematta.  Pidä kohderyhmä ja sen erityispiirteet mielessäsi. Erittele keskeisimmät tavoitteet ja niiden mittarit. Suunnittele, toteuta ja mittaa.”

Effie todistetusti ohjaa meitä lunastamaan markkinoinnin roolin liiketoimintastrategiassa. Annetaan Effien ohjata arkeamme ja tehdään Effien tasoista markkinointia joka päivä!

Karri Ahonen
johtaja
Sanoma Media Finland

Lue lisää – Effie Awards Finland