Prisman Antti Tapani -vaatemalliston lanseeraukselle Grand Effie

Viime huhtikuussa Prismaan lanseerattu uusi muotimallisto Antti Tapani on ollut myyntimenestys. Antti Tuiskun kanssa yhteistyössä luotu mallisto siivitti osaltaan Prisma.fi:n pukeutumisen myyntiä jopa 17-kertaiseksi viime vuoteen verrattuna.

”Vahvaa ja ennakkoluulotonta tekemistä. Brändiyhteistyö, joka tuki molempien brändien tavoitetta ja sanomaa. Pieteetillä rakennettu, ovelasti ennakkotestattu ja tarkasti kohderyhmälleen tehty mittatilaustyö”, Effie Finland -kilpailun tuomaristo luonnehti voittajatyötä.

”Uuden brändin lanseeraus on ollut todella innostavaa. Antti Tapani -brändillä on tärkeä sanoma: meidän ihmisten ei tarvitse olla samaa muottia, vaan olemme tärkeitä ja ainutlaatuisia sellaisena kuin olemme. Erilaisuus kannattaa kääntää voimavaraksi”, Minni Jaakola SOK Median markkinoinnista kertoo.   

Antti Tapani -brändin suunnittelua on tehty taustalla jo pitkään.

”Antti Tuisku toimii brändin luovana johtajana. Yhteistyö hänen kanssaan ei ole millään tavalla päälleliimattua, vaan brändin ydintä on suunniteltu ja rakennettu yhdessä. Brändillä on vahva, Antin kasvutarinasta lähtöisin oleva arvopohja, johon moni meistä pystyy samaistumaan. Prisman näkökulmasta haluamme brändin lanseerauksella nostaa pukeutumisen valikoimamme mielikuvaa ja tavoitella uusia kohderyhmiä. Tässä olemme onnistuneet.”

Kuluttajat ottivat Antti Tapani -brändin innostuneesti vastaan. Brändi on tuonut Prisman asiakkaiksi varsinkin nuoria, jotka eivät ehkä ole luontaisia Prismassa kävijöitä.   

Brändi tuli markkinoille huhtikuussa, jolloin korona oli iskenyt täydellä voimallaan. Tämä toi isoja haasteita lanseeraukseen.

”Suunnitteilla oli todella iso lanseeraus tapahtumineen. Kun korona iski, mietimme voimmeko lähteä edes lanseeraamaan uutta brändiä. Totesimme kuitenkin pienen hengähdystauon jälkeen, että ihmiset kaipaavat elämäänsä muutakin kuin koronaa. Supistimme kampanjan verkkokauppaan ohjaavaksi digikampanjaksi, kun tilanteesta joutuen ei ollut soveliasta ohjata ihmisiä kivijalkamyymälöihin.”

Lanseerausta oli suunnittelemassa iso joukko yhteistyökumppaneita.

"SOK:lta osallistui paljon väkeä muun muassa malliston suunnitteluun. BONDin kanssa rakensimme brändi-identiteetin, strategian, visuaalisen ilmeen ja markkinointiviestinnän konseptin. Dentsun väki auttoi omalta osaltaan strategian luomisessa, ja Cocoa loi liikkuvan kuvan toteutuksen. Kuvat otti Juha Mustonen, ja stylisteinä toimivat Sofia Oksanen ja Mikko Vainio. Antti Tuiskun lisäksi mukana oli myös Warner."

Yhteistyössä on voimaa.

”Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kun kaikki tekevät töitä suurella sydämellä, se näkyy lopputuloksessa. Ison porukan johtaminen toi paljon haasteita, mutta oli myös todella antoisaa. Great was never normal!”

Liittyvät artikkelit
Mirko Baas artikkelikuva

Valovoimisia tähtiä ja suuria tunteita – Sanoma TV tarjoaa molempia

Ohjelman pitää herättää tunnetta. Tunne voi olla iloa, surua, onnellisuutta tai vaikkapa kateutta, mutta sitä pitää löytyä, jotta katsoja palaa yhä uudestaan sisällön pariin, kirjoittaa Nelonen Median kotimaisen viihteen päällikkö Mirko Baas
Näkemyksiä markkinoinnista
Omakynä
TV & video
Valovoimisia tähtiä ja suuria tunteita – Sanoma TV tarjoaa molempia
Arto Sivonen artikkelikuva

Vallankumous kahvihuoneessa

Vastuullisuustyö on parasta sisäistä markkinointia, kirjoittaa Måndagin Arto Sivonen.
Näkemyksiä markkinoinnista
Vastuullisuus
Vieraskynä
Vallankumous kahvihuoneessa
Kari Eilola Alalla somejako

Alalla: Founder ja luova strategi Kari Eilola

Bob the Robotin Kari Eilola nauttii työssään siitä, että saa jatkuvasti sukeltaa uusiin asioihin.
Alalla
Näkemyksiä markkinoinnista
Alalla: Founder ja luova strategi Kari Eilola