Radiomainonnan guru Ralph Van Dijk: Get radical!

Ralph van Dijk
Tuotantoyhtiö Eardrumin perustaja ja Executive Creative Director Ralph Van Dijk vieraili Radiomedian tilaisuudessa kannustamassa radikaaliin ajatteluun audiomainonnassa.

Kiireen lisääntyminen on tuonut muutoksen kuluttajien median käyttöön. Äänisisällöt selviytyvät tässä kisassa voittajana, sillä mitä muuta mediaa voi kuluttaa esimerkiksi lenkillä, ruokaa laittaessa tai autolla ajaessa.

Ralph Van Dijk kehotti kuulijoita miettimään, miltä heidän edustamansa brändit kuulostavat ja luomaan äänipersoonan brändilleen.

”Äänellä voi erottua, ja siihen on muitakin tapoja kuin äänilogo”, Van Dijk painotti.

Radiomainoksessa ratkaisevat hänen mukaansa viisi ensimmäistä sekuntia.

”Yllätä ja herätä tunteita. Kuulijat eivät ole tulleet kuuntelemaan radiomainoksia, vaan sitä mikä heitä kiinnostaa. Joskus se saattaa olla radiomainos.”

Van Dijk neuvoi valitsemaan mainokseen tarkalleen määritellyn avainviestin, jonka jälkeen on lupa irrotella. Hän kertoi esimerkkinä IKEAn antaman briifin kampanjalle: ”Me asennamme keittiösi ja pelastamme sinut stressiltä. Briifin perusteella tehdyssä mainoksessa kuullaan pienen lapsen ääni, joka kertoo kirosanoilla höystettynä perheen keittiöremonttikuulumisia. Mainoksen slogan kuuluu: ”Älä opeta lapsellesi uusia sanoja. Anna meidän hoitaa keittiösi asennus.”  Kuuntele spotti tästä: 

Ralph Van Dijkin vinkit vaikuttavaan audiomainontaan:

  1. Brändi tarvitsee ääni-identiteetin menestyäkseen kasvavassa audiomarkkinassa
  2. Anna brändisi persoonallisuuden nousta esiin
  3. Radiomainoksen briifiksi riittää yksi avainviesti
  4. Löydä tasapaino asiallisuuden ja nokkeluuden välillä
  5. Kunnioita kuulijaa ja ota hänet mukaan
  6. Keskity kuluttajan saamiin hyötyihin, älä tuoteinformaatioon
  7. Herätä tunteita
  8. Ole radikaali. Ole avoin poikkeuksellisille valinnoille tuotannossa ja roolituksessa. Käytä mediaa innovatiivisesti.

Ralph Van Dijk on yksi radiomainonnan ja audiobrändäyksen suurimmista guruista maailmalla. Van Dijk aloitti uransa ensin menestyvänä tekijänä mainostoimistossa, minkä jälkeen hän perusti oman tuotantoyhtiö Eardrumin Lontoossa vuonna 1990. 16 vuotta myöhemmin, vuonna 2006 hän siirtyi käynnistämään Eardrumin toimintaa Australiaan. Eardrum on tuottanut audiobrändäyksen lisäksi tehokkaita radiokampanjoita sekä audiosisältöä mainostajille ja mainostoimistoille ympäri maailmaa.

Katso myös: 

Äänibrändäyksen ABC  

Radiomedian Stefan Möller: Kuuntele niin näet enemmän 

Sanoma tutki: Audiopalvelujen käyttö kasvaa – radio isoin, eniten suosiotaan ovat lisänneet podcast-palvelut ja äänikirjat 

Radio – tavoita ketterästi liikkeessä