Case Yhteishyvä – Intohimoista sisällöntuotantoa arvopohjaiselle medialle

Suomen tavoittavimman aikakausmedian Yhteishyvän tekemiseen tarvitaan kunnianhimoa, kaupan toimintaympäristön tuntemusta ja saumatonta yhteispeliä. Tämä kaikki toteutuu SOK Median ja sisältökumppani Sanoman yhteistyössä.
”S-ryhmälle ei riitä, että tehdään menestyvää bisnestä, vaan samalla haluamme yhdessä asiakasomistajien kanssa rakentaa parempaa Suomea. On tärkeää, että Yhteishyvän tekijöillä on yhteinen arvomaailma ja päämäärä, joihin uskomme”, Yhteishyvää johtava Head of Owned Media Sanna Suokko sanoo.
”Ihan koko Yhteishyvä, joka ikinen sisältö, syntyy intohimolla.”
Yhteishyvä on tehnyt sisältömarkkinointia jo 116 vuotta eli paljon kauemmin kuin koko sisältömarkkinointi-sana on ollut olemassa. Yhteishyvä syntyi köyhään Suomeen kertomaan osuuskunta-aatteesta, mutta nykyään sen tehtävänä on viestiä esimerkiksi S-ryhmän vastuullisuusteoista asiakasomistajille. Sisältöjä tehdään yhtä kunnianhimoisesti kuin journalistisissakin medioissa.
”Yhteistyö sisältökumppanimme Sanoman kanssa on ollut tosi hedelmällistä. Parhaaseen pyritään koko ajan eikä haluta mennä sieltä, mistä rima on matalin. Sanomalla on huikeaa media- ja sisältöosaamista. On tosi tärkeää, että meillä on kumppani, johon voimme luottaa”, Suokko sanoo.
Mediankäytön muutoksen myötä Suokon tehtävänä on huolehtia erityisesti siitä, että brändi on relevantti digitaalisessa maailmassa. Paperinen Yhteishyvä on kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä massamedia, kun taas brändin digitaaliset sisällöt palvelevat kohdennetummin. Verkossa erityisesti ruokasisällöt ovat tärkeitä.
”Digitaalisen yleisön kasvattaminen onnistuu, kun olemme uskollisia Yhteishyvän arvopohjalle, luotamme brändin voimaan ja kehitämme tarinankerronnan muotoja myös digissä.”
Erityisen tyytyväinen Suokko onkin Sanoman kanssa tehtyyn ruokakohderyhmätyöhön, joka on auttanut palvelemaan paremmin yleisöjä digikanavissa. Sisältömuotoilun keinoin tehdyn kohderyhmätyön taustalla oli paljon kylmää dataa.
”Sanoman avustuksella pystyimme lämmittämään datan ja saamaan selville ihmisten syvimmät ruokaan liittyvät tarpeet. Se on hienoa mediaosaamista, joka on auttanut meitä tosi paljon.”
Sanoma-yhteistyössä Suokko on tyytyväinen myös joustavuuteen. Kun SOK Median tarpeet ovat muuttuneet, on löydetty uudenlaista osaamista tai saatu Sanomalta lisäresursseja.
Pelkkä sisältöjen hiominen ei kunnianhimoisen retail-median tekemisessä riitä, vaan sisältöihin pitää saada kiinni myös palvelua.
”Mediatalot rakentavat kauppoja median ympärille, me rakennamme mediaa kaupan ympärille”, Suokko kertoo.