Amazing Race Suomen odotettu kausi alkaa lauantaina 30.9. Nelosella ja Ruudussa

Amazing Race Suomi vie elämänsä seikkailuun eri puolille maailmaa 12 kahden hengen tiimiä, joista yksi saapuu lopulta maaliin ensimmäisenä ja kuittaa itselleen 30 000 euroa.
Ohjelma on nostanut esiin myös huolen matkailun aiheuttamista päästöistä ilmastolle. Monien rakastamassa formaatissa on usein matkustettu pitkiä matkoja ympäri maapalloa, ja tuo mielikuva on asettanut oletuksia myös tulevan ohjelman ympärille.
Sanoma teki keväällä 2023 jo tuotantoa suunniteltaessa päätöksen kompensoida kaikki ohjelman tuotannossa syntyneet lentopäästöt kuvausten päätyttyä. Nelonen on koonnut aiheesta kattavan tietopaketin, jossa vastaamme kysymyksiin ja kerromme tavoista, joilla Nelonen Media ja Sanoma kompensoivat Amazing Race Suomi -ohjelman lentopäästöjä.
Tietopakettiin pääset tutustumaan täällä
Yhteensä Amazing Race Suomi -ohjelman kullekin finalistikilpailijalle, eli koko reitin kulkeneille osallistujille kertyi 3,5 viikkoa kestäneiden kuvausten aikana enimmillään noin 26 000 lentokilometriä per henkilö. Lentomäärä vastaa noin kahta meno-paluulentoa Helsingistä New Yorkiin. Formaatin mukaisesti jokaisessa jaksossa kisasta putoaa yksi pari, joka joutuu välittömästi kotimatkalle, eivätkä he näin ollen kulje ohjelman koko kisareittiä loppuun. Finalistien ohjelmassa kulkemat lentomäärät ovat suunnilleen samaa luokkaa kuin monissa Euroopan ulkopuolella kuvatuissa kotimaisissa realityissa.
Mukana kisassa ovat:
Kansanedustaja Ilmari Nurminen ja puolisonsa Aapo Hettula, radiopersoona Tuukka Ritokoski ja isänsä Sami Ritokoski, vuorikiipeilijä Lotta Hintsa ja siskonsa Eleonoora "Noora" Hintsa, rallin maailmanmestari Marcus Grönholm ja kartanlukijansa Timo Rautiainen, näyttelijä Jukka Rasila ja avopuolisonsa Mirva Nieminen, toimittaja Anna Perho ja poikansa Atte Lehtiniittu, Vitunleija-brändistään tuttu Bakari Diarra sekä sometähti Samuel Chime, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ja europarlamentaarikko Silvia Modig, ampumahiihtäjäystävykset Kaisa Mäkäräinen ja Mari Eder, liikemies-yrittäjä Peter Vesterbacka ja mentoroitavansa Thy "Anna" Nguyen, Erikoisjoukot-ohjelmasta tutut kouluttajat Janne Lehtonen ja Robin Hendry sekä näyttelijä Katariina Kaitue ja poikansa Benjamin Harima.
Katso myös:
Sanoma TV:n syksyn 2023 ohjelmistossa on monipuolinen kattaus uutuuksia ja tuttuja suosikkeja