Valion Kakkugeneraattori toi pelillistämisen reseptiikkaan

Valio Kakkugeneraattori artikkelikuva
Lukijan valintojen mukaan muuttuva kakkugeneraattori houkutteli viipymään pitkään kiinnostavan sisällön parissa IS.fi:ssä.

Valio halusi nostaa kampanjalla esiin leivontaan liittyvää uudistettua palvelukokonaisuuttaan.

”Uudistimme leivontastrategiamme tämän vuoden aikana. Siinä on kolme kivijalkaa: tuotteiden lisäksi Valio koekeittiön reseptit ja palvelullinen ulottuvuus. Haluamme tarjota leipojille uusia ja leipomaan innostavia palveluja. Kakkugeneraattorissa yhdistyvät nämä kaikki. Pelillisyys ja viihteellisyys ovat uusia tapoja inspiroida leivonnan parissa viihtyviä”, markkinointipäällikkö Marianne Manninen Valiolta kertoo.

Kohderyhmänä olivat ensisijaisesti perheelliset naiset alle kolmikymppisistä yli kuusikymppisiin. Tavoitteena oli ohjata kävijöitä Valion reseptiikan pariin. Samalla lanseerattiin täysin uudentyyppiset, monikäyttöiset kermatuotteet.

”Halusimme tarjota leipojille innostavan palvelullisen sisällön, sitouttaa kohderyhmäämme ja herättää heidän kiinnostuksensa. Toivoimme, että sitoutuminen näkyisi lukuajassa, ja niin tulosten perusteella todella kävi. Artikkelin sisältö koettiin informatiivisena ja viihdyttävänä. Saimme juuri sellaisen kokonaisuuden, jota lähdimme hakemaan”, Manninen kiittää.

Kakkugeneraattorissa lukija sai personoida oman kakkureseptin valintojensa mukaan.

”Monesti valmiin reseptin täyte ei miellytä tai leipoja haluaisi kakkuun erilaisen pohjan tai kuorrutuksen. Valio koekeittiön ruoka-asiantuntijat loivat reseptit ja niiden yhdistelmät, joista leipoja voi rakentaa oman unelmiensa kakun. On hienoa, että saimme Sanoman avulla toteutettua tällaisen teknisen ratkaisun. Kakkugeneraattorin idea oli kiinnostava ja toteutus toimiva.”

Artikkelin keskimääräinen lukuaika oli poikkeuksellisen pitkä, yli 8 minuuttia, joten sisältö todella kiinnosti lukijoita ja tulokset olivat erinomaisia. Valion reseptit saivat uusia kokeilijoita ja uutuuskermat tunnettuutta.

”Kakkureseptit kiinnostavat suuresti leivonnan puolella ja niihin etsitään inspiraatiota. Vaikka kesän juhlakausi oli tänä vuonna aiempaa hiljaisempi, olemme huomanneet, että kiinnostus leivontaa kohtaa on koronan myötä lisääntynyt”, Manninen kertoo.

”Kakkugeneraattori on hyvä esimerkki siitä, miten toimivalla kumppanuudella saadaan aikaiseksi luovia ja erottuvia ratkaisuja. Tällöin myös kampanjan tulokset ylittävät odotukset”, Valion asiakkuudesta Sanomalla vastaava Client Manager Merja Klemola summaa.

Tutustu caseen tarkemmin

Kampanjan toteutuksessa olivat mukana:

Valio

Marianne Manninen, markkinointipäällikkö
Anu Kinnunen, verkkopalvelupäällikkö
Laura Saukkonen, sisältöasiantuntija
Anna Koro, ruoka-asiantuntija
Jaana Tolonen, ruoka-asiantuntija

Sanoma Media Finland

Merja Klemola, Client Manager
Patrik Lydman, Web Designer
Tuula Waris, Creative Producer

Mediatoimisto Dagmar

Ilari Ahtola, Digital Strategist
Riina Schamarin, Digital Planner
Auli Viippola, Client Director
Milla Välimaa, Client Manager