Tässä on uudistuneen Aamulypsyn juontajaporukka! – "Toivon työnantajalta pitkää pinnaa ja pitkää siimaa"

Uusi Aamulypsy artikkelikuva

Suomen suurin ja kaunein radion aamuohjelma, Suomipopin Aamulypsy uudistuu.

Jaajo Linnonmaa ilmoitti viime viikolla jättävänsä Aamulypsyn. Nyt Radio Suomipop vahvistaa aamujensa ykkösketjua, kun uudistuneessa Aamulypsyssä ovat mukana Juuso Mäkilähde, Tinni Wikström, Hovimuusikko Ilkka sekä vanhat tutut Tuukka Ritokoski ja Janni Hussi.

Aamulypsy jatkaa nykyisessä kokoonpanossaan torstaihin 22.12. saakka, jolloin Jaajo Linnonmaa vetää viimeisen lähetyksensä. Uusi kokoonpano valtaa studion maanantaista 9.1. alkaen.

"Ei käy kiistäminen, etteikö uusi pesti vähän jännittäisi, mutta jännitystä lieventää se, että olen kuluneen vuoden aikana päässyt jo hyvin kosketuksiin Aamulypsyn kuuntelijoiden, eli lypsäjien kanssa. Sain heiltä jo alkuvuodesta tosi kivan vastaanoton, kun tuurasin Jaajoa", Juuso Mäkilähde kiittelee.

"Aamulypsy on Suomen suosituin ja hauskin aamushow ja sitä tässä lähdetään jatkamaan. Jaajoa emme pysty korvaamaan, mutta sitä emme yritäkään. Meillä on myös niin sanotusti kaikki munat samassa korissa, sillä käsittääkseni näin monen juontajan kombolla ei ole vielä kertaakaan aikaisemmin tehty aamuohjelmaa. Tulevien vuosien aikana tällä jengillä tullaan varmasti näkemään vielä monia vauhdikkaita käänteitä. Työnantajalta toivon pitkää pinnaa ja pitkää siimaa", Juuso jatkaa.

Myös Lypsyssä jatkava Janni Hussi jakaa Juuson innostuksen tulevaan.

"Tällä porukalla on yhdessä mahtava kemia, jonka toivomme välittyvän myös kuulijoille. Ollaan innolla suunniteltu jo ens vuodelle monia erilaisia tempauksia, ja uskon että saadaan rakennettua vanhan ja tutun lisäksi jotain uutta. Ollut hienoa päästä oppimaan Jaajolta, suvereenilta radiomestarilta, 2,5 vuoden ajan radion tekemisestä. Nyt odotan innolla tulevaa", Janni sanoo.

Omaa nimeään kantavan jäähallinkin Kiuruvedelle saaneen Aamulypsyn tuoreet kuuntelijaluvut todistavat, että joka vuosi vuodesta 2014 lähtien Suomen suosituimmaksi radio-ohjelmaksi Radiogaalassa valittu Aamulypsy on edelleen Suomen kuunnelluin aamuohjelma.

Viime maanantaina julkaistut Finnpanelin Kansallisen radiotutkimuksen luvut ovat Lypsyn kannalta komeaa katseltavaa: Edellisen kolmen kuukauden kuulijamittauksessa (8–10/2022) Aamulypsy on aamukuuntelussa 9+ -kohderyhmässä tavoittavuudessa ykkösenä, ja ydinkohderyhmässään 25–54 -vuotiaat ylivoimainen ykkönen niin tavoittavuuden kuin kaupallisen kuunteluosuudenkin osalta.

Uuden Aamulypsyn myötä Suomipopin ohjelmistossa tapahtuu myös muutamia muita muutoksia. Suomipopin illoista tuttu Juho Keskitalo siirtyy juontamaan iltapäivälähetystä klo 14–18. Suomipopin keskipäivissä kuullaan edelleen Janne Saarista klo 10–14.

Sanoma vahvistaa radiotekemistään myös uusilla kovilla radioalan ammattilaisilla. Suomipopin uutena ohjelmapäällikkönä aloittaa Sanna Wänskä. Wänskä siirtyy tehtävään Bauer Median Iskelmältä 1.12.

Myös radiokanava HitMix saa uuden ohjelmapäällikön, kun Satu Kotonen aloittaa pestissä joulukuun alussa. Satu Kotonen siirtyy HitMixin ohjelmapäälliköksi niin ikään Bauer Median Iskelmältä.

Radio Suomipop

Radio Suomipop hauskuuttaa, koskettaa ja viihdyttää jutuillaan sekä musiikillaan kaikkia suomalaisia joogasaleilta tukkimetsiin.

Suomipop haluaa tuoda kuuntelijoiden jokaiseen päivään lisää merkityksellisiä hetkiä. Siinä onnistumisen takaavat Suomen paras musiikki ja taitavimmat tähdet, jotka tietävät, mistä tänään puhutaan.

Radio Suomipop on vuoden jokaisena päivänä parasta viihdettä, jota Suomessa voi kuulla, nähdä ja kokea. Täydellinen radiomainonnan kumppani siis.

Radio Suomipopin mediatiedot

Katso myös:

Sanoma hallitsee aamuradiota

Radiomainonnan opas

Liittyvät artikkelit
Radiot yhteiskuva_2023

Sanoman radiot hallitsivat viime vuotta

Kansallisen radiotutkimuksen (KRT) tulosten mukaan radiota lähetysaikaan kuunneltiin vuonna 2022 kokonaisuudessaan hieman vähemmän kuin edellisvuonna, mutta Sanoman radioiden parissa vietetty aika kasvoi.
Audio & radio
Tutkittua
Sanoman radiot hallitsivat viime vuotta
Janni Hussi artikkelikuva

Radion tekijät: Janni Hussi

Sanoman radiot hallitsevat aamumarkkinaa. Yksi aamujen tukipilareista on hauskempien aamujen puolesta operoiva Aamulypsy. Vuoden vaihduttua Lypsyssä alkoi uusi aika, ja onkin syytä tutustua paremmin yhteen tiimin persoonaan.
Audio & radio
Radion tekijät: Janni Hussi