Kunniamaininta UPM:lle ja Sanomalle Grand One -gaalassa!

“Vaikuttavat tulokset vaikeassa kansainvälisessä B2B-bisneksessä” kuului palkintoraadin perustelu. Sanoman UPM:lle luoma sisältömarkkinointiohjelma lähti rohkeasti haastamaan aiempia toimintatapoja ja kaappasi kansainvälisten päättäjien huomion. Dataan ja kohderyhmäymmärrykseen perustuvan strategian ydin oli tehdä rajusti vähemmän sisältöä, mutta panostaa tekemisen tapaan ja sisältöjen koukuttavuuteen uudella tavalla.
”Tämä yksinkertainen suunnanmuutos johti ennätystuloksiin. Sisällöillä tavoitettiin 60 prosenttia vaativasta kohderyhmästä, ja sisältöjen parissa vietetty keskimääräinen aika kasvoi 46 prosenttia”, kertoo sisältöjohtaja Jenni Lieto Sanoma sisältömarkkinoinnista.
Kansainväliselle päättäjäkohderyhmälle oli tärkeää kertoa puuhun perustuvista innovaatioista oivaltavilla ja erottuvilla keinoilla. Haastavat teemat, kuten lääketieteen tulevaisuus ja metsätalouden innovaatiot, tarjoiltiin yrityspäättäjille feature-juttujen lisäksi myös koukuttavina ja helposti lähestyttävinä somesisältöinä.
Tutkimukseen, testaamiseen ja jatkuvaan optimointiin perustuvilla kanavavalinnoilla on ollut tärkeä rooli tulosten saamisessa. Tavanomaisista B2B-viesteistä selkeästi poikkeavat sisällöt tavoittivat yli viisi miljoonaa kohderyhmään kuuluvaa ja niiden kautta tunnistettiin lähes 4 000 asiakasliidiä. Tekemisen tavaksi on valittu jatkuva, ajatusjohtajuutta tukeva sisältömarkkinointi, ja uusia sisältöjä julkaistaan UPM:n tärkeälle kohderyhmälle säännöllisesti.
“Olemme ylpeitä, että sisältömme ovat nostaneet kansainvälisille yleisöille tehtävän markkinoinnin rimaa korkeammalle. Tämä tunnustus kertoo siitä, että B2B-kohderyhmille pitää ja kannattaa puhua uudella tavalla, joka erottuu ja puhuttelee”, sanoo UPM:n viestintä- ja brändijohtaja Hanna Maula.
Kuvassa tekijätiimi. Takarivissä Säde Lindvall, Kristiina Jaaranen, Johanna Puustinen, Paula Narkiniemi ja Päivi Vistala-Palonen. Edessä Jenni Lieto ja Eeva Värtö.
Kiinnostaako ajatusjohtajuus? Testaa brändisi ajatusjohtajuuden taso!