Kuntamarkkinointia timanttisella yhteistyöllä

Pitkäaikainen kumppanuus on yksi oppimisen ja onnistuneen kampanjoinnin kulmakivistä. Myös neuvonta ja sparraaminen vaikkapa mediavalinnoista, ja niihin sopivasta tarinankerronnasta, auttaa luomaan parhaan kampanjan kunnan tarpeisiin.
Mitä julkisen sektorin mainostoimistoyhteistyö tarkoittaa?
Onnistunut yhteistyö edellyttää toimivaa työnjakoa mainostoimiston ja median välillä. Osalle kumppaneistamme riittää mediatilojen varaaminen ja kampanjan tulosten raportointi, joskus taas tehokkainta on hoitaa kaikki valmiiksi avaimet käteen -periaatteella aina kampanjasuunnittelusta ja mainosvalmistuksesta lähtien.
Miten työnjako sitten kannattaa tehdä? Suunnitteluvaiheessa voimme auttaa mainostoimistoa esimerkiksi tarjoamalla insight-dataa erilaisten kohderyhmien mediankäytöstä ja budjetoimalla tarpeisiinne sopivat mediat. Autamme tarpeen tullen myös kohdeyleisön tavoitettavuuden optimoinnista ja ohjelmayhteistyöpakettien suunnittelusta aina vaikuttajamarkkinoinnin toimijoiden löytämiseen saakka.
Kampanjoinnissa mainonnan kokonaissuunnittelun ja mainosmateriaalien valmistuksen taas tekee yleensä mainostoimisto.
Oletko kilpailuttamassa kuntamarkkinoinnin palveluita?
Julkisen sektorin kilpailutuksissa haetaan usein toimijaa, joka tekee sekä suunnitelmat että hankkii mediatilan. Osallistumme mielellämme kilpailutuksiin myös mainostoimiston alihankkijana. Silloin tuomme mediatilan lisäksi pöytään muun muassa julkisen sektorin toimialaosaamista sekä tutkimustietoa kohderyhmien käyttäytymisestä.
Sanomalla voi siis olla, kampanjasta ja tarpeistasi riippuen, monta erilaista roolia. Autamme suunnittelemaan yksittäisiä kampanjoita tai asiantuntijoidemme osaavalla opastuksella myös suurempia, monikanavaisia kampanjakokonaisuuksia. Sanoman verkosto on Suomen laajin ja siksi sen hyödyntäminen kuntamarkkinoinnissa mahdollistaa kattavan, monikanavaisen kampanjoinnin toki valtakunnallisesti mutta myös hyvin paikallisesti niin haluttaessa.
Ota meihin yhteyttä – paras kuntamarkkinointi syntyy hyvästä yhteistyöstä.
Kirjoittaja toimii Sanomalla toimistosuhteista vastaavana myyntipäällikkönä.
Sanoma on kuntamarkkinoinnin kumppanisi ympäri Suomen.
Tutustu kuntamarkkinoinnin tietoiskuihin ja inspiroiviin caseihin